Näin meidän maassa kasvatetaan
Kolme kansainvälistä suomalaisnaista istuutui pohtimaan, onko oma maa mansikka ja muu maa mustikka lastenkasvatuksessakin.
Kolmikymppinen Leena on asunut vuosia Ranskassa, juuri päättynyt työkomennus vei hänet puoleksi vuodeksi Tunisiaan. Espoolainen Lilli on kolmen lapsen äiti, joka matkustelee perheineen paljon. Viime kesän he viettivät Eurooppaa ihastellen ja Italiaan perehtyen, aikaisemmin perhe on matkaillut pidempiä aikoja muun muassa Intiassa. Susanna on asunut jo kymmenkunta vuotta Lontoossa, on naimisissa brittimiehen kanssa ja hoitaa tällä hetkellä kotona kolmen kuukauden ikäistä tytärtä.
– Ensimmäisenä Englantiin muuttaessani kiinnitin huomiota tietenkin pikkulapsillekin puettaviin koulupukuihin ja siihen, että tenaville tarjotaan jatkuvasti ranskanperunoita, suklaapatukoita ja sipsejä. Lasten ruokakulttuuri on onneksi muuttumassa, kiitos Jamie Oliverin. Nykyään vanhemmat intoilevat täällä terveellisestä ruoasta melkein ärsyttävyyteen asti, nauraa Susanna.
Käytöstapojen korostaminen on toinen suomalaisäidin silmään pistävä kulttuuriero.
– Englantilaisille hyvät tavat ja ystävälliset fraasit ovat tärkeitä. Please, thank you ja how are you opetetaan lapsille heti pienenä ja esimerkiksi hyviä pöytätapoja arvostetaan minusta eri tavalla kuin Suomessa. Totta kai Suomessakin lapsille opetetaan hyviä tapoja, mutta ei niin pontevasti kuin täällä.
Leena on huomannut, että ranskalaisperheissäkin painotetaan olennaisesti omaan kulttuuriin kuuluvia sosiaalisia taitoja.
– Ranskassa olen kiinnittänyt huomiota siihen, että lapsiin suhtaudutaan joissain tilanteissa ihan täysvaltaisina ihmisinä toisin kuin usein Suomessa. Jos esimerkiksi mennään käymään jonkun perheellisen kaverin luona, myös lapsille annetaan poskipusut, olivat nämä sitten kuinka pieniä tahansa.
Pienimpiä hellitään ja halaillaan varmasti kaikissa kulttuureissa, mutta siinä, kuinka lähelle vieraampi aikuinen voi lasta mennä, on isoja eroja.
– Tunisiassa pieniin lapsiin suhtaudutaan ilmeisesti vähän niin kuin julkiseen omaisuuteen. Kaverillani on pieni lapsi, jota hänellä on tapana kuljettaa rattaissa. Julkisella paikalla, esimerkiksi kaupassa, ihmiset tulevat häpeilemättä ihastelemaan söpöä lasta ja pussaavat lasta suulle! Siis kysymättä ollenkaan vanhempien mielipidettä asiasta. Kaverini on kuulemma ottanut tavakseen sanoa heti ”ei suulle, ei suulle!”, jos joku lähestyy lasta, nauraa Leena.
Luunappi vai ei?
Suomessa lapsen ruumiillinen kuritus on ollut laissa kiellettyä vuodesta 1984, mutta monissa muissa maissa tukkapöllyjen ja läimäytysten katsotaan olevan, jos nyt ei suositeltavia, niin ainakin arkipäiväisiä kasvatusmenetelmiä.
– Ranskalaisäidit eivät yleensä epäröi kurittaa lapsiaan fyysisesti julkisella paikalla. Kerran todistin kaupan käytävällä, kuinka eräs ranskalaisäiti kimmastui pienelle, ehkä kaksi – kolmevuotiaalle lapselleen ja tempaisi tämän rajusti käsivarresta ilmaan ja tömäytti takaisin lattialle monta kertaa, kertoo Leena.
Lillillä on samankaltaisia kokemuksia perhekeskeisistä ja temperamenttisista Italialaisista.
– Näimme kaupasta ulos tullessamme hieman hupaisaltakin näyttävän tilanteen. Isoäiti, äiti ja noin seitsemänvuotias poika olivat menossa autolleen, ja isoäiti oli jostain vihainen pojalle. Hän antoi pojalle korvatillikan, mutta ilmeisesti sekään ei riittänyt, kun pian poika juoksi autoa ympäri huutava mummo perässä. Lopulta poika sai mummolta aika läksytyksen – tai läpsäytyksiä – äidin ja ohikulkijoiden katsoessa vierestä huvittuneena, kertoo Lilli.
Jos löylytys ihmetyttää suomalaisvanhempia, niin lapsia se hämmästyttää monin verroin enemmän.
– Italiassa leirintäalueen leikkipuistossa kolmivuotias lapsi löi sisartaan. Äiti puuttui tilanteeseen heti ja kuritti poikaa antamalla kädellä ”peppupiiskaa”. Meidän lapset tuijottivat tilannetta sanan mukaisesti suu auki, kun taas italialaiset eivät kiinnittäneet asiaan juurikaan huomiota.
Intiassa Lilli perheineen törmäsi tilanteeseen, jossa markkinoilla turisteilta rahaa pyytämään tullut kerjäläisäiti suuttui Lillin videokameran hihnaa hypistelleelle pikkupojalleen ja läimäytti lastaan kasvoihin ennen kuin poistui paikalta.
– Äiti näytti häpeävän pienen poikansa käytöstä – eikä siis pojan kurittamista julkisella paikalla. Goalla kerjäläiset voivat tulla turisteja hyvinkin lähelle, mutta ymmärtääkseni he kunnioittavat uskontonsa mukaan ”korkeimpiaan” niin paljon, että koskettamista ilman lupaa pidetään ”pahana”. Meidän lapsemme olivat ihmeissään tästä: ”Miksi äiti löi lastaan? Äiti löi kovaa lastaan! Lapsihan itki!”.
Pikkujuttuja ja painavia periaatteita
Englantia nykyiseksi kotimaakseen sanova Susanna kertoo, ettei arkipäivässä ehdi kasvatuksen kulttuurieroja juuri pohtia. Joskus ne pienet asiat tuntuvat paljon merkityksellisimmiltä kuin suuret linjat.
– Englantilaiset kaverimme rupesivat kyselemään jo ennen vauvan syntymää, että olemmeko ilmoittaneet hänet nurseryyn ja olemmeko ottaneet selvää, minkä tasoisia kouluja lähellä on. Koulutukseen suhtaudutaan täällä yhteiskuntaluokkien maassa eri tavalla kuin tasa-arvoisessa Suomessa.
– Minä olin kysymyksistä aivan ihmeissäni. En todellakaan ollut pohtinut vielä lapseni tulevaa koulua, vaan lähinnä mietin, mistä täällä saa hankituksi kestovaippoja ja miksi lääkäristä annettu opasvihko kieltää minua syömästä pähkinöitä raskauden aikana, jos itselläni tai miehelläni on heinänuha tai astma, nauraa Susanna.
Teksti: Elina Kujala
Kommentit
Norjassa päiväkodissa lapsilla on ns. matpakke l. lounas ja välipala mukana kotoa. Sain kovin nuhteita, kun laitoin lapsen ruuaksi liian monimutkaisia leipiä eli päällystin ohuet leipäviipaleet esim. tuorejuustolla/maksamakkaralla ja hienoksi hakatulla paprikalla ja kevyesti freesatulla sipulilla ym. Lisäksi laitoin runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, jotta lapsi valita haluamiaan tarhan ateriahetkissä. Tämä ei kuitenkaan ollut maan tapa, vaan lapset mussuttivat hilloleipää voilla lisäksi voideltuna lounaaksi ja banaania välipalaksi. Myöskään laittamani eväät eivät mahtuneet pieneen lounasrasiaan, joten tarhassa ei jääaapissa ollut juuri ylimääräistä tilaa esim. toimittaa lapsen hedelmät kerralla koko viikoksi, vaan nämä oli yritettävä järjestää fiksusti päivä kerrallaan parin leipäsiivun vierille. Aamupuuro ei kuulemani mukaan myöskään ollut norjalaislasten suosikkiaamiainen, vaan aamulla syötiin taas leipää ja näin kyllä vanhemmatkin tavallisesti syövät pelkkää leipää koko päivän ennen illallista. Illallinen puolestaan on suurinpiirtein perunaa, porkkanoita ja kalaa sipuli/voikastikkeella eikä salaatit ole tavallista lisäkettä kuten meillä Suomessa on hyvinkin yleistä.
Näin mielestäni Norjassa ruokavalio on liian rasvaista ja hiilihydraattipitoista, eikä kasviksia ja hedelmiä syodä lainkaan tarpeeksi. Sattumalta mittasin kerran oman antioksidanttieni määrän (tosin en tiedä oliko tämä humpuukia), mutta arvoni ylitti 3 kertaa norjalaisten saamat arvot ja he totesivat yleisesti, että suomalaiset syövät enemmän vihanneksia ja hedelmiä.
Muutoin Norjassa yleistä on perheen yhteiset sunnuntaipäivälliset ravintoloissa ja tällöin usein on lähin suku monessa polvessa ruokailemassa yhdessä. Tätä tapaa voisimme enemmän suosia täällä Suomessakin, tosin Suomessa kaikki maksaa saman verran kuin Norjassa ja tulotaso on n. 1/3 – puolet pienenmpi kuin siellä, joten perhepäivälliset ravintoloissa tulevat liian kalliiksi useimmille.
Norjan koululaitoksen taso huolestutti myös, koska itse törmäsin usein omassa työssäni nuoriin aikuisiin, jotka kirjoittivat puutteellisemmin ja virheellisemmin, kuin minä itse ulkomaalaisena Näin olin perin ihmeissäni, että tämä taito ei ollut lukiotasoisella henkilöllä hallussa. Muutenkin erilaisten tutkintojen suorittaminen kestää Norjassa huomattavsti vähemmän aikaa, mikä saa ihmettelemään tällöin tutkinnon laajuutta/siitä saatavaa pätevyyttä.
Plussaa Norjassa kyllä oli äidin ja lapsen neuvolakäynnit, lapsen seurantasysteemit tarhassa ja runsas henkilökuntamäärä suhteessa lapsien lukumäärään päivähoidossa. Tosin tämä pätee vain pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja Norjassa ei ole mitään automatikkaa, että lapsi saisi päivhoitopaikan ihan varmasti, kuten täällä Suomessa.
Kommentit
Saa lasta kurittaa pikkuisen, esim. tukistaa ja läppästä. Kunhan siinä ei ole ideana oikeasti satuttaa, vaan pikkusen säikäyttää, että lapsi oppisi.
Minä ainakin opin ne asiat, joista tuskistettiin.
http://idanblogi.com/
paitsi että nuo yllä mainitut toimenpiteet täyttävät lievän pahoinpitelyn tunnusmerkistön. siitä on muutama tuomokin…
No, hyvä jos Ida on jotain oppinut niistä, mutta a) keinot ovat laittomia ja b) eivät tehoa todellakaan kaikille, itselleni niistä jäi ennemminkin sellaiset traumat ja terapiantarve että oksat pois, koska usein tukistaminen johtaa läpsäytykseen ja niin edelleen…
Jenkeissä pistää silmään lasten tavaramäärä. Siis leluja, yleensä kaikenlaista turhanpäiväistä muovisälää, on koko lastenhuone täynnä. Itseäni moinen tavaranpaljous ja sekasotku ärsyttää. On meidänkin tenaville leluja, jonkun mielestä varmaan liikaakin, mutta oikeasti niitä on varmasti vain noin kolmasosa siitä, mitä amerikkalaisilla serkuillaan. Toinen suomalaista ihmetyttävä juttu Jenkeissä on se, että kaikkialle mennään autolla. Siellä ei tavallisella suburban-alueella järjestetty minkäänlaista julkista liikennettä puhumattakaan pyöräteistä. Ei ihme, että tenavat lihovat ja kunto on huono, kun heidät joutuu kuskaamaan kaikkialle autolla.
Juttu oli taas tyypilliseen plazan toimittajien tapaan pinnallinen ja kapea-alainen. Ei ole halua oikeasti perehtyä mihinkään asiaan kunnolla. Kysytään tutuilta- herranjumala, miten tyhmää. Sitä se teettää, kun ei ole ammattitaitoa.
Kumma, ettei lasten pahoinpitelystä tuomita vanhemmille tukkapöllyä tai läimäyksiä, jos ne kerran ovat niin tehokkaita noin opetusmielessä. Olen kyllä sitä mieltä, että ainoa asia, minkä lapsi oppii näillä keinoin, on se, että väkivalta on ok, jos siihen turvautuu suurempi/tyhmempi henkilö.
Norjassa päiväkodissa lapsilla on ns. matpakke l. lounas ja välipala mukana kotoa. Sain kovin nuhteita, kun laitoin lapsen ruuaksi liian monimutkaisia leipiä eli päällystin ohuet leipäviipaleet esim. tuorejuustolla/maksamakkaralla ja hienoksi hakatulla paprikalla ja kevyesti freesatulla sipulilla ym. Lisäksi laitoin runsaasti vihanneksia ja hedelmiä, jotta lapsi valita haluamiaan tarhan ateriahetkissä. Tämä ei kuitenkaan ollut maan tapa, vaan lapset mussuttivat hilloleipää voilla lisäksi voideltuna lounaaksi ja banaania välipalaksi. Myöskään laittamani eväät eivät mahtuneet pieneen lounasrasiaan, joten tarhassa ei jääaapissa ollut juuri ylimääräistä tilaa esim. toimittaa lapsen hedelmät kerralla koko viikoksi, vaan nämä oli yritettävä järjestää fiksusti päivä kerrallaan parin leipäsiivun vierille. Aamupuuro ei kuulemani mukaan myöskään ollut norjalaislasten suosikkiaamiainen, vaan aamulla syötiin taas leipää ja näin kyllä vanhemmatkin tavallisesti syövät pelkkää leipää koko päivän ennen illallista. Illallinen puolestaan on suurinpiirtein perunaa, porkkanoita ja kalaa sipuli/voikastikkeella eikä salaatit ole tavallista lisäkettä kuten meillä Suomessa on hyvinkin yleistä.
Näin mielestäni Norjassa ruokavalio on liian rasvaista ja hiilihydraattipitoista, eikä kasviksia ja hedelmiä syodä lainkaan tarpeeksi. Sattumalta mittasin kerran oman antioksidanttieni määrän (tosin en tiedä oliko tämä humpuukia), mutta arvoni ylitti 3 kertaa norjalaisten saamat arvot ja he totesivat yleisesti, että suomalaiset syövät enemmän vihanneksia ja hedelmiä.
Muutoin Norjassa yleistä on perheen yhteiset sunnuntaipäivälliset ravintoloissa ja tällöin usein on lähin suku monessa polvessa ruokailemassa yhdessä. Tätä tapaa voisimme enemmän suosia täällä Suomessakin, tosin Suomessa kaikki maksaa saman verran kuin Norjassa ja tulotaso on n. 1/3 – puolet pienenmpi kuin siellä, joten perhepäivälliset ravintoloissa tulevat liian kalliiksi useimmille.
Norjan koululaitoksen taso huolestutti myös, koska itse törmäsin usein omassa työssäni nuoriin aikuisiin, jotka kirjoittivat puutteellisemmin ja virheellisemmin, kuin minä itse ulkomaalaisena Näin olin perin ihmeissäni, että tämä taito ei ollut lukiotasoisella henkilöllä hallussa. Muutenkin erilaisten tutkintojen suorittaminen kestää Norjassa huomattavsti vähemmän aikaa, mikä saa ihmettelemään tällöin tutkinnon laajuutta/siitä saatavaa pätevyyttä.
Plussaa Norjassa kyllä oli äidin ja lapsen neuvolakäynnit, lapsen seurantasysteemit tarhassa ja runsas henkilökuntamäärä suhteessa lapsien lukumäärään päivähoidossa. Tosin tämä pätee vain pääkaupunkiseudun ulkopuolella ja Norjassa ei ole mitään automatikkaa, että lapsi saisi päivhoitopaikan ihan varmasti, kuten täällä Suomessa.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous