
Silmämeikki Paesen luomiväritriolla
Pitkästä aikaa asiaa luomiväreistä. Tein meikin LivBoxista tulleella Paesen luomiväritriolla ja esittelen samalla pari muutakin Paesen luomiväriä.
Voi taivas, että minua alkoi ärsyttää, kun kuvia käsitellessä huomasin, että minulla on taas kuvissa tuo saamarin rusetti! No joo… se on nyt viime aikoina melko usein keikkunut päässäni, mutta olen minä toisinaan pitänyt pinniä, missä on pääkallo tai ollut ilman pinniäkin. 😀 Pahoittelut, että taas rusetti esiintyy päässäni. ;D
Pitkästä aikaan tein silmämeikin jollakin värillä tai tein ylipäänsä silmämeikin. Olen suosinut nude-silmiä (maskaralla of course) ja värikkäitä huulia. Nyt käytin molempia.
Käytin silmämeikkiin violettia ja huuliin NYX Gloss -huulikiilto sävyssä Queen of Africa. Kiilto on hyvin violettisen purppurainen, oikeastaan luonnehtisin sävyä magentaksi. Minulla oli kaikki ko. NYXin huulikiiltojen sävyt, mutta myin ja lahjoitin niitä pois, kun enhän minä tarvinnut niin montaa sävyä… yhdeltä valmistajalta. 😀
Poskipunana käytössä MACin voidemaista poskipunaa sävyltään Posey. I-HA-NA!!!! Teen postauksen ostamistani MACin poskipunista. Seuraavassa meikkipostauksessa esiintyy sitten persikkainen Peaches.
Luomiväreinä käytin LivBoxista tullutta Paesen luomiväri-trioa.
Tällä kertaa silmämeikki oli lähes kautta linjan violetissa värimaailmassaan, sillä rajauksessa käytin MAC Technakohl Liner -kynää sävyssä Purple Dash. Sävy sointuikin loistavasti Paesen luomiväritrion tummaan violettiin.
Olen saanut kaksi single -nappia ja trion LivBoxista.
Trio on sävy no 110 ja singlet No. 19 & No. 43.
Sävy numero 19 on vaalea hopeanharmaa. Metallinen ja hohtava. Hieman kovahko ja suuri ”hippuinen” koostumus. Sellainen ihan ok luomiväri.
Sävy numero 43 on tummanharmaa. Hohtava ja intensiivisempi sävy. Hyvä pigmenttisyys, vaikkakin hieman kovahko koostumus. Häivyttyy suht hyvin. Ihan hyvä luomiväri ja kaunis sävy. Tälläisellä kylmäsävyisellä ei taita siniseksi, mutta en tiedä miten on lämminsävyisellä iholla? En ole testannut. Veikkaan, että ei muutu ainakaan pahasti sinertäväksi.
Triossa (110) on vaalea, vaaleanpunainen ja tummavioletti. Kaikki ovat hohtavan helmiäismäisiä. Minun on pakko todeta, että tämä trio on melko heikko esitys. Luomiväri on koostumukseltaan kovaa, jauhoista isoilla ”kokkareilla” ja pigmenttisyys… noh, joo… ei ihmeellinen tummassa sävyssä. Pigmenttisyys oli ok vaaleissa, kun luomivärin sai tarttumaan luomelle. Levitys luomelle ei ole helppoa ja nopeaa. Tuntuu, että luomivärit eivät meinaa tarttua tasaisesti pohjustajasta huolimatta. Kokeilin erittäin pehmeää sivellintä, testasin semi-pehmeällä, kokeilin napakalla siveltimellä ja parhaiten tuntui toimivan napakka sivellin. Luomiväri piti ensin taputella ja sen jälkeen levittää parhaimman tuloksen aikaan saamiseksi. Häivyttely ei ollut unelmaa. Jos luomiväri ei tasoitu helposti, niin se ei myöskään yleensä ole nopeaa ja helppoa häivytelläkään.
Mutta kyllä tämänkin saa toimimaan, mutta vaatii hieman kikkailua. Vielä kuitenkin lopputulos oli Minna 1 ja luomiväri 0, eli yksikään heikompi luomiväri ei ole vieläkään ”selättänyt” minua, joten jos sellainen löytyy, niin sitten on aivan susi luomiväri.
Paesen kosmetiikkaa Suomessa jälleenmyyjiä tiedän vain yhden. AllaModa jälleenmyy muitakin Face Helsingin maahantuomia kosmetiikkatuotteita. AllaModalla Paesen luomiväritrio maksaa 7,95 €, eli hintavasta kosmetiikkamerkistä ei ole kyse.
Mitäs te muut livboxilaiset tuumasitte luomiväritrioistanne? Eri mieltä vai samaa mieltä kanssani? Toki sävyissä voi olla eroja, joten joku muun sävyinen trio on voinut olla toimivampi tai vaikka kehnompikin. Singlet vaikutti minusta laadukkaammilta, vaikkakin trion vaaleiden sävyjen pigmenttisyys oli ihan hyvä.
Kommentit
Nova: Mä en huomannut tuoksua. On kyllä totta, että ei luomivärien tarvitse tuoksua, kuten ei puuterien ja linereidenkaan. Itse tykkään, että hiustuotteet, saippuat, vartalovoiteet ja hajuvedet tuoksuu. Kaikki muut voisi olla täysin tuoksuttomia tai tuoksua todella miedosti.
Kommentit
samaa mieltä olen, vaikka sainkin eri trion. jauhemaista, pöllyävää päältä, ja kovan kermaista ”alta”. napakalla siveltimellä tosiaan sai edes hieman tarttumaan UDPP:sta huolimatta, kostealla siveltimellä sai ihan ok tuloksen. häivytellessä häipyivät toisiinsa ja tulos oli laimean värinen sekasotku. tummin sävy oli mulla taas paras, vaaleimmat ihan onnettomia. not impressed. tuossa linkki juttuun 🙂
http://arjensankaritarr.blogspot.fi/2013/04/huhtikuun-livbox.html
Mira: Juuri tuolla tavalla itsekin koin trion. Eli vika ei ole yksinään minussa, kun en kokenut luomivärejä huippiksina. Meikkiä tehdessä vielä ajattelin, että kokeilempas tuota Paesen trioa tähän pikameikkiini… noh, se meikkaaminen sitten kestikin, kun jouduin kikkailemaan.
Heh, mulla on ollut viimeiset kaksi viikkoa joka päivä samat rusettipinnit päässä, kun ei nyt satu olemaan muitakaan vaihtoehtoja. 😀 Pitäisi varmaan mennä pinniostoksille..
Sain trion 205 (muistaakseni?) ja se on niin hileisen näköinen, etten edes avannut. Ei kiinnosta kokeilla, joten pistän mielummin korkkaamattomana eteenpäin.
Myy: Yritin katsella Kouvolan Glitteristä uusia kivoja pinnejä, mutta vain yksi oli niin kiva, että ostin sen. Aina kun etsii jotain, niin ei löydy. 😀
Vitsit, kun tuo rusettipinni on vain ollut niin unelma nopea tapa laittaa hiukset ja pitää tukka muuten auki. On laitetun näköinen, vaikka se on vain föönattu suoraksi hyvillä tuotteilla ja otsari pinnillä sivuun… ja ei kun menoksi.
Mä laitan kanssa omani eteenpäin. Jollekin sellaiselle, jolla ei meikkejä ole näin paljon ja tulisi tarpeeseen. 🙂
Mä sain kans tuon luomiväritrion ja yritän nyt myydä sitä. Osaltaan siksi että mulla ei oo just tuolle tarvetta ja osaltaan siksi ettei se vaan vaikuttanut hyvältä..tuoksukin on aika voimakas, mua se ei sinällään haittaa, mutta miksei luomivärit voisi olla suht hajuttomia? =/
Nova: Mä en huomannut tuoksua. On kyllä totta, että ei luomivärien tarvitse tuoksua, kuten ei puuterien ja linereidenkaan. Itse tykkään, että hiustuotteet, saippuat, vartalovoiteet ja hajuvedet tuoksuu. Kaikki muut voisi olla täysin tuoksuttomia tai tuoksua todella miedosti.