Päivähoroskooppi
Päivähoroskoopit

Päivän horoskooppi keskiviikko 14.4.

Teksti: Astrologi Seppo Tanhua Kuvat: MVphotos

Kun pitäydyt rehellisesti ja rauhallisesti omassa totuudessasi ja elät itsesi näköistä elämää, pääset nauttimaan tämän viikon erittäin toimivasta ja menestyksellisestä energiasta parhaalla mahdollisella tavalla.

Oinas

Tämä päivä on täynnä positiivista ja toimivaa energiaa jonka avulla saat vietyä jokaista sinulle tärkeää asiaa ja suunnitelmaa vauhdilla eteenpäin. Keskity vain itsellesi tärkeisiin asioihin, sillä onni suosii ainoastaan sinulle mielekästä tekemistä. Kaikki muu touhu saa sinut tuskastumaan.

Härkä

Merkkisi on kahden energiaplaneetan – Auringon ja Marsin – keskipisteessä ja jokainen asia, jonka tekemisestä tunnet nauttivasi, tuottaa paljon odotettua suuremman tuloksen. Saat apua ja kannustusta odottamattomilta tahoilta, eikä kukaan tai mikään voi asettua suunnitelmiesi toteutumisen esteeksi.

Kaksonen

Ohjaa tänään energiasi sellaisiin asioihin, joista olet eniten innostunut ja jätä kaikki muu tekeminen, sillä näissä päivissä soi vauhdikas ja iloinen menestyksen sävel. Sinussa on erikoista säteilyä, joka saa muutkin innostumaan ideoistasi. älä hukkaa tällaista aikaa mihinkään nyhertämiseen.

Rapu

Jos sinusta tuntuu että et saa kunnolla otetta tekemiisi asioihin, niin lopeta koko touhu hetkeksi ja mieti oletko varmasti omalla asiallasi. Luonnon suunnaton viisaus tekee kaikesta sinulle tarpeettomasta tekemisestä joko hankalaa tai niin puuduttavaa, ettei sen jatkaminen tunnu sinusta mielekkäältä.

Leijona

Sinulla on tänään voimaa ja energiaa monen aikaisemmin mahdottomalta tuntuneen asian loppuun saattamiseen. Älä tuhlaa tätä mahdollisuutta toisarvoisiin tekemisiin tai rutiineihin, vaan keskity tämän hetken suurimpiin haasteisiisi. Mitään ei tarvitse saada valmiiksi päivässä. Aloittaminen riittää oikein hyvin.

Neitsyt

Tänään on oikea hetki viedä joku sinulle hankalaksi muodostunut asia päätökseen tai ainakin reippaasti eteenpäin. Tartu siihen epäröimättä, vaikka alitajuinen pelko tekee kaikkensa, että jättäisit homman sikseen. Ahdistus ei kuitenkaan helpota, ennen kuin olet pistänyt homman pyörimään.

Vaaka

Suonissasi virtaa tavallista suurempi energialataus, jota ei saa suunnata vääriin kohteisiin. Vain tekeminen jota arvostat tuottaa nyt tulosta, muu tekeminen kääntyy monella tavalla sinua vastaan ja silloin ovat hermot piukalla. Huomaat kyllä, mikä ei maistu ja sillä perusteella nyt olisi toimittava.

Skorpioni

Jos koet että joku ihminen on tavalla tai toisella esteenä suunnitelmiesi toteutumiselle niin lähipäivinä keksit oikeat keinot päästä viemään asiaasi eteenpäin vastustuksesta huolimatta. Keksimäsi menetelmä ei todennäköisesti miellytä esteeksi kokemaasi henkilöä, mutta sehän on hänen ongelmansa.

Jousimies

Älä tuhlaa tätä aikaa epämiellyttäviin asioihin, sillä jokainen innolla tekemäsi juttu saa nyt siivet alleen. Rakennat omaa elämääsi niin positiivisessa energiassa, että kaikki mikä tuottaa sinulle iloa ja tyydytystä saa myös monet sinulle tärkeät tahot vakuuttumaan samasta asiasta.

Kauris

Väsymys ja turhautuneisuus iskevät kuolettavan tehokkaasti, mikäli erehdyt vääntämään jotain asiaa väkisin eteenpäin. Ota väsymyksestä ja haluttomuudesta opiksesi, sillä niiden vaikutus on tuhoava kaikkien sinulle tärkeiden tavoitteiden kannalta.

Vesimies

Mahtava meininki on meneillään sinun elämässäsi Auringon ja Marsin aseman kautta. Energiaa riittää vaikka mihin, mutta lopulta vain sinulle itsellesi arvokkaat asiat tuottavat kunnon tuloksen. Valinta on tehtävä tietoisesti, sillä mikään ei myöskään estä sinua heittämästä aikaasi hukkaan.

Kalat

Latausta riittää, mutta vain hyvin valikoituun kohteeseen. Mieti mikä on sinulle tänään tärkeintä ja keskity sitten ainoastaan siihen. Liika hajottaminen saa asiat mutkistumaan niin pahasti, etteivät voimasi riitä ensimmäisenkään homman loppuun saattamiseen kunnialla.

Juttua muokattu 15.4.2021 ja vaihdettu ravun horoskooppiennustus oikeaan tekstiin.
X