Kolumnit

Laura Honkasalon kolumni: Syliä ei voi antaa liikaa

22.3.2018 Teksti: Laura Honkasalo

Vanhempien tärkein tehtävä on nujertaa lapsen oma tahto.

Vanhan kasvatusoppaan viisauteen tiivistyy jotain oleellista. Nykyään pidämme itsestäänselvyytenä sitä, että lapsi on yksilö, jolla on oikeus omaan tahtoon. Käsitys on kuitenkin hyvin uusi. Suurimman osan ihmiskunnan historiaa lapsi on ollut vajavainen olento, joka aikuisten on muokattava hyödylliseksi ihmiseksi, usein kovin keinoin.

Vanhanajan kurin päämääränä oli kasvattaa kuuliaisia kansalaisia. Ylimpänä oli Jumala ja sitten valtiollinen esivalta, jonka Jumala oli asettanut tehtäväänsä. Sen jälkeen tulivat papit ja sitten isät. Kasvatus järjestykseen aloitettiin heti syntymän jälkeen. Armas Ruotsalaisen Pikkulapsi ja sen hoito 1920-luvulta neuvoo, ettei vastasyntynyttäkään saa ruokkia aina, kun tämä kitisee. Lapsi kyllä tottuu säännöllisiin ruoka-aikoihin. Arvo Ylppö opastaa Kotilieden lääkärikirjassa samalta ajalta, että imettää saa korkeintaan 20 minuuttia kerrallaan. Ylppökin painottaa, että lapset tulevat helposti kodin tyranneiksi, jos niille annetaan rintaa epäsäännöllisesti silloin tällöin.

Armas Ruotsalainen neuvoo, että pienokaista pitää helliä, mutta ei suinkaan liikaa. Liiallisilla hellyydenosoituksilla lapsi hemmotellaan piloille. Tätä periaatetta Suomessa onkin noudatettu innokkaasti. Varttuneet sukulaiset ovat kertoneet, että heidän lapsuudessaan pikkulapsia kyllä pidettiin sylissä, mutta isommille ei osoitettu millään tavalla fyysistä hellyyttä. Ruumiillinen kuritus perusteltiin Raamattuun vedoten. Moni lapsi sai vitsaa muttei koskaan fyysisiä hellyydenosoituksia.

Olen onnekas siinä, että omat kasvattajani, varsinkin äiti ja mummot, ovat osanneet rikkoa perinteen, jonka mukaan fyysiset hellyydenosoitukset pilaavat lapsen luonteen. Olen päässyt isonakin usein syliin, minua on halattu, on silitetty hiuksia ja rutistettu. Perheessäni on leikitty fyysisiä leikkejä kuten ”perhevoileipää”, jota leikin itsekin lasteni kanssa. Leikissä isoin on leipä ja muut menevät päälle kasaan sen mukaan, haluavatko olla juustoa vai makkaraa. Isänäiti leikki kanssani paljon fyysisiä leikkejä: hän leipoi ja soitti minua, otti hipassa tai sokossa rutistukseen, kantoi reppuselässä ja antoi käyttää masuaan rumpuna. (Lasten kutittamista mummi sen sijaan inhosi: hänen mielestään se oli kiduttamista.)

Lapset ovat tietysti erilaisia. Tunnen lapsia, joille pelkkä nopea halaus on kauhistus. Minulle fyysiset hellyydenosoitukset ja leikit olivat tärkeitä: ne opettivat oman kehon tuntemusta ja rakensivat itsetuntoa. Aikuisena fyysinen läheisyys on aina tuntunut maailman luontevimmalta asialta ja olin nuoruudessanikin tyytyväinen vartalooni.

Omia lapsiani olen pitänyt lähellä niin paljon kuin he ovat halunneet. Jossain vaiheessa tunsin itseni pomppulinnaksi, päälleni puskettiin kaikissa tilanteissa, kiivettiin selkään, muovailtiin vatsanahkaa ja viljeltiin likomärkiä pusuja keskelle naamaa. Leikimme samaa pullapitkon leipomista, jota itse leikin mummin kanssa, teimme perhevoileipiä, painimme ja nujusimme. Uimahallissa kannoin molempia, toista sylissä ja toista reppuselässä, koska vesi auttoi kannattelemaan. Olimme yhtenä myttynä. (Olen toki opettanut lapsilleni, että muita ei kosketa vastoin tahtoa, ei painimisen halussa eikä uteliaisuudesta.) Pikkulasten hellyydenosoitukset ovat ihania. Tullaan läpsimään äidin pömppömasua ja sanotaan täynnä rakkautta, että ”sun masu on ihanan pehmeä”.

Olen kiitollinen siitä, että äiti ja mummot onnistuivat katkaisemaan fyysistä läheisyyttä välttelevän kasvatusperinteen. Helliminen oli luonnollista ja itsestään selvää. Olen usein miettinyt, mistä äiti ja mummot oikein saivat kyvyn siihen, kun ei heitä itseään pidetty sylissä ja hellitty.

Tutkimusten mukaan lasten fyysinen kurittaminen periytyy usein vanhempien lapsuudesta. Surullista on, että jopa neljännes suomalaisista uskoo edelleen fyysiseen kuritukseen, vaikka se kiellettiin rikoslaissa jo vuonna 1984. Lapseen kohdistuva fyysinen väkivalta on aina myös henkistä väkivaltaa: se osoittaa, että kasvattaja haluaa tuottaa kipua. Jokainen lapsi on konkreettisten hellyydenosoitusten arvoinen. Hellyys kasvattaa enemmän kuin vitsa.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *