resepti

lakkajäädyke

1.9.2019 Teksti: Sara Parikka

Heippa! Mun oli tarkoitus postata jo lauantaina, mutta viikonloppu vei mennessään. Lauantaina käytiin tyttöjen kanssa Kotieläin- ja elämyspiha Rehndahlissa ja siellä aikaa vierähti yli 3h. Tytöt harjasi Falabelloja, ratsasti poneilla, leikki kissanpentujen kanssa ja kävi kurkkaamassa kaneja. Sen lisäksi vietettiin aikaa leikkipaikoilla ja tutkittiin kaiken maailman juttuja! Iso suositus! :) Porukkaa oli myös tosi kohtuullinen määrä ja tuntui, että ”ruuhkaa” ei ollut minnekään.

Ollaan viikonloppuna seurattu tiivisti tontin tapahtumia ja siellä on ollut uskomaton vauhti. Nyt on molempien kerrosten runko tehty + katto hyvällä mallilla. Parin viikon sisään katto & ikkunat ovat täysin asennettuna ja ulkokuori näin ollen pitkälti valmiina. :) Jihuu! Kaikkea säätöä on edelleen lähestulkoon päivittäin, mutta pyritään aktiivisesti heittämään palloa rakennuttajan suuntaan. He kun ovat myyneet meille ”avaimet käteen” tyylisen paketin.. :D Tulen varmasti kirjoittamaan aiheesta tarkemmin projektin edetessä. :) Monet ovatkin sitä kysyneet!

Alla aivan ihana lakkajäädykkeen resepti. Lisäsin aika vähän sokeria, kun rahkassa sitä oli jo itsessään ja oli kiva jättää lakan oma maku jäädykkeeseen. Kuvia nappasin tasan tämän yhden, kun ei ollut tarkoitus edes postata aiheesta. :D Hei ihanaa syyskuuta ja uutta pian alkavaa viikkoa! <3Sara

Lakkajäädyke:

  • 2 dl kuohukermaa
  • purkki vaniljarahkaa
  • tuoretta lakkaa noin 4dl
  • sokeria & vanilja sokeria maun mukaan

Ohje: Vaahdota kerma. Sekoita joukkoon rahka ja hillat. Sekoittele ja lisää sokeria maun mukaan. Nosta pakastimeen ja anna jäätyä vähintään 4h. Ota pakastimesta noin 15min ennen syömistä. :)

Lue myös

Suosittelemme