Avautumisia

Epäonnistuneita otoksia

24.10.2016 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Mitäs jos tämä viikko aloitettaisiin epäonnistuneilla otoksilla? Moni bloggaaja on julkaissut niitä ei-niin-onnistuneimpia-kuvia itsestään. En muista postanneeni epäonnistuneita otoksia aikaisemmin, joten tässä tulisi muutamat.

isadorastrobing1

Jos joku muu kuvaa minua, niin tuntuu, että lopputulos on poikkeuksetta katastrofi. Olen joko mielipuolen tai humalaisen näköinen. Meikkikuvani kuvaan studiollani. Minulla on käytössäni kolme kuvausvaloa, teline kameralle, jossa on kääntyvä näyttö, sekä käsissäni laukaisin. Ei siis ole järin vaikeaa sijoittua kuviin haluamallaan tavalla, ottaa pose ja antaa kameran laulaa.

cliniquemattemakeover9

Sitä voisi olettaa, että kuvaaminen vie tuollaisilla tarpeistoilla vain muutaman minuutin. Niistä kaikista onnistuneista sitten valikoidaan otokset, jotka pääsevät blogiin. Totuus on yleensä tarua ihmeellisempää…

bisneslook

Jokainen kuva ei todellakaan ole sellainen jonka voisin julkaista blogissa. Tai noh, nythän tulen julkaisemaan niitä ei onnistuneita. En tiedä ovatko julkaisuun päässeetkään niin huippuja, mutta ehkä hieman edustavampia vaihtoehtoja minusta. Minusta itsensä kuvaaminen on haastavaa, vaikka se saattaa ehkä näyttää toisille helpolta. Lapsuuden ja nuoruuden olen luikkinut kameraa pakoon ja nyt sitten bloggauksen myötä on täytynyt opetella olemaan kuvissa edustava. Se ei ole minulle helppoa ja siinä ei todellakaan onnistu joka kerta.

Nämä olivat niitä jotka ovat päässeet blogiin. Entäs sitten ne joita ei vielä ole nähty?

pilallemennytotos2

Joskus perusposen välistä saattaa löytyä joku tällainen, joka kertoo siitä, että en oikeasti kuvaa itseäni otsa rutussa… tällä tarkoitan kuvainnollista otsa rutussa kuvaamista, sillä ainahan minulla on otsa rutussa. Kun riittävän monta kertaa yrittää kuvata itseään vakavissaan, on pakko heittää yksi erilainen ilme. Tämä on näitä itsensä huvittamisia ja oman vakavuuden kevennyksiä.

pilallemennytotos4

Entäs sitten silmät? Miten vaikeaa niitä onkaan hallita? Tai ylipäänsä pysyä paikoillaan, kun painaa laukaisinta.

pilallemennytotos

Joskus näyttää aivan humalaiselta.

pilallemennytotos3

Entä kuinka vakavasti voisi ottaa tällaista kuvaa huulipunapostauksessa? 😀

pilallemennytotos1

Tässä en edes tiedä mitä tapahtui?

pilallemennytotos5

Niin, entäs ne muiden ottamat kuvat? Minä nukun lähes aina. Yritän keskittyä pitämään silmiä auki, mutta aina vaan räpsähtää ja lopputulos on tätä luokkaa. Minun painajaisia ovat kaikki gaalojen kuvausseinät, mutta yritän joka kerta olla niissä edustava. En vaan tajua miten muut sen osaavat? Minä en.

pilallemennytotos6

Minusta ja Kenzo Takadasta on useampi otos. Kenzolla ei ole yhdessäkään kuvassa silmät kiinni, mutta minulla on useammassa.

En voi sanoa, että tykkäisin itseni kuvaamisesta, mutta siihen on jotenkin rutinoitunut ja tottunut tässä vuosien saatossa. Voisi kuvitella, että kääntyvällä näytöllä ja laukaisin kädessä osaisi ottaa kuvat joissa olisi kuten haluaa olla, mutta ehei! Minä onnistun aina räppäämään silmät kiinni tai vähintään silmät ovat puolitangossa. 😀 Mikähän ihme siinä on? Olen vitsaillut eräätkin kerrat, että olen kuin aikoinaan Frendien eräässä jaksossa Chandler. Chandlerista ja Monicasta yritettiin ottaa yhteiskuvaa, mutta juuri kameran laukasimen räpsähtäessä, räpsähti Chandlerille hieman ”dorka” ilme. Minulla vähän sama juttu – joko tulee mielipuolen ilme tai silmät ovat kiinni. Vedet silmissä eräätkin kerrat yrittänyt pidetellä silmiä räpsätämästä. Se vasta fiksulta näyttääkin. 😀

Nykyään kun selfiet ovat kovasti käytössä ja niitä kuvaillee lähes jokainen, niin pakko kysyä miten te muut onnistutte? Saatteko sen Facebookin profiilikuvan helpolla vai meneekö teilläkin useampi kuva ennen kun se yksi käyttökelpoinen löytyy? Oletteko muutkin kuvissa nukkujia?

Oikein kivaa alkanutta viikkoa!

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

Kommentit (20)

JOO! Just tuo! 😀

Joskus se osuu helpolla, yleensä ei 😀
Viimeksi kun olin töitä hakemassa ja piti päivittää CV:n kuva, homma meni niin että miehellä oli kamera ja mä tarkistin ilmeen käsipeilistä aina vähän väliä 😀 kuvakulmaa hiottiin ja hiottiin ja onneksi sieltä kymmenien kuvien joukosta löytyi se yksi toimiva 😀

Muistan vieläkin sen, kun aloitin bloggauksen ja kun yritimme miehen kanssa saada kuvaa minusta. 😀 Riidaksihan se meinasi mennä. En ollut yhtään tyytyväinen kuviin ja mies tokaisi tuskastuneena, että minkä hän sille voi kun malli on se mikä on. Vedin dramaattisesti herneet nenään. 😀

Ihana, nauroin ääneen :’D kuvaako mies enää ikinä?

Vain jos on pakko. Siihen oli syynsä miksi tyttäreni kuvasi minua uuden koululaukkuni kanssa. 😀

Piti vielä mainita, että tossa kulmageelikuvassa näytät kyllä ihan tyttäreltäsi 🙂

Voi tytär parka! 😀

Kameraa aina pakoon luikkineena FB profiilikuva on vuodelta 2013… Lapsesta tulee otettua kuvia paljon ja järkkärilläkin ja äitini siitä vähän huomautti. Totesin vaan et eipä opi miun lailla kameraa pelkäämään 🙂 jos vaikka peilistä näytät kauniilta, miten kuvassa voi olla niin eri näkymä? 😀

Joo, lapsia on kiva kuvailla. Näyttävät aina niin ihanilta. 🙂

No sepä se. Tosin meillä naisilla on sellainen peili-ilme. Huomaan sen meikkaajan työssäni. Kun asiakas katsoo peiliin, on hänellä aivan erilainen ilme, kuin ilman peiliä. Se haittaa joskus siinä mielessä, että kulmia on hankalaa saada symmetrisiksi, jos minä meikkaan ne kuten meikattava on luonnollisesti, mutta peiliin katsoessaan hän kohottaa niitä aivan eri tavalla.

Tämä oli hauska postaus! Ja nosti mun itsetuntoa kuvaajana 😀 Muillakin siis tulee ei onnistuneita otoksia. Tosin tuntuu, että itselläni 99% on epäonnistuneita 😀

Mulla on tuota samaa, että silmät sikinsokin kuvissa näytän humalaiselta tai huumatulta. Myöskin toisinaan vahingossa tulee niin älyttömiä ilmeitä, että täytyy ihmetellä kuka on tuo kuvissa oleva otus. Otan itse postauksiin kuvat samalla metodilla kuin sinäkin. Olin kovin innoissani kääntyvästä kameran näytöstä, josko se kuvaamista helpottaisi. Noh, edelleen olen turhan usein klonkun näköinen kuvissa 😀

Nooh… Joskus löytyy helposti julkaisukelpoiset, joskus meinaa hermo mennä, kun en ole tyytyväinen yhteenkään. 😀

Joo, minäkin jotenkin olin, että hei, nyt kääntyvällä näytöllä tää homma alkaa sitten luistaa. Ja pyh! En tiedä meneekö yhtään sen helpommin, kuin aikaa ennen kääntyvää näyttöäkään. 😀

Mää otan vaan yhen kuvan ittestäni ja sillä selvä. 😀 Instassa mun omakuvat on järkiään kaikki näitä huolettomia yks räps- kuvia. 😀 Ite tykkään olla kameran edessä. Oon nauranukin, että musta pitäis tulla malli sen takia. Tosin ulkonäkö ei nykykriteereillä riitä siihen. 😀

Mallin homma on oikeasti vaativaa. Olen sen tässä bloggauksen myötä alkanut ymmärtämään. Ei oikeasti riitä nätit kasvot, länsimaisen ihanteen mukainen vartalo, vaan pitää olla kaikkea muutakin. Ihan oikeasti ei ole helppoa ilmentää pienillä eleillä tunnelmia ja tunteita. Itse olen yhden ilmeen bloggaajia. 😀

Nämä kuvat saivat hymyn huulille 🙂

Minusta ei vaan saa hyvää kuvaa suoraan edestä päin otettaessa. Huomaankin kääntäväni aina kasvot siihen samaan sivuttaiseen asentoon poseeratessani kuvaa varten. Silmänikin taitavat hieman karsastaa tai sitten vaikutelma tulee siitä, että ne ovat niin eri paria.
Peili-ilme on totisinta totta 😀

Hah! Minuakin naurattaa. 😀

Peili-ilme on myös selfie-ilme. Minullakin on sellainen. 😀

No ei todella onnistu kuvat helpolla täälläkään päässä ? Siinä syy miksi vältän selfieitä. Sitten kun on ”pakko” ottaa kuva, niitä saa räpsiä vaikka kuinka että edes yksi olisi kelvollinen. Silmät kiinni tai puolitangossa tai sit sössötän jotain tai näytän muuten vain oudolta. Joskus harvoin onnistun kuvissa, mutta en juuri koskaan itse ottamissa. Hääkuvat kuitenkin todistivat sen että jopa minusta saa hyviä kuvia kun kuvaaja osaa hommansa ja on hyvät laitteet ☺

Ammattitaitoinen kuvaaja osaa ohjata kuvattavaa ja hakee kuvakulmat juuri niistä edustavimmista. Ihan jokainen ammattikuvaaja ei välttämättä osaa miellyttää asiakastaan, mutta tyypillisimmin paljon naisia kuvanneen kuvaajan taitoihin voi luottaa. 🙂 Kun olen työskennellyt kuvaajien kanssa, niin todella näkee miten paljon heidän oikeasti pitää osata. 🙂 Itse kun olen vain tällainen bloggaaja, joka kuvailee, niin tiedän miten paljon vaatii ollakseen hyvä kuvaaja. Itselläni olisi niin paljon opeteltavaa vielä.

Hahaha voi ihana ?

Heh! 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *