
Fudge Matte Mineral Textures
Monen merkkisiin hiustuotteisiin olen tutustunut, mutta Fudge oli minulle vielä uusi tuttavuus. Toki merkin tiesin, mutta en ollut siltä kokeillut yhtään tuotetta, enkä muutenkaan konkreettisesti tiennyt niistä mitään. Nyt minulla on kokemusta ja kerrottavaa Fudgen tekstuuria antavista tuotteista Matte Mineral Textures -tuotesarjasta.
Fudge on austalialainen brändi ja Eurooppaan Fudge rantautui vuonna 1994. Pakkaukset eivät ole kovin huomiota herättäviä, mutta silti niiden ulkonäkö on selkeästi nuorille suunnattu. Molemmat tuotteet antavat tekstuuria hiuksiin, eli karhentavat hiusta, jolloin hiuksia on helpompi työstää tuuheamman näköisiksi tai kampaukseksi. Jotenkin kuvittelin, että kyseessä olisi hiuspuuteri ja hiusvaha uusilla nimillä, mutta erehdyin…
Mikä näissä on aivan mahtavaa on se, että näitä käytetään kuiviin hiuksiin! Yleensä aina muotoilutuotteita käytetään kosteisiin hiuksiin. Lukuunottamatta hiuspuutereita, vahoja ja monia geelejä, hiuslakka ja kiiltosuihke ovat kuitenkin viimeistelytuotteita ja siksi en niitä laske tähän mukaan.
Matte Mineral Textures Anti-Frizz Deconstruction Spray
Käyttö: Suihkutetaan kuiviin hiuksiin, joko tyveen ja/tai pituuksiin. Työstetään sormin tai harjaamalla.
Mietin hetken, että mitä tämä tuote on? Epäilin suihketta kuivashampoon/suihkutettavan hiuspuuterin tapaiseksi siinä vaiheessa, kun ravistin pulloa ja huomasin pullossa olevan helmen. Eli kyseessä on ”kilikalipullo”. Pullo on ravistettava hyvin ennen käyttöä. Yllätyin, kun huomasin suihkeen olevan kirkasta. Se ei ole valkoista, mikä on erittäin iloinen juttu minulle, jolla on tummat hiukset. 🙂 Puuterit ja kuivashampoot täytyy työstää kunnolla, jotta hiuksiin ei jää näkyviin valkoisuutta. Luonnehtisin suihketta sea salt sprayn (merisuola suihke) tyyppiseksi. Tosin sillä erolla, että suolasuihke ei siloita hiuksia, mutta tämä Anti-Frizz Deconstruction Spray antaa hiuksille tekstuuria ja rakennetta, se mattaa hieman, mutta kuitenkin sillä on hieman siloittava vaikutus, eli ei pörrötä hiuksia.
Tuoksu on minusta miellyttävä. Mieto ja herkullinen. Minusta tuoksussa on kookosmaisuutta olematta kuitenkaan suoranaisesti kookoksen tuoksuinen. Joten vaikka inhoaisit kookoksen tuoksua, niin uskoisin sinun kestävän tämän suihkeen tuoksun.
Melko erikoinen tuote, jonka tyyppiseen en ole aikaisemmin törmännyt! En tiedä onko tämä Fudgen keksintö, mutta oli kenen keksintö tahansa, niin kyseessä on uutta innovaatiota parhaimmillaan!
INCI-lista pullon kyljestä kuvattuna.
Matte Mineral Textures French Styling Milk
Käyttö: Otetaan tuotetta käsiin, hierotaan hieman käsitä yhteen ja viedään kuiviin hiuksiin. Voi hieroa tyveen, jollon tyvi saa kohotusta ja karheutta. Hidastaa tyven rasvoittumista. Voidaan levittää myös pituuksiin, jolloin hiuksista katoaa liukkaus, joka hankaloittaa hiusten käsittelemistä.
Tätä tuotetta kuvittelin vahamaiseksi tai geelimäiseksi, mutta erehdyin tästäkin oletuksesta. Kyseessä on ohut savimainen voide. Tuote ei ole yhtä tahmainen hiuksissa, kuin vahat ja geelit, mutta antaa kuitenkin karheutta ja teksuuria. Kädet tuntuvat tuotteen levittämisen jälkeen hieman tahmaisilta kuitenkin. Textures French Styling Milk on väriltään harmaata ja tuntuu käsissä savimaiselta. Tuoksu on tässäkin mieto ja hieman sitruksinen. Mieleeni tulee aavistuksen greippimäinen tuoksu.
Olen ihastunut näihin molempiin hiustuotteisiin! Jos olen käynyt illalla suihkussa, enkä ole millään jaksanut laittaa muotoilutuotteita ja föönätä hiuksiani, niin voin aamulla tehdä vaikka ”hätäponnaristani” paremman näköisen, kun hiukset eivät ole aivan pään myötäiset. Lisäksi saan hiuksiin karheutta, joka parantaa ponnareiden ja klipsien pysymistä. Kiva vaihtoehto ainaisen puuterin tilalle, jota joudun tummahiuksisena työstämään aika paljon, jotta tyvi ei jäisi harmaan valkoiseksi. Minulle mahtavaa on myös se, että nämä tuotteet sopivat pitkille hiuksille ja nimenomaan ovatkin tehty pitkille hiuksille. Suosittelen erityisesti puolipitkille ja pitkille hiuksille, jotka ovat ohuet tai normaalit. Paksummat ja karheammat hiukset omaavat voivat myös käyttää, mutta tuki ei ole heille yhtä hyvä ja heidän hiuksille voi käyttää voimakkaammin pitäviä tuotteita.
Pito ei näillä ole yhtä voimakas, kuten esim. Osisksen hiuspuuterilla, vaan paljon luonnollisempi ja kevyempi.
Vielä INCI-lista tästäkin tuotteesta.
Molempien INCI-listoilta löytyy vihreää savea. Vihreä savi on hyvinvointituote, jota käytetään sisäisesti erilaisissa luontaistuotevalmisteissa ja ulkoisesti ihonhoidossa. Matte Mineral Textures French Styling Milk sisältää myös kaoliinia (INCI-lista 2. aine). Kaoliini on toiselta nimeltään valkoista savea, jota käytetään myös ihonhoitotuotteissa, kuten kasvonaamioissa. Molemmat tuotteet sisältävät mineraaleja ja savea. Savi tuntuu vielä minusta aika uudelta raaka-aineelta hiustuotteissa, vaikka luomuilijat ovat saven keksineet jo kauan sitten.
Fudgen tuotteita myy vain parturi-kampaamot ja hiustuotteiden ammattilaismerkkien tuotteisiin erikoistuneet liikkeet ja verkkokaupat. Fudgen tuotteet eivät ole hirvittävän kalliita, vaan ammattilaismerkin tuotteiksi suhteellisen edullisia, eli sanoisin niitä keskihintaisiksi.
Olisikos teillä suositella Fudgelta tuotteita? Näiden kahden tuotteen perusteella olen erittäin tyytyväinen ja kiinnostus heräsi entisestään Fudgea kohtaan.
Tuotteet ovat blogin kautta saatuja.
Ps. Pahoittelut, että eilen ei ollut postausta. En saanut postaustani valmiiksi päivän ”härdellien” vuoksi.
Kommentit
Anonymous: Oi, kuulostaa ihanalta tuoksulta! Pidän keskivahvan pitoisista hiuslakoista omille hiuksilleni. Jotkut laadukkaat vahvanpidon hiuslakat ovat myös hyviä.
Kiitos vinkistäsi! 😉 Täytyy ostaa sitä hiuslakkaa, kun edelliset alkavat tekemään loppuaan tai olen jossain missä myydään Fudgea.
Kommentit
Kiitos tästä! En ole vielä itse ehtinyt okeilla näitä, ja kieltämättä oli vähän hämärän peitossa kuinka tuotteet itse asiassa toimivat. 🙂 Nyt kiinnostuin!
No nyt kyllä kiinnostus heräsi! Kuivashampoon käyttö on niin hankalaa mustilla hiuksilla, se harmaa sävy juuressa ei houkuttele 🙁
Mä olen vähän pyöritellyt näitä, että mitäköhän nämä on. Ehkä pitää siis ottaa testiin 🙂
.Nekku.: Kuten tuossa kirjoitin, niin minulla oli väärät oletukset näistä, joten hämärän peitossa olivat minullekin. 😀 Kokeile ihmeessä, että mitä itse pidät. 😉 Ei ole yhtä ”jyrmyjä” kuin puuterit, mutta kivasti saa käsiteltävyyttä hiuksiin.
Tee: Puuterit ja kuivashampoot ovat hieman kenkkuja tummissa hiuksissa ja vaativat huolellista työstämistä, jotta saa valkoisuuden pois näkyvistä. Nimimerkillä: Monesti vasta illalla huomannut, että aamuinen hutaisu puuterin kanssa on virhe! 😀
Duvessa: Ota ihmeessä! Textures French Styling Milk on näppärä tyveen, koska on nopeaa ja helppoa käyttää. Saa tyveä hieman irti päänahasta. 🙂
Mä olen koklannut pari kertaa nopsasti tuota Styling Milkiä ja se ei ihan ole ollenkaan omiaan mun luonnonkarheille kutreille 🙁 Tämä vaan lisäsi karheutta! Mä luulen, että nämä lähtevät minulta kiertoon.
Nonnu: Uskon, että et pitänyt. 😉 Kuten kirjoitinkin, niin on parhaimmillaa ohuissa/normaaleissa ja liukkaissa hiuksissa. Muutenkin jos omaa kiharat ja/tai karheat hiukset ja haluaa niille sileyttä, kiiltävyyttä ja liukkautta, niin mitkään tekstuuria ja rakennetta antavat tuotteet eivät ole omiaan, kun ne just tekevät päinvastaista. 😉
Minulla on takaraivolla sitä karheutta luonnonkiharuuden vuoksi, joten minulle on kehittynyt oma höhlä tapani. Käytän kaiken maailman silottavat hoidot ja muotoilutuotteet ennen föönausta. Föönauksen jälkeen laitan tyveen karhentavia tuotteita, jotta saan hiuksiin ilmavuutta. Näin minulla on siloisat hiukset kaikkialta, mutta tyven saan kohotettua. 🙂
Vau, nämä voisivat olla mulle kuin tehtyjä! Tosi usein käy niin, etten illalla hiustenpesun jälkeen enää saa aikaiseksi laittaa hiuksiin mitään muotoilutuotteita, joten aamulla ne sitten valuvat päätä pitkin, ohut- ja liukashiuksinen kun olen.
Fudgella on mun mielestä muutenkin loistotuotteita, jokaiseen kokeilemaani olen ihastunut 🙂
Ihanaa kun testasit nämä ja valoitit hieman näiden käyttötarkoitusta :).
Kysymys kuuluukin, mitä mää näillä teen :D? Olen näitä pari kertaa pyöritellyt käsissä, mutta jäänyt toistaiseksi vielä testaamatta kun en vaan keksinyt käyttötarkoitusta.
Suihkun tyveen kun haluan tehdä muhkean tupeerauskampauksen? Nimimerkillä paljon paksua ja karheaa karvaa noin kaulaan asti ilman pidennyksiä. Monesti tupeeraan alimmaiset hiukset ja suihkin hiuslakkaa ja sitten isken päällimmäiset hiukset päälle niin avot johan tukka joko seisoo liikaa tai lässähtää tunnin päästä, nyyyh.
Kuulostaa kokeilemisen arvoiselta, vaikka puuterit ei koskaan ole aiheuttaneet ongelmia mun tummissa hiuksissa 🙂 Mutta tekstuuria, kyllä kiitos!
Juille: No sepä se! Illalla haluaa vaan löhöillä ja mennä nukkumaan. Aamulla se laiskuus kostaantuu. 😀
Panda: Joo, suihke tai voide tyveen kun haluat kestävämpää tupeerausta. Sun hiukset ovat aika kovat ja paksut, joten sinulle ei näistä ole niin suurta iloa, kuten minulle. Sinulle vahat antavat parhaimman pidon, mutta voit tosiaan käyttää näitä Fudgen tuotteita hiusten työstämisvaiheessa. Jos sinulla on juuri pestyt ja liukkaammat hiukset, niin saat suihkeella helpompaa käsiteltävyyttä niihin, kun tupeeraat tai teet vaikka pinnikampausta. Lisäksi kampaukset ja tupeeraukset kestää paremmin, kun käyttää tekstuuria antavia tuotteita pohjalla.
Myy: Minullekaan puuterit ei aiheuta ongelmia. Ainoastaan saa työstää niitä huolellisemmin, jotta ei jää valkoisuus näkyviin. Puuteri antaa kyllä vahvempaa tekstuuria, mutta näillä saa luonnollisempaa tekstuuria, joka ei tunnu samalla tavalla ”jauhoiselta”. 🙂
Täytyypä testata noita.
Mulla on neitsyttukkaan siirtymisen jälkeen ollut riesana ohuelta tuntuva, liukkaanliru letti. Hirveä hinku tilata tetridesigniltä laatikollinen hennaa ja palata punaiseen. Hennalla värjätessä saa upeasti massaa hiuksiin, ja pikkuvinkkinä, se vastaa kyllä ihan täysin rakennepaikkaavaa hoitoainetta mitä hiusten hoitavuuteen tulee…
Morgaise: Hennaa en tunne, koska olen värjännyt hennalla joskus 10-12 vanhana. 😀 Mutta uskon kyllä, sillä esimerkiksi Goldwellin Elumen suoravärit tekevät saman. Väri sulkee hiussuomut ja antaa hiukselle paksumman tuntuisen ”kerroksen”, jonka vuoksi hiukset tuntuvat paksummilta.
Fudgella on aivan loistava lakka: Skyscraper! Pitää mielestäni hyvin vaikka on pidoltaan varmaan jotain keskivahaa. Ei mählää tukkaa vaan jättää sen elävän näköiseksi ja lähtee kuitenkin todella heposti harjatessa eikä jätä mitään tahmoja. Ja tuoksu on aivan ihana omenan ja kookoksen mieto sekoitus. Muuta en enää suostu käyttämään 🙂
Anonymous: Oi, kuulostaa ihanalta tuoksulta! Pidän keskivahvan pitoisista hiuslakoista omille hiuksilleni. Jotkut laadukkaat vahvanpidon hiuslakat ovat myös hyviä.
Kiitos vinkistäsi! 😉 Täytyy ostaa sitä hiuslakkaa, kun edelliset alkavat tekemään loppuaan tai olen jossain missä myydään Fudgea.