5 parasta...

5 parasta viime tingan joululahjavinkkiä

22.12.2019 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Jouluaatto on jo todella lähellä! Minulla alkoi pieni joululoma töistä. Suoraan sanotusti tehosuoritin työtäni. Tein pidempiä päiviä, jotta saan jouluna pitää vähän enemmän vapaata. Tämä toinen työni eli bloggaaminen jää kanssa pienelle breikille ensi viikolla. Jouluaattoon asti Glitz & Glam päivittyy, mutta sitten vetäydyn joululomalle tästäkin. Palaan takaisin vuoden viimeisenä päivänä eli 31.12., kun julkaisen jokavuotisen Vuoden parhaat -listaukseni.

Tämä on vuoden viimeinen 5 parasta -listaukseni. Ajattelin ottaa ajankohtaisen aiheen, joululahjat. Minulla on lahjaostokset hyvässä mallissa, vaikka muuten jouluvalmistelut ovat olleet tämän viikonlopun paniikkitoimintaa. Koska tein joulukuussa pitkää päivää töitä ja lisäksi kirjoitin tätä blogiani, on omat jouluvalmistelut jääneet todella vaiheeseen – esimerkiksi joulusiivo tai siivous ylipäänsä.

Listasin 5 parasta viime tingan joululahjavinkkiä, koska toisinaan ne joululahjat eivät ole olleet hyvissä ajoin hankittuna. Kun olin saanut tämän postausidean, kuulin radiostakin, että tilastojen mukaan suurin osa joululahjoista ostetaan vasta nyt, muutama päivä ennen jouluaattoa. Tässä vaiheessa ei enää ehdi kaikkia hienoja ideoita toteuttaa tai tilata mistään. Lisäksi hyvin usein käy niin, että vaikeasti keksittävät lahjat jäävät sinne viime tinkaan, eikö vain? Nämä lahjavinkit ovat sellaisia, että ne ovat mahdollisia hankkia vielä tässäkin vaiheessa. Kun monesti on niin, että jollain sitä itselleen tärkeää haluaa muistaa.

LAHJAKORTTI

Lahjakortti on aina sellainen perusvarma. Silloin lahjansaaja saa hankkia sillä mitä haluaa. Toki tulee miettiä, minkä tyyppiseen palveluun/tuotteeseen lahjakortin hankkii. Sopiiko lahjansaajalle lahjakortti ravintolaan vai kauneushoitoon? Vai olisiko hotellilahjakortti tai vaateliikkeen lahjakortti parempi?

Jos fyysisen lahjakortin hankinta on mahdotonta tai epäkäytännöllistä hankkia, onneksi näin digiaikana saa myös digitaalisia lahjakortteja. Olen hankkinut lahjaksi molempia. Ostamani lahjakortit ovat olleet ihan laidasta laitaan – palveluita, hotelliin, ravintolaan, liikkeisiin, verkkokauppoihin jne.

ELÄMYSLAHJA

Jos haluat vähän spesifioidumman lahjakortin, joka on elämys lahjansaajalle, niin Elämyslahjat.fi on helpoin tapa hankkia erilainen lahja.

Valikoimasta löytyy monen hintaisia elämyslahjoja sekä avoin lahjakortti. On aktiviteettejä, hemmottelua ja hauskuutta. On kaikkea!

Olen kuullut, että Shitty Dinner on hauska ja hyvin erilainen kokemus. Mieheni sukulaisia kävi kokeilemassa sitä. Siinä yksi vinkki huumorintajuiselle lahjansaajalle.

AINEETON LAHJA

Tavallaan moni tämän postauksen lahja on aineeton lahja, mutta tämän erikseen aineettomaksi lahjaksi nimetyn haluan olevan hyväntekeväisyyteen liittyvä. Kaupallisuuden vuoksi aineettomaksi lahjaksi halutaan kutsua kaikkea, jossa ei ole konkreettista materiaalia, mutta itse haluan tällä nostaa hyväntekeväisyyden esiin. Haluan käyttää aineeton lahja nimeä niistä, missä takana ei ole voittoa tavoitteleva yritys. Hyväntekeväisyysjärjestöt taisivat olla ensimmäiset, jotka alkoivat käyttämään tätä termiä. Kaupallisuus sitten tuli perässä ja otti termin myös omaan haltuunsa markkinoinnissa. Toki voin olla väärässä, mutta siltä se minun silmiini on näyttänyt.

Olen antanut myös täysin aineettomia joululahjoja. Kirkon Ulkomaanavulta ostin yhtenä vuotena vuohen ja annoin lahjan minimalistisesti elävälle tädilleni, joka työskenteli seurakunnalla lasten parissa ennen eläkkeelle jäämistään. Eli tietenkin aineettoman lahjan kannattaa suunnitella niin, että se osuu lahjansaajalle.

Monen eläinrakkaan sydäntä lämmittää kummikissa tai -koira. Tai voit lahjoittaa jonkun tietyn summan jollekin eläinsuojeluyhdistykselle ja tehdä siitä kortin lahjansaajalle.

Kohteita ja tapoja on monia, mistä hankkia aineeton lahja henkilölle, joka arvostaa sitä enemmän kuin turhaa tavaraa. Ajatus on tärkein, joten jos hankit aineettoman lahjan juuri lahjansaajan sydäntä lähellä olevasta kohteesta, lahja on henkilökohtaisempi kuin ajatukseton tavara tai palvelu.

YHTEISTÄ TEKEMISTÄ

Mikään ei ole ihanampi lahja kuin saada tärkeältä ihmiseltä yhteistä tekemistä. Elämä on niin kiireistä ja hektistä kaiken aikaa, että monilla on liian vähän aikaa olla läheistensä kanssa. Usein puhutaan, että ”meidän pitää nähdä useammin” tai ”pitäisi oikeasti yhdessä tehdä/lähteä jonnekin”. Mutta kun arkea kuormittaa moni asia yhdessä, harvoin saa sitä tiettyä tahtotilaa alkaa viemään puheita konkretiaan asti. Kun lahjaksi antaa yhteistä tekemistä, tahtotila on valmiiksi. Lahjanantaja on valmiina toteuttamaan antamansa lahjan ja lahjansaajalla on tahtotila lunastaa saatu lahja. Kun on tahtotila päällä, ei yhteinen tekeminen jää arjen muiden kiireiden jalkoihin.

Yhteiseksi tekemiseksi käy esimerkiksi lupaus yhteisestä pizzaillasta, iltaoluista pubissa tai yhdessä teatteriin tai tapahtumaan menosta. Lahja voi olla myös yhdessä jollekin luennolle osallistuminen tai mennä yhdessä uudelle liikuntatunnille. Jokainen yhteisten kiinnostusten ja budjetin mukaan. Ei niiden tarvitse olla suuria.

ÄÄNIKIRJA

Nostan tämän äänikirjan ihan omaansa, enkä sisällytä sitä lahjakorttiin, koska jotenkin äänikirja on vähän oma juttunsa ja kovasti nousussa. En ole vielä ennättänyt äänikirjojen maailmaan, mutta minusta tässä on potentiaali lahjaidea monille. Kuten tässä postauksessani toistuu, kiire rytmittää monen arkea. Se on vain fakta, että elämä on helpottunut monissa asioissa parinkymmenen vuoden aikana, mutta samalla se on muuttunut vaativammaksi ja hektisemmäksi. Harva ehtii enää kirjoja lukea, koska arjessa pitää suorittaa niin paljon kaikkea.

Äänen kuuntelu ei vaadi niin paljon keskittymistä ja käsiä. Epäilen, että äänikirjojen suosio perustuu siihen, että niitä kuunnellessa voi kiireinen äiti tai isä siivota ja valmistaa ruokaa. Kiireinen opiskelija voi kuunnella äänikirjoja junassa tai salilla. Eläkkeellä olevilla mielletään olevan runsaasti aikaa, mutta jos ikäihmisellä alkaa olla liian raskasta lukea kirjoja, voi niiden kuuntelu olla parempi vaihtoehto. Niin ja lapset! Äänikirjat sopivat lapsillekin. Omassa lapsuudessani kuuntelin todella paljon kirjoja C-kaseteilta ja käänsin kirjan sivua aina äänimerkistä.

Äänikirjoja toistaviin palveluihin saa hankittua lahjakorttejakin. Esimerkiksi BookBeatilla on 1kk, 3kk tai 6kk vaihtoehtoina.

Tässä muutamat vinkit, jos ideaa joululahjasta ei ole syntynyt. Kukaan ei halua turhaa tavaraa tai käyttää palvelua, joka ei tunnu mieleiseltä. Siksi varmaankin lahjojen keksiminen on alkanut tuntua vaikeammalta. Meillä on jo niin paljon kaikkea, että joulumuistamisen voi toteuttaa muullakin tavoin, jos se vain on lahjansaajansa tyylinen.

Mitä viime tingan lahjaideoita sinulla olisi kerrottavaksi? Jotain, mikä ei vaadi aikaa, mutta ovat järkeviä.

Lue myös

Suosittelemme