Havaintoja parisuhteesta

Toinen toista 1976.

27.1.2016 Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Olen syntynyt toinen toista, Aamun päivänä. Olen siis aamun lapsi ja jos saisin itse päättää, niin olisin mielelläni viikonloppuaamun lapsi. Saisi herätä kiireettä ja valuttaa päivää pidemmälle. En syntynyt aamulla, vaan iltapäivällä neljän aikoihin. Aiheutin äidilleni kipua aamusta saakka. Synnyin melkein viisikiloisena möhkäleenä. Toisaalta sen jälkeen en juurikaan aiheuttanut äidilleni enää kipua, olin kiltti lapsi, vähän liian kiltti.

Jos on syntynyt toinen toista, niin on melkein velvoitettu kirjoittamaan myöhemmin rakkaudesta. Teen sen ihan mielelläni, sillä haluan, että olemme toinen toisellemme. Ja ehkä toinen toista on hyvä raami sille, että minä sinua. Elämää, tai voi sen elämän tilalle laittaa muunkin sanan, nimiä. Ja minun ja sinun väliin käy vain rakkaus.

Täytän tiistaina 40. Stand up-komikko Robert Pettersson on sanonut täyttäessään 40, että älkää onnitelko, olen vain saanut siirrettyä itsemurhaani, olen nimittäin ajatellut, että voisihan sitä lähteä oman käden kautta, kun on niin monta kertaa oman käden kautta tullutkin. Se on sysimustan hauskaa huumoria. Sanomalehdissä näkee toisinaan arvokkaista ihmisistä syntymäpäiväkirjoituksia. Ajattelin kirjoittaa itsestäni syntymäpäiväkirjoituksen, näin tasavuosien kunniaksi, olen nimittäin itselleni todella arvokas.

Lapsuuteni tärkein esine oli muovinen, vihreän värinen leikkiauto, jota sanoin nättiautoksi. Se hukkui eräänä surullisena lauantaina työläisrivitaloyhteisömme edustalla olevaan lampeen. Siihen samaan lampeen, johon myöhemmin hukkui monen sen ympärillä asuneen unelmat, yksi kokonainen aikakausi ja naapuri, joka ei halunnut siirtää itsemurhaansa. Siihen lauantaihin loppui lapsuuteni ja minun piti keksiä käsiini joku muu turvalelu, jonka suojelemana lähtisin kulkemaan kohti nuoruutta. Onneksi varsin pian löysin käteeni toisen ihmisen käden. Sen käden turvassa olen kulkenut aivan tähän päivään asti, vaikka kättä pitelevän ihmisen nimi onkin välillä vaihtunut toiseen.

Syntymäpäiväkirjoituksessa pitää kerskua voitoillaan. Ensimmäinen voitto, jonka muistan, osuu 80-luvun loppupuolelle. Voitin kaksi pakettia kahvia, koska pääsylippuni numero vastasi Hippoksen jäähallissa Jypin pelin erätauolla kuulutettua numeroa. Tulin pelistä kotiin silti surullisena tappiosta johtuen, mutta suru hälveni pimeässä vaatekomerossa, jossa kävin vähän aikaa itkemässä. Toinen voitto osui kotipaikkakuntani lähikaupan arpajaisiin, josta voitin tuotekorin. Se sisälsi taas sitä samaa kahvia ja sen kahvipaketin ympärille oli kerätty jotain myynnistä poistettua. Tuon voiton jälkeen äitini miettikin, että pitäisikö ostaa palkintovitriini, johon kaikki palkintoni voitaisiin laittaa näkyville ja ylpeänä sukulaisille esittää, että tämän valkohomejuuston poikamme voitti K-kaupan arpajaisista. Itse mietin kahvinjuonnin aloittamista, niin olisi palkinnoilla konkreettista iloa. Kolmanteen voittooni ei sisältynyt materiaa. Voitin lapsuusiän astmani ja minun ei tarvinnut käyttää enää placebo-lääkitystä, koska astmani oli ennen kaikkea ahdistuksesta johtuvaa, joten sitä pystyi lääkitsemään lumelääkkeellä. Korviini kantautui syitä astmalleni, niin herkkä lapsi, että reagoi asioihin voimakkaasti. En muista oliko kodissamme peilejä. Aloitinkin heti astmasta selvittyäni juoksuharrastuksen ja juoksin itseni Jyväskylän maalaiskunnan koulujenvälisissä kilpailuissa nimeksi paikallislehden tulossivulle ja sain hopealusikan niiden kahvipakettien rinnalle palkintovitriiniin. Nykyään syön sillä lusikalla aamuisin jugurttia, joka maistuu uuniomenalta. Kahvinjuonninkin olen aloittanut, mutta sen jälkeen en ole voittanut yhtään kahvipakettia.

Tässä vaiheessa syntymäpäiväkirjoitustani haluan siirtyä kiitoksiin. Haluan teemoittaa sen syntymäpäiväni toinen toista sanomaan. Ehkä tämä muistuttaa kliseisyydessään niitä huonoimpia erilaisissa gaaloissa esitettyjä puheita. Samantekevää. Haluan kiittää kaikkia, joille olen ollut toinen toiselle, joita olen saanut rakkaudellani koskettaa ja jotka ovat minua sillä koskettaneet. Välillä kosketukset ovat tuntuneet pehmeältä kuin linnunsulalla hipsutetut ja välillä taas kivuliailta raapaisuilta, joista on jäänyt iholle arpia. Eivät ne jäljet koskaan ihan kokonaan haihdu vartaloni pinnasta, päinvastoin muuttuvat ajan myötä entistä kauniimmiksi ja näkyvimmiksi jos vain haluaa niiden näkyvän. Minä haluan.

Samalla haluan pyytää anteeksi aiheuttamaani mielipahaa ja pettymystä. Virheitäni ja keskeneräisyyttäni en pahoittele, sillä jos jotain olen oppinut, niin armollisuuden itseni ja läheisteni keskeneräisyydelle ja luvallisuuden virheiden ja väärien valintojen tekemiselle. Olisi epäinhimillistä vaatia yhtään enemmän. Epäoikeudenmukaisuutta vastaan on aina taisteltava, mutta on myös hyväksyttävä se, että maailma ei koskaan tule oikeudenmukaiseksi. Olen kiitollinen sille kasvatukselleni ja ympäristölle, jossa olen kasvanut ja jossa olen oppinut, että jokaisen sukupuolen, ikäryhmän, rodun, yhteiskuntaluokan, poliittisen aatesuuntauksen, seksuaalisen suuntauksen ja minkä tahansa ryhmittymän ja aatteen sisällä on ihminen, jota pitää katsoa, ihminen, joka on vain vaatetettu aatteilla, uskomuksilla tai tavalla elää. Jokaisessa ihmisessä asuu hyvyys, jos vain antaa sille turvaa ja tilaa tulla esille. Kiitos kasvuympäristölle ja kirjallisuudelle humaanista ihmiskäsityksestä, joka antaa rohkeuden katsoa kuoren alle ja mennä suoraan kohti ihmistä.

Ihminen minusta tuli eniten esiin kymmenen vuotta sitten lapseni synnyttyä. Siinä hetkessä syntyi sekä lapsi, että isä. Isyyteni on yhtä vanha kuin lapseni ja yhteiset vuotemme ovat näyttäneet minulle kauneuden, jota en tiennyt olevan edes olemassa. Punertava hiustupsu, joka leijailee öisin unen merkitseville kasvoille näyttää samalla koko elämän haurauden ja voiman.

Olen ajatellut, että mitä vähemmän ihminen omistaa, sitä vapaampi hän on. Nyt kun katson, mitä minulla on, niin tuntuu, että aina kun olen nähnyt rautaisen sängynpäädyn, niin olen ottanut taskustani käsiraudat ja sitonut itseni siihen. Minulla on vaimo, lapsi, asuntolaina, koira, työpaikka, oikeastaan kaksi, Netflix, Spotify, imuri, joka ei tarvitse pölypussia ja astianpesukone, jota en osaa täyttää oikein. Silti koen olevani vapaampi kuin koskaan. Ehkä kyse on valinnoista ja siitä, että tietää tarvittaessa, että mihin on laittanut käsirautojensa avaimet. Mikään tässä elämässä ei ole lopullista ja pysyvää. Minulle se ajatus on lohduttava ja hetkeen kannustava. Jokainen aamu on kuin uusi elämä. Jokainen uusi ajatus merkki jostain paremmasta.

Olen elämäni puolessa välissä. Ehkäpä vähän ylitsekin jos miettii tapojani elää. Seuraavat 40 vuotta päättyy kuolemaan. Haluan, että kuoleman jälkeen minut tuhkataan ja viedään hissillä Tampereella sijaitsevan Tornihotellin kattoterassille. Sillä siinä vaiheessa en ymmärrä pelätä enää edes korkeita paikkoja. Viimeinen pelkonikin on taltutettu. Sieltä tuhkani heitetään tuulen vietäväksi ja ne laskeutuvat hiljalleen niihin kaikkiin kaupunkini paikkoihin, joilla minulle on merkitys. Laskeudun pieninä hiukkasina kaiken kauniin päälle ja jään ikuisuuteen makaamaan. Yhden hiukkasen soisi kantautuvan kaupungin eteläpuolella sijaitsevan kerrostalon kattoterassille ja jatkavan siitä perjantaiksi kello seitsemäksi oven takana olevan saunan sisään, sillä minulla on silloin saunavuoro.

Mutta kuolemaan on vielä aikaa. Sitä ennen menen suoraan kohti ja kutsun ihmisiä kulkemaan suoraan minua kohti. Tämä vihaa pursuava aika vaatii rajuja vastatoimia. Pitää vain rakastaa vielä enemmän. Antaa tunnemopon karata käsistä ja vähät välittää niistä säälittävistä vihaa ja kaunaa kuolaavista kirosanoilla soivista suuaukoista. Toinen toista on Aamun päivä. Sitä seuraa Valon päivä. Ne rajat riittävät merkitsemään elämäni. Olen syntynyt toinen toista, aamuun. Ehkä se turvalelu, jonka hankin nättiauton jälkeen, on ollut elämäni viisain valinta. Toisen ihmisen käsi, toinen toiselle, sen suojassa haluan kulkea aamun jälkeen kohti seuraavana päivänä syttyvää valoa.

Jokainen aamu on kuin uusi syntymä ja jokaisena aamuna alkaa kulkeminen kohti seuraavana päivänä syttyvää valoa.

Toinen toista turvaten, rakastaen ja lohduttaen.

Ja aina kohti valoa, sillä varjon edessä on aina oleva valo.

Kommentit (4)

Olen myös syntynyt toinen toista, Aamun päivänä, klo 5 aikoihin aamuyönä, päivä taisi olla lauantai. Tämä päivä sai uudenlaisen merkityksen kun nuorimmainen siskoni meni naimisiin samana päivänä ja saman päivän iltana rakas isäni lyhistyi syliini häiden keskellä, tanssilattialla ja kuoli. Sen surun ja kaipauksen määrää ei pystynyt käsittelemään pitkään aikaan, mutta kun seuraavana vuonna täytin samaiset 40 v. oivalsin että pitää elää elämäänsä, niinkuin joka päivä olisi se viimeinen. En enään pohdi esim. miksi en voi olla kuin kansikuva tytöt lehdissä, kadehdi turhaan toisia vaan iloitsen heidän puolestaan tai käytä turhaa aikaa jossitteluun. Jokainen päivä on siunaus (vaikka en niin uskonnollinen olekaan) ja haluan jatkossakin elää niin että kun aika tulee, olen elänyt sellaisen elämän, että katumusta ei tarvitse potea. Se vaatii välillä suuriakin ponnistuksia ja aika ajoin pitää käydä itsensä kanssa ”kehitys keskusteluja” lävitse jotta muistaa kokonaiskuvan ja päämäärän. Elämä on nyt eikä ”sitten kun”..

Olen myös syntynyt toinen toista, Aamun päivänä, klo 5 aikoihin aamuyönä, päivä taisi olla lauantai. Tämä päivä sai uudenlaisen merkityksen kun nuorimmainen siskoni meni naimisiin samana päivänä ja saman päivän iltana rakas isäni lyhistyi syliini häiden keskellä, tanssilattialla ja kuoli. Sen surun ja kaipauksen määrää ei pystynyt käsittelemään pitkään aikaan, mutta kun seuraavana vuonna täytin samaiset 40 v. oivalsin että pitää elää elämäänsä, niinkuin joka päivä olisi se viimeinen. En enään pohdi esim. miksi en voi olla kuin kansikuva tytöt lehdissä, kadehdi turhaan toisia vaan iloitsen heidän puolestaan tai käytä turhaa aikaa jossitteluun. Jokainen päivä on siunaus (vaikka en niin uskonnollinen olekaan) ja haluan jatkossakin elää niin että kun aika tulee, olen elänyt sellaisen elämän, että katumusta ei tarvitse potea. Se vaatii välillä suuriakin ponnistuksia ja aika ajoin pitää käydä itsensä kanssa ”kehitys keskusteluja” lävitse jotta muistaa kokonaiskuvan ja päämäärän. Elämä on nyt eikä ”sitten kun”..

Oisko sitä synttärisamis, kun mullakin tulee 40 täyteen toinen toista. Paljon oon kuullut ruotsalaisuudenpäivästä elämäni aikana, mutta nyt laitoit elämän tärkeät numerot uuteen valoon. Kiitos.

Olen myös syntynyt toinen toista, Aamun päivänä, klo 5 aikoihin aamuyönä, päivä taisi olla lauantai. Tämä päivä sai uudenlaisen merkityksen kun nuorimmainen siskoni meni naimisiin samana päivänä ja saman päivän iltana rakas isäni lyhistyi syliini häiden keskellä, tanssilattialla ja kuoli. Sen surun ja kaipauksen määrää ei pystynyt käsittelemään pitkään aikaan, mutta kun seuraavana vuonna täytin samaiset 40 v. oivalsin että pitää elää elämäänsä, niinkuin joka päivä olisi se viimeinen. En enään pohdi esim. miksi en voi olla kuin kansikuva tytöt lehdissä, kadehdi turhaan toisia vaan iloitsen heidän puolestaan tai käytä turhaa aikaa jossitteluun. Jokainen päivä on siunaus (vaikka en niin uskonnollinen olekaan) ja haluan jatkossakin elää niin että kun aika tulee, olen elänyt sellaisen elämän, että katumusta ei tarvitse potea. Se vaatii välillä suuriakin ponnistuksia ja aika ajoin pitää käydä itsensä kanssa ”kehitys keskusteluja” lävitse jotta muistaa kokonaiskuvan ja päämäärän. Elämä on nyt eikä ”sitten kun”..

Oisko sitä synttärisamis, kun mullakin tulee 40 täyteen toinen toista. Paljon oon kuullut ruotsalaisuudenpäivästä elämäni aikana, mutta nyt laitoit elämän tärkeät numerot uuteen valoon. Kiitos.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi