Espoolle nimensä antaneen kartanon menneisyys on täynnä koskettavia ihmiskohtaloita – yksi niistä oli vuosisadan rakkaustarina

Kartano Kuninkaantien varrella -näyttely on täynnä entisaikojen loistetta ja kiehtovia tarinoita. Sen parasta antia on käsin kosketeltava tunnelma, joka vie aikamatkalle menneisyyteen.

Espoonkartanolla on värikäs historia, jonka juuret ulottuvat 1500-luvulle saakka. Merkittävyydestään huolimatta kartanon monivaiheinen tarina on jäänyt monilta osin hämärän peittoon.

KAMU Espoon kaupunginmuseon odotettu Kartano Kuninkaantien varrella -näyttely on kiehtova aikamatka kartanoelämään sen alkuajoista lähtien. Näyttelyn sisältö perustuu uuteen tutkimustietoon, mutta keskiössä ovat ihmiset, jotka ovat muokanneet kartanoa vuosien varrella omanlaisekseen.

Kartanon perusti vuonna 1556 Kustaa Vaasa, joka halusi luoda mallitilan, josta Suomessa voitaisiin ottaa oppia tehokkaaseen viljelyyn ja karjanhoitoon. Myöhempinä vuosisatoina paikasta muotoutui varsinainen kulttuuriväen ja politiikan näyttämö, jossa vierailivat muun muassa Venäjän keisari Aleksanteri I, marsalkka Mannerheim ja presidentti Relander.

“Kartanoa pidetään yhtenä alueen merkittävimmistä ja on vahva teoria, että koko Espoo sai siitä nimensä. Kartano rakennettiin joen varteen, jossa kasvoi paljon haapoja. Siitä tuli nimi Espåby, joka olisi suomeksi haapajoenkylä”, kertoo KAMU Espoon kaupunginmuseon museolehtori Iris Hyyrynen.

Maanviljelyksestä loistokkaaseen säätyläiselämään

Yksi näyttelyn kiehtovimmista hahmoista on Sofia Lovisa Ramsay. Vuonna 1754 syntynyt aatelisnainen peri kartanon isältään ja päätti asettua siihen asumaan aviomiehensä, Otto Wilhelm Ramsayn, kanssa.

Sofialla oli kartanon suhteen suuria suunnitelmia, kuten näyttävän puutarhan sekä uusien pää- ja sivurakennusten toteuttaminen. Aviomies Otto kuitenkin kuoli ennen aikojaan ja projekti jäi kesken. Sofia Lovisa muutti Espoonkartanon toiseen sivurakennukseen heti puolison kuoleman jälkeen ja hiljalleen elämä kartanossa muuttui loistokkaaksi.

“Sofia toi kartanoon kustavilaista tyyliä, hienon hevosvaljakon ja ranskalaiset hovipalvelijat, ja muutti sen säädyn mukaiseksi seurustelukartanoksi”, kertoo Hyyrynen.

Sofian kokemat vastoinkäymiset eivät valitettavasti päättyneet aviomiehen kuolemaan. Hänen kaksi poikaansa, Anders Wilhelm ja Carl Gustaf, kaatuivat Suomen sodassa pian aviomiehen poismenon jälkeen. Sofian suuri suru on ikuistettu J.L Runebergin Matkamiehen näky -runoon.

Kenenkä linna se, jonk’ äskettäin

tien varrell’ illan hämärässä näin?

Niin komeaa ei tienoill’ ollut toista.

Mut kolkoksi kuin haudan muistan sen

ja synkäks, autioksi; akkunoista

vain valo loisti yhden huonehen.

Ote J.L Runebergin runosta Matkamiehen näky

Rakkausavioliittojen suosio kasvoi

Sofian aikakauteen mahtui onneksi myös ilon hetkiä. Tämän nuorin tytär, Sofia Ottiliana Ramsay, rakastui perheen aatelittomaan kotiopettajaan, josta myöhemmin tuli hovisaarnaaja. Tytär sai äitinsä luvalla solmia tämän kanssa liiton aikakauden odotusten vastaisesti. Pikkuhiljaa rakkausavioliitot alkoivat yleistyä Suomessa laajemminkin.

Sofian tyttären kauniin rakkaustarinan voi myötäelää näyttelyssä videon muodossa ja esillä on myös valokuvia, vanhoja pukuja, kartanohuonekaluja, kaitafilmejä ja eri aikakausien esineistöä. Niiden perusteella on helppo päätellä, millaista arkea historiallisessa miljöössä vietettiin.

“Kun katselee rakennusta, huonekaluja ja vanhoja pukuja, niin glamouria ei ole puuttunut. Olisi varmasti ollut kivaa viettää siellä loistelaista kartanoelämää”, Hyyrynen toteaa.