Pakkaus & säilytys

Purkkia ja purnukkaa

8.11.2014 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Kaipaatteko joskus matkakokoisia tuotteita tai pieniä pulloja, joihin voisitte matkaa varten laittaa lempparishampoota ja hoitoainetta?

Minulla on usein ongelmana se, että en löydä hyvää pakkausta, johon laittaisin matkalle tarvitsemia tuotteita. Siksi minulla on järjettömän suuri kosmetiikkakassi matkoilla mukana, joka vie puolet matkalaukkuni tilasta.

Minua lähestyi sangen kohtelias ja herrasmiesmäinen yrittäjä Suomesta. Innostuin oitis hänen tarjoamista tuotteista, sillä näin näissä vinkkaamisen aihetta myös teille.

Raavin monesti päätäni, kun mietin, että mihin ihmeen purkkiin laittaisin jotakin tuotetta jonkun läheiseni testailtavaksi? Minulta kysytään tuotesuosituksia ja apuja erilaisiin ongelmiin. Haluaisin antaa jotakin tuotetta purkkiin testattavaksi ennen, kun läheiseni menee sitä kaupasta ostamaan. Eräätkin kerrat olen kipannut glittereitä purkeistaan muovipussiin, jotta saan siitä purkin näytettä varten. Pitäisiköhän ostaa läheisilleni henkilökohtaiset purkit ja sanoa, että niihin voi tulla sitten hakemaan näytteitä.

Pakkaustukku.fi -verkkokauppaa selatessani mietin, että voi kuinka olisin tuota ja tuota tarvinnut joskus. Tuolla verkkokaupassa olisi niin kivoja pulloja ja purkkeja itse tehtyihin joululahjoihin. Harmi vain, kun aikani ei enää riitä sellaisiin. Mietin myös itse tehtyjä huulivoiteita, kynsinauhavoiteita, saippuaa jne. Siinä yksi joululahjavinkki kaikille. Ehkä minulla vielä joskus riittää aika ja energia tehdä läheisilleni itse noita tuotteita ja koristaa ne omilla etiketeillä.

Nappasin jo yhden purkin käyttööni. Messupostaukseni lukeneet muistavatkin, että otin äidilleni testailuun V 10 Plus -seerumin.

Otin itselleni seerumia, jotta saan käsitystä tuotteen koostumuksesta ja sen käyttäytymisestä iholla. Olin todella hämmentynyt, kun näin miten seerumipullo on jo puolessa välissä. Naurahdinkin äidilleni, että no sinä se olet vähän ”hölväillyt”! Eli käytössä on ollut ja näyttäisi siltä, että aika pian äitini saa alkaa raportoimaan minulle tuotteesta… joka tarkoittaa sitä, että kyselen tarkasti kaikkea ja saan vastaukseksi: en minä tiiä! 😀

Suihkepulloja löytyy erilaisia. Ne voi näppärästi täyttää omalla parfyymillään tai kasvovedellä. Siellä on tosi veikeän ja pirteän näköisiä suihkepulloja. Tässä suoralinkki suihkepulloihin.

Eli vinkiksi kaikille, jotka kaipaavat halpoja purkkeja ja pulloja kosmetiikalle, itse tehdyille joululahjoille tai juhliin, kuten häihin häänameja varten purkkeja tai pussukoita. Aikuisten häänamit voivat olla muutakin, kuin suklaata, kuten itse tehtyä likööriä, akvaviittia tai jotain namishottia. Pakkaustukku.fissä ei vaan näytä tällä hetkellä olevan juuri siihen soveltuvan kokoisia pulloja myynnissä.

Oletteko muuten innokkaita itse tekemään joululahjoja? Minä olen aina niistä aivan tavattoman otettu. Kyllä minäkin silloin ennen vanhaan ehdin niitä tekemään.

Postauksen tuotteet saatu blogin kautta.

Kommentit (25)

LivBox on varmasti loistava reissaajille, kun niistä tulee paljon näyte- ja minikokoisia tuotteita. 🙂 Oon itsekin täytellyt joskus jotain näytekokoisia purkkeja ja purnukoita. Usein vaan ole juuri ennen tarvetta kadottanut tai siivonnut tyhjät purkit. 😀

Joskus nuorempana on kuivakakkua esimerkiksi tehny ja vieny lahjaksi sukulaisreissuilla.. Pari vuotta sitten neuloin pipot aika monelle lahjoiksi. Tänä vuonna annan ainakin parille nuoremmalle lahjottavalle itse tekemäni kynsilakkakorvikset. 🙂

Nyt muistin, että minäkin tein mummoilleni kuivakakkua silloin 16-vuotiaana. Minullekin kelpaisi kynsilakkakorvikset! 🙂

Äkkiseltään sitä tuli ajateltua, että enhän mä tälläisiä tarvitse.. 😀 Mutta tarkemmin kun lähtee miettimään, niin aika usein tulee tokaistua jotakin tyyliin, että ”tarvin jonku minimaalisen purnukan tätä tököttiä X varten!”
Joten joo… taidankin mennä seikkailemaan tuonne sivulle… 😀

Sen vuoksi en ole älynnyt etsiä netistä tai muualtakaan, kun en ”tarvitse”, mutta kummasti sitä vaan toisinaan tulee tilanteita joissa tarvisikin. 😀

Tuoltapa löytyy hyviä matkaputeleita! Noita hintoja ihmettelen, voiko nuo oikeasti olla noin halpoja?! Ehdottomasti pitää tuolta tilata 🙂

No minä kanssa ihmettelin hintoja. Jotkut niistä on 2-laatuisia, mutta niistä on aina maininta. Nauroin tuota, että postimaksutkin ovat kalliimmat, kuin muutama purkki. 😀

Mäkin tilasin Pakkaustukusta purkkeja Thaimaan loman kosmetiikkaa varten, tosi kätevää ja edullista! 🙂

Mun pitäs tehdä tilaus, kun ihastuin myös niihin suihkepulloihin. 😀

Kaupoissa on myytävänä matkapullosettejä mutta ihan jäätävään hintaan. Olen tilannut Dermosililta pikkupulloja, joihin menee shampoo, hoitoaine, suihkugeeli ja kasvovesi. Ebayn ihmemaasta olen tilannut muita pikkupurkkeja. Mulla on aina valmiiksi pakattuna pussukka, jossa on kaikki peseytymiseen ja hiustenlaittoon tarvittavat tuotteet matkakokoisina, koska yövyn vähintään kerran viikossa muualla. Näin ei tarvi muistaa pakata kuin meikit mukaan.

Itse tehty lahja on kyllä kaikkein arvokkain, oli se sitten mitä tahansa. Jos vaan aikaa riittää, koitan kyllä jotain näperrellä:)

Äh, piti vielä sanoa, että itse tehdyt lahjat on ihania! Niissä on sitä tunnetta eniten. 🙂

Mullakin saattaisi olla järjestelmällisemmin nuo matkatuotteet, jos olisin usein yötä muualla. Tai sitten ei! 😀 Oon muuten pari kertaa bongannu matkasettejä, mutta totta, ne ovat olleet kalliita.

Kuivakakkuja on tullut tehtya monet vuodet, taksi jouluksi teen tallikavereille rannekoruja hevostensa hantajouhista, ensi jouluksi pidan kylla mielessa noi omat voiteet, saippuat yms! Ihana idea. : )

Onko hepat nyt hännättömiä? :O Vitsi! 😀 Ihana idea tuossa.

Mun on kovasti tehnyt mieli tehdä itse saippuaa ja kaikkia jalkakylpyyn laitettavia yrttipussukoita. 🙂 Ehkä minä vielä joskus…

Ää ihania !! Tämmösiä minäkin aina etsin, sisälläni piilevä kosmetiikkakokeilija odottaa valloille pääsyä.. 😉

Nykyään nettikaupat helpottaa tuotteiden löytymistä. 🙂 On meinaan tullut joskus kierreltyä kaikki paikkakunnan kaupat etsien pieniä purkkeja tai pulloja. Tosin vuosi oli silloin 2002-2005.

Uu, kiitos vinkistä! Just eilen mietin mistä noita rupeis kaivelemaan, ei tarvi miettiä enää 🙂

No olipa hyvä ajoitus. 🙂 Minä tänään kirosin, kun en ole tehnyt tilausta vielä. Halusin viedä töihin yhdelle näyttelijälle kokeiltavaksi KMS Californian hiusöljyä. Löysin sitten yhden pienen Benefitin kasvovesipullon (näytekokoinen lasipullo!), jonka täytin hiusöljyllä. 🙂

Voi tuoltahan löytyy vaikka mitä kivaa.
Nuo pikkupurkit glittereiden ja strassien säilyttämiseen tulee ainakin tarpeeseen 🙂

Jep, kynsiharrastajat ainakin löytää tarpeita. 😀

Mieki seikkailin tuolla sivulla yx kerta =)

Aijaa. Löytykö mitään? 😉

taas tuli tarpeita luotua itselleen 🙂 Monta tosi tarpeellista juttua, juurikin reissuja ajatellen. Hinnatkin olivat oikein sopivat. Tämä täytyy pitää mielessä. Jotain olen eBaysta tilannut aikaisemmin, joten juuri nyt ei ole tarvetta. Mutta seuraavan kerran aion tilata tuolta.

Jäinpä tässä miettimään… Käykö siinä sitten niin, että kun tilaa reissuja ajatellen pulloja ja purkkeja, niin joutuu varaamaan matkankin, kun matkakuume iskee? 😀

Mielenkiintoisia tuotteita!
Mullakin on valmiiksi pakattuna sellainen ripustettava toilettilaukku, koska joudun aika usein yöpymään poissa kotoa. Sinne laitan yleensä loppumaisillaan olevat tuotteet, jos en malta odottaa purkin tyhjentymistä ennen uuden kokeilua. Matkakokoisina mulla on hammastahna, naamanpesuaine, kasvovesi, hiuslakka, muotovaahto, hiustenpesuaineet jne. Minispray-pullon tarvisin ainakin jätettävälle hoitikselle ja perusvoiteelle jonkun fiksumman säilytysratkaisun, sillä se iso pönikkä vie aika paljon tilaa ja olen siitä riippuvainen. Lisäksi kaikki näytteet päätyvät matkatoilettipussiini ”pahan päivän varalle”
Aika paljon uusiokäytän just esim livboxin mukana tulleita näytekokoisia puteleita. Esim BHA-kuorintakin kulkee nykyisin mukanani Lumenen minikasvovoidepurnukassa.

-Tiltu

LivBox on varmasti loistava reissaajille, kun niistä tulee paljon näyte- ja minikokoisia tuotteita. 🙂 Oon itsekin täytellyt joskus jotain näytekokoisia purkkeja ja purnukoita. Usein vaan ole juuri ennen tarvetta kadottanut tai siivonnut tyhjät purkit. 😀

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *