
Aavikon kaunottaret – kaktukset ovat nyt muotia sisustuksessa
Kaktukset ovat taas muotia. Aavikon kasvit tuovat yksinkertaiseen sisustukseen veistoksellista vehreyttä ja eksotiikkaa.
Kaktukset ovat nyt muotia sisustuksessa.
Kaktukset ovat taas muotia. Aavikon kasvit tuovat yksinkertaiseen sisustukseen veistoksellista vehreyttä ja eksotiikkaa.
Kaktukset ovat nyt vihersisustuksen suosikkeja. Niistä voi ryhmitellä kotiin ”kaktustarhan”. Mielenkiintoinen kokonaisuus syntyy eri kokoisia ja muotoisia kaktuksia, ruukkuja sekä muita sisustustavaroita yhdistelemällä.
Kaktukset näkyvät myös sisustustavaroissa
Kaktukset ovat inspiroineet myös monia suunnittelijoita. Piikikkäitä kasveja näkyy niin kangaskuoseissa, valaisimissa kuin kodin sisustustavaroissakin.
Kaktusten hoito-ohjeet
Muista varata kaktuksille juuri niiden tarpeisiin sopivaa, hiekkapitoista multaa. Kaktusten hoidossa kannattaa myös muistaa, että kaktukset tarvitsevat talvella lepokauden, jolloin niitä ei kastella kuin harvakseltaan. Kasvukausi alkaa keväällä, ja silloin kasteluvälitkin tihentyvät.
Tarjolla on myös taatusti kestäviä keraamisia kaktusvaihtoehtoja niille, joiden hoidossa kukilla on tapana lakastua.
Tiedustelut: Fermliving.com, Finnishdesignshop.fi, Hemtex.fi, Ikea.com, Isku.fi, Jotex.fi, K-rauta.fi, Plantagen.fi, Prisma.fi
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous