Kirsi Piha

Kirsi Pihan kolumni: Törmäsin kirjakaupassa monelle tuttuun ongelmaan – edes klassikon perään kiljuminen ei auttanut

Kaiken paljouden keskellä, nopeiden syklien maailmassa kirjat lipsahtavat helposti ohi ja ovat parissa vuodessa jo ”vanhoja”. Kirjojen(kaan) maailma ei ole oikeudenmukainen tai tasa-arvoinen, Kirsi Piha kirjoittaa.
Teksti: Kirsi Piha

Etsin erästä työprojektia varten materiaalia sosiaali­suudesta ja törmäsin sattumalta Milla Peltosen kirjaan sosiaali­suuden vastakohdasta: Erakot. Miten tämä kiinnostava kirja oli mennyt minulta ohi, kun se julkaistiin puolitoista vuotta sitten? Aivan sattumalta somen kautta päädyin huomaamaan, että Miriam Attiakselta ja Jonna Kangasojalta oli ilmestynyt melkein kaksi vuotta sitten kiinnostava kirja Me ja Ne – välineitä vastakkainasettelun aikaan. Miksi en huomannut sitä?

Tilastokeskus arvioi, että Suomessa ilmestyy vuosittain noin 14 000 kirjanimikettä, eri kansainvälisten arvioiden mukaan koko maailmassa ilmestyy vuosittain 2–3 miljoonaa kirjaa.

Missä siis olin silloin, kun ilmestyi kirja, jonka olisin halunnut lukea?

Kaiken paljouden keskellä, nopeiden syklien maailmassa kirjat lipsahtavat helposti ohi ja ovat parissa vuodessa jo ”vanhoja”. Kirjojen(kaan) maailma ei ole oikeudenmukainen tai tasa-arvoinen. Loistavat kirjat unohtuvat nopeasti tai niitä ei huomata syystä tai toisesta lainkaan, vaikka ne ansaitsisivat paljon enemmän.

Ongelmaksi muodostuu myös se, että kirjakaupoistakaan ei löydy enää pari vuotta vanhoja kirjoja, vanhemmista puhumattakaan. Muutama vuosi sitten vietimme poikkeuksellisesti kesän merellä, ja etsin tunnelman luojaksi kirjakaupasta Tove Janssonin kirjaa Haru – eräs saari. Sitä ei tietenkään löytynyt. Eikä siinä auttanut sekään, että hermostuneena kiljuin kirjakaupassa, että tämä vuonna 1996 julkaistu kirjahan on klassikko – on suorastaan kirjakaupan ja kustantajan velvollisuus pitää sitä elossa! Ja ei, e-kirja ei sovi sohvapöydälle tunnelmaa luomaan…

”En ole itsekään syytön siihen, että kirjat unohtuvat.”

Entä kuinka tällaisessa vyöryssä mistään enää edes voi tulla klassikkoa? Klassikkous edellyttää laajaa lukijakuntaa ja sitä, että teos kestää aikaa. Onko mahdollista, että tämän päivän potentiaalinen klassikko unohdetaan, ennen kuin sen potentiaali edes pääsee esille?

En ole itsekään syytön siihen, että kirjat unohtuvat. Omatkin. Siivotessani kirjahyllyä löydän sieltä aina kirjoja, jotka olen innostuneena hankkinut, mutta jotka ovat unohtuneet, kun jotain uudempaa ja kiiltävämpää on tullut tilalle. Tai kirjoja, joista olen ajatellut, että luen niitä uudelleen, mutta en olekaan lukenut, sillä tälläkin viikolla ilmestyi useampia kiehtovia kirjoja.

Kun jaamme lukukoke­muksiamme, luemme usein niitä kirjoja, jotka ovat juuri nyt ajankohtaisia, viime viikolla ilmestyneitä, ja koemme olevamme ajan tasalla, osa elävää kirjallisuuden nykyhetkeä. Niinpä jo pari vuotta aikaisemmin julkaistu kirja saattaa tuntua jotenkin tunkkaiselta. Kannattaako siihen käyttää aikaansa, kun ei sitä kukaan muukaan enää lue?

”Alkaa tuntua pahalta kirjojeni puolesta.”

Joskus, jos antaa itselleen vähän aikaa, jokin voi johdattaa vanhempien, unohdettujen kirjojen äärelle. Joku suosittelee jotain kirjaa, matkalla ollessa käy jonkun kirjailijan haudalla ja inspiroituu uudelleen kirjailijan tuotannosta, tai kirjailijasta tehdään elokuva, joka muistuttaa kirjailijan hyllyssä odottavista teoksista. Mutta näin käy enää liian harvoin.

Alkaa tuntua pahalta kirjojeni puolesta. Enkö ole niille ja niiden kirjoittajille velkaa enemmän kuin pikaisen vilkaisun, säilömisen hyllyyn ja siirtymisen seuraavaan?

Siri Hustvedt kirjoitti jossain kirjassaan parisuhteesta ja siitä, kuinka parisuhteessa on kaksi ihmistä ja näiden keskelle muodostuu eräänlainen oma entiteetti; parisuhde. Tämä on oma hahmonsa, ”olio”, josta pitää muistaa pitää huolta. Sitä pitää hoivata, silittää, ja sille pitää puhua kauniisti.

Ehkä olisi hyvä arvostaa kirjoja vähän samalla tavalla. Unohtamisen sijaan muistaa hoitaa kirjahyllyn kirjojen ja itsen välistä suhdetta.

Kirjasuositukset:

Eeva Kilpi: Valkoinen muistikirja. Kurkistus esiripun taakse, Eeva Kilven omimpaan ajatteluun, havaintoihin ja elämään.

Annie Ernaux: Vuodet. Paras elämäkertateos pitkään aikaan, villi virta, jonka pyörteissä yksi ihminen pyristelee.

Saara Turusen ja Petra Maisosen toimittama Suurteoksia. Suomalaiset kirjailijat ovat valinneet itselleen merkittäviä teoksia, joita esittelevät henkilökohtaisesta näkökulmastaan.

X