Janina Fry

Salsicciapasta & Gremolata

Teksti:
Janina Fry

Inspiroiduin tekemään ruokapostauksen pitkästä aikaa. Syy siihen on tämä herkullinen Salsicciapasta joka meille tarjoiltiin kun kävimme kyläilemässä täällä Tukholmassa erään perheen luona. Illan emäntä oli loihtinut kyseisen pastan ja siitä tuli samantien myös meidän perheen hittiruoka. Tein tämän myös meidän vieraillemme viime viikolla ja hekin ihastuivat. Kannattaa ehdottomasti testata!

Salsicciapasta

Valinnaista pastaa 300 gr

  • 300-400 gr salsiccia raakamakkaraa
  • 3 reilun kokoista banaanisalottisipulia
  • 1 porkkana
  • 1 sellerinvarsi
  • 1 valkosipulin kynsi
  • 1 dl punaviiniä
  • 1 teelusikallinen timjamia (käytin kuivattua)
  • 1 tölkki Mutti tomaattimurskaa tai 1 tölkki kuorittuja kirsikkatomaatteja
  • suolaa ja mustapippuria

 

  • Gremolata
  • 1 reilu nippu lehtipersiljaa hienonnettuna
  • 1 valkosipulinkynsi hienonnettuna
  • 1 1/2 dl oliiviöljyä
  • 1 luomusitruunan kuori
  • Hyppysellinen suolaa
  • Rouhittua mustapippuria
  • Laita pannun tai padan pohjalle  2 ruokalusikallista öljyä ja nokarellinen voita. Kuullota hienonnetut sipulit ja porkkana muutaman minuutin (itse raastoin porkkanan mutta sen voi myös pilkkoa pieniksi paloiksi)
  • Poista makkaroista kuoret ja hajota vaikka haarukalla täyte mahdollisimman pieneksi. Ruskista sipulien ja porkkanan kera lisää teelusikallinen timjamia ja sekoita.
  • Lisää viini ja anna seoksen kiehahtaa. Kaada sekaan tomaattimurska/kirsikkatomaatit ja pilkottu sellerinvarsi.
  • Anna kiehua hiljalleen 15 minuuttia. Lisää vettä tarvittaessa. 
  • Keitä isossa kattilassa vettä, lisää siihen suolaa ja keitä pasta paketissa olevan ohjeen mukaan.
  • Peperoncino chili hiutaleita muutama kerrallaan (tarkista maku ettei tulisuus peitä muita makuja)
  • Lisää pippuria ja tarvittaessa suolaa.
  • Hienonna lehtipersilja
  • Lisää oliiviöljy
  • Raasta valkosipulinkynsi
  • Harjaa sitruuna kuumalla vedellä ja raasta seokseen vain kuoren keltaista osaa, ei valkoista.

Sekoita keitetty pasta ja salsiccia yhteen isolle tarjoiluastialle.

Koristele pasta burratalla ja lehtipersiljalla sekä tuoreilla kirsikkatomaateilla.

Gremolata tarjoillaan erikseen lisukkeena.

Nauti!

X