Havaintoja parisuhteesta

Kuka keksi rakkauden, kysyy Kaija Koo, mutta minä kysyn, että kuka helvetti keksi HopLopin?

6.7.2019 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Kuka keksi rakkauden, kysyy Kaija hittibiisissään. En tiedä, mutta helvetin hieno keksintö se on. Biisin voisi kirjoittaa aiheesta, että kuka helvetti keksi HopLopin? Mikä tärkeämpää, että miksi ihmeessä? Eilen oli sadepäivä. Ääni päässäni sanoi, että ota lapsi kainaloon ja käy. Sitten me kävimme.

Tämä ei ole kaupallinen yhteistyö.

Mietin lippuluukulla, että miksi lapset saavat käteensä leiman. Minuuttien päästä syy selvisi minulle. Leimassa on väkisin jotain keskushermostoa kiihdyttävää ainetta. Lapsipiriä tai jotain, sillä mikään muu ei selitä sitä vauhtia, jonka keskelle viaton ihminen keskellä heinäkuista iltapäivää joutui.

Lapsia saattoi singota ihan mistä päin tahansa. Ei riittänyt, että varoi käytävässä törmäävänsä säntäileviin lapsiraketteihin, vaan lapsia saattoi hypätä niskaan katosta tai seiniltä tai kaivautuvan esiin jostain kuopasta.

Niin kävi, kun istuin lapseni kanssa alle neljävuotiaille tarkoitetussa pallomeressä. Katsoin, että siellä ei ole ketään muita. Tovin siinä jo istuttuamme pallojen alta mönki esiin joku lapsihahmo. Hän oli yli neljän, mutta sen verran pölmistyneen näköisenä se siinä pallot poskessa tuijotteli, että ehkä hän oli ollut alle neljä kaivautuessaan pallomeren pohjalle. Ja eipä aikaakaan, kun pallomereen alkoi tippua lapsia kuin rypälepommeja.

Muistan nuoruudestani erään kaverin, jonka kanssa pelattiin tennistä. Hänen syöttönsä saattoi lähteä mailasta aivan mihin tahansa. Siltä siellä pallomeressä minusta tuntui väistäessään kahdesta suunnasta tulevia lapsitennispalloja.

Leimasta saadun lapsipirin käännyttyä laskukiukun puolelle, krapulaan oli tarjolla mitä erinäisempiä sokerijuomia, jotka saivat lapset taas uuteen nousuun. Lapseni näytti minulle pallomeressä palloa, jossa oli jotain epämääräistä kosteutta. En minä tiedä, mitä se oli. Jotain lapsesta valunutta eritettä tai vanhemman elämäntuskaa.

Vanhemmat voidaan sijoittaa kolmeen eri ryhmään. Yksi ryhmä koostui vanhemmista, jotka jättäytyivät tekemään omia hommia vanhemmille tarkoitetussa nurkkauksessa eli aikuisnurkkauksessa. Toinen ryhmä koostui vanhemmista, jotka olivat näennäisesti mukana lastensa leikeissä istumalla leikkipaikan vierellä puhelimeen uppoutuen ja vähän ajan päästä huomaten, että lapsi on jo ihan jossain toisessa leikkipaikassa. Kolmas ryhmä koostui vanhemmista, jotka tuntuivat olevan enemmän innoissaan pallomeristä ja köysiradoista kuin heidän lapsensa ja en minä tiedä, oliko kaikilla heillä edes lapsi siellä mukana.

Sitten oli yksi vanhempi, jota kuulutettiin saapuvaksi infopisteelle, koska lapsensa ei löytänyt häntä. En tiedä, ehkä hänen HopLop-vierailunsa sai aikaan lopullisen ajatusketjun ja hän hautautui pallomeren pohjalle odottamaan rauhallisempia aikoja.

Bussimatka kotiin oli oudon hiljainen, vaikka bussissa oli paljon ihmisiä ja heistä lähti mitä erinäisempiä ääniä. Silti bussiin astuminen tuntui kuin olisi laittanut korvatulpat korviinsa. Siinä muuten myyntituoteidea sisäänkäynnin kohdalle HopLopiin. Kertakäyttökorvatulpat. Varmasti menee kaupaksi vähän ylihinnoillakin. Lapsilla sellaiset ovat jo sisäänrakennettuina, koska kukaan ei tunnu ainakaan vanhempiensa sanaa kuulevan.

No joo. Olihan se onnistunut reissu, kun lapsi aamulla pyysi ensimmäisenä pääsevänsä pallomereen edellisesti illasta innostuneena. Vaikka isä saattaakin olla nyt muutaman kuukauden pallomerikriittinen, niin hän silti tietää, että näissä asioissa lapsi tietää paremmin kuin yksikään kaltaiseni tympeä ja asennevammainen isä.

Että kuka sen HopLopin sitten keksikään, niin ihan mukava keksintö. Rakkauden keksijälle voisi lähettää terveiset, että sen keksiminen on ollut niin merkittävää, että sen voimalla sitä kestää muutaman tunnin vierailut lapsi-infernon keskelle.

Lue myös

Suosittelemme