Havaintoja parisuhteesta

”Tuntuu pahalta kuulla eronneensa liian kevyin perustein”

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Niin kuin joka ikinen kerta, niin tälläkin kertaa julkaistessani tekstin eroista ja erojen syistä, kommenttikentälle syöksyy ihmisiä kertomaan, että liian helposti erottu. Kuin he mitenkään tietäisivät. Tässä erään lukijani tuntemuksia erosyyllistämiseen.

”Luin tekstiäsi aiheesta ”ihmiset eroavat liian vähän ja liian myöhään.”

Kommenttikenttään eksyi useampi, joka toisteli, että erotaan helposti ja tutut antaneet huonoja syitä erolleen.

Omassa erossani vuosi sitten julkinen syy oli: ”meillä ei riittänyt aikaa toisillemme.”, mikä oli monen mielestä ihmeellinen ja ”huono” syy erota. Moni myös ihmetteli eroamme, sillä ”te olitte niin ihana ja onnellinen pari, aina mennyt hyvin meidän silmissä.”

Todellinen syy eroon oli henkinen ja fyysinen väkivalta, jonka seurauksena lähes kuolin. Tätä en todellakaan voinut julki kertoa oman turvallisuuteni takia.

Aina asiat ei ole sitä, mitä ulospäin kerrotaan ja tuntuu kipeältä, että ihmiset arvostelevat toisten erojen syitä, kun todella vain suhteessa olleet voivat ne syyt tietää. Halusin tämänkin puolen tuoda esiin, vaikken omalla nimelläni tätä asiaa halua julkistaa.”

 

Lue myös

X