Havaintoja parisuhteesta

Uhka ei tule ulkopuolelta

Teksti:
Havaintoja parisuhteesta

Teemme kaikkemme, jotta katujengi-ilmiö ei rantaudu Suomeen. Niin sanovat ja tekevät kaikkensa, että toimillaan lisäävät rikollisuuden uhkaa.

Se ei vähene sillä, että pistetään rajat kiinni ja uskotellaan ihmisille, että uhka tulee aina ulkoapäin ja kun suljemme ovet ulkoa tulevalle niin ongelma katoaa.

Ihminen tarvitsee ympärilleen turvaa. Jos turvan tunne katoaa, alkaa ihminen reagoida. Lasten ja nuorten kautta pystymme katsomaan aikuisina itseämme peilikuvan kautta.

Sitä turvaa ollaan nyt nakertamassa. Leikkaamalla sieltä, josta sitä turvaa saisi. Ja leikkaamalla niin, että se aiheuttaa eriarvoistumista, lapsiperheköyhyyttä ja sitä kautta perusturvantunteen nakertamista.

Kun puhumme katujengeistä niin unohdamme jälleen sen, että kesällä oikeudessa käsiteltiin tapausta, jossa suomalaiset miehet suunnittelivat terroristisia tekoja. Kuten sanoin, uhka ei tule ulkoapäin, vaikka niin väittämällä saa populismin koneeseen bensaa, jonka hinta ei laskenutkaan.

Turvattomuus kaduilla on aina merkki turvaverkkojen puuttumisesta ja turvaverkot ovat seuraavat neljä vuotta leikkurin alla. Turha siis väittää, että teemme kaikkemme, vaan todeta, että pahennamme asiaa luomalla lisää pahoinvoivia ihmisiä.

Suurin uhka rauhattomuuteen tulee yllättävän läheltä. Se tulee arvovalinnoista ja päätöksistä, joita valitsemamme lainsäätäjät tekevät.

Menkäämme itseemme.

X