”Laskin housut ja käännyin ja ajattelin kaikkea muuta”

”Jotenkin sitä vain onnistuu sulkemaan ajatuksistaan pois ne pahimmat muistot, mutta viimeaikaisista kirjoituksista tajusin, ettei näistä voi olla hiljaa.

Miten helppo onkin alistua, mutta irtiotto avaa silmät. Kaikissa kertomissani liitoissa on yhtenäistä se, että toinen osapuoli on saanut tehdä mitä on halunnut ja kun olen alkanut ottaa jalansijaa itsenäiseen elämään, se on henkisesti kostettu.

Ensimmäinen puoliso epäili pettämisestä. Tein viikonloppuisin yötyötä enkä ollut laskettuun aikaan mennessä kotona. Kahden tunnin kännisen puhuttelun aikana uhkasi ajaa perheen auton päin puuta tai mennä hirteen. Puhuttelu loppui näihin sanoihin: ”Otatko nyrkkiä vai annatko pillua?”. Pyysin edes sammuttamaan valot.

Parin päivän päästä menin täyttämään avioeropaperit. Niiden tultua hän kysyi, mihin avioliittomme päättyi, Vastasin, että noihin viiteen sanaan.

Toinen liitto sisälsi toistakymmentä pahoinpitelyä toisen nupin viiraamisen vuoksi, viinaanmenevä, aggressiivinen, väkivaltainen, vainoharhainen… sanoi etsivänsä seksin jälkeen lakanasta dna-näytteitä, vaikka itse oli sieltä päältäni juuri noussut. Asumuseron aikana uhkasi repiä raajani irti, jos lapselle tapahtuu jotakin.

Kolmas liitto oli pääasiassa yhteisarjeton työn vuoksi, toimin yksinhuoltajana avioliitossa 5,5 vrk viikossa. Kerran laittauduin huolella synttäreilleen, ei _mitään_ kommentointia, mutta vastapäisen naisen rinnat olivat kuulemma kivat. Vuosien jälkeen alkoi riittämään ja mietin, kenen elämää elän. Aloin huomata olevani itsenäinen ihminen ja nainen. Erosin.

Puhelimeni luettiin ja sieltä oli helppo tehdä tulkintoja. Toistaiseksi paikalle jääneeseen tietokoneeseen asennettiin salasananlukijaohjelma. Helvetinmoista syyllistämistä muutama kuukausi. En saanut näkyä kuvissa lapsen kanssa, en olla saattamassa 4-vuotiasta kyytiinsä, koska päänsä räjähtää, jos minut näkee, en hehkuttaa täydellistä elämääni somessa.

Mutta olimme yhden illan ulkona yhdessä, hänen toiveestaan, koetimme puhua, vaikka vaikeaa olikin, en voinut hänelle kuvata mitään, mikä sai eron aikaan. Mitään sanomaani ei uskottu, vaan minusta tehtiin kaikkeen syypää. Hänen mielestään illan piti päättyä siihen, että suoritan hänelle vielä viimeisen aviollisen velvollisuuteni, koska tuo viimeinen ilta oli viimeinen hääpäivämme liiton ollessa voimassa. Sitten hän jättäisi minut rauhaan. Laskin housut ja käännyin ja ajattelin kaikkea muuta.”