Toimittajalta: Otin mieheni sukunimen, vaikka emme ole naimisissa – sekös aiheutti ihmettelyä ja sekaannuksia
En halua naimisiin, mutta halusin yhteisen sukunimen perheeni kanssa. Välillä mietin, vaikuttaako harvinainen ratkaisuni oudolta siipeilyltä, kirjoittaa Annan tuottaja Tiina Torikka.
Käytössä olevan sukunimen saa ottaa itselleen vain rajatuin ehdoin – avoliitto voi olla sellainen. Kuvituskuva.
En halua naimisiin, mutta halusin yhteisen sukunimen perheeni kanssa. Välillä mietin, vaikuttaako harvinainen ratkaisuni oudolta siipeilyltä, kirjoittaa Annan tuottaja Tiina Torikka.
Joitakin vuosia sitten minusta tuli Tiina Torikka. Luovuin tyttönimestäni, kun minun ja avopuolisoni lapsi oli taaperoiässä.
Tyttönimeni oli suunnilleen yhtä yleinen ja vähäeleinen kuin nykyinen sukunimeni. Siinä ei ollut mitään vikaa, eikä ole suvussanikaan. Suurinta yhteenkuuluvuutta tunnen kuitenkin uuteen ydinperheeseeni: avopuolisoon ja pieneen tyttäreen. Me kolme olemme me.
Mutta en ole naimisissa mieheni kanssa.
Häiden järjestäminen olisi varmaan ihanaa. Niin varmasti olisi myös Karibian risteily. Olemme molemmat ihmisiä, joille nämä ovat enintään kädenlämpöisiä, eivät intohimohaaveita.
Avioliiton voisi solmia maistraatissa. Toinen saisi turvatumman leskeyden. Kun emme ”saa aikaiseksi” käydä virallistamassa liittoa, olemme taloudellisesti hölmöjä – tämä tuntuu olevan viesti myös kaikille perheille, joissa vanhemmilla on avoliitto.
Pakkoko se on? Koen jonkinlaista kapinaa avioliittoa kohtaan. Lapsi ja puoleksi omistettu kortteeri ovat jo vahvoja konkretian siteitä välillämme.
”Eniten perhettäni ja parisuhdettani sementoi nimi.”
Avioliitto typistyy symboliksi sille, että jompikumpi kuolee ensin ja toinen saa rahaa.
Itse koen, että eniten perhettäni ja parisuhdettani sementoi nimi.
Tahdon, että minulla on sama sukunimi kuin tytölläni. Myös puolisoni tahtoo olla samanniminen kuin lapsensa. Jokainen perhe ratkaisee yhteiset, erilliset ja yhdistellyt sukunimet kuten itse parhaaksi katsoo. Vuoden 2018 nimilaki toi monen perheen valitseman uuden ratkaisun – lapsi saa kaksi sukunimeä, yhden kummaltakin vanhemmalta.
Sama lakiuudistus toi muitakin mahdollisuuksia. Luimme, että avopuoliso saa aiempaa helpommin oikeuden ottaa toisen sukunimen. Siitä idea lähti: voimme olla yhdellä samalla sukunimellä, koko perhe. Täyttämällä lomakkeen.
Nykylaissa voi ottaa avopuolisonsa sukunimen, jos pari on asunut yhteistaloudessa vähintään viisi vuotta tai avopuolisoilla on tai on ollut yhteinen tai yhteisessä huollossa oleva lapsi, ja jos avopuoliso antaa suostumuksensa nimen ottamiselle.
Ehdotin ajatusta aivan tosissani miehelle. Reaktio oli positiivisen huvittunut ”ihan sama”. Tehdäänpä vaikka näin!
Paperit täytettiin, lähetettiin, ja sitten odotettiin. Nimiasioiden jono on ollut kaltaisteni identiteettikriiseilijöiden takia Digi- ja väestövirastossa kuukausien pituinen. En muista, miten virallinen nimenvaihtumiseni hetki saateltiin minulle tietoon, mutta uuden Kela-kortin saapumisen muistan. Minäkin olin nyt yksi heistä, jotka kääntelivät kädessään konkreettista muovinpalaa ja katselin, miltä minun ennennäkemätön nimeni ihan oikeasti näyttää.
Sitten oli aika kertoa muillekin.
Hämmästyksen määrä oli odotettavissa – kukaan elinpiiristäni ei tiennyt, että näinkin voi perheen nimikysymyksen ratkaista. Enhän minäkään. En edelleenkään ole kohdannut toista avoliitossa ja avopuolisonsa nimellä siipeilijää.
Tilanne oli hassu. Monille läheisimmille nimenvaihdosuutinen oli samalla painokas merkki, että meidän häitämme ei tanssita. Samalla saimme molemmat varautua vihkiytymisonnitteluihin sitä mukaa, kun laajempi ystäväpiiri törmäsi uuteen sukunimeeni. Kauimpana ulkokehällä esimerkiksi työkontaktit utelivat varovasti, olenkohan juuri eronnut ja palannut tyttönimeen.
Tunnen outoa täyttymystä tästä kierrepalloratkaisusta, joka ei lopulta ollut vain nimikysymys. Se on ollut samalla symbolista päätöksentekoa siviilisäädystä ja perhemuodosta. Me olemme vänkyrä pariskunta, jolle hääjuhla olisi luonteenvastaista parrasvaloa ja maistraatissa karkaaminen kliseistä. Löysimme nimiyllätyksestä meille vähäeleisen mutta tarinan arvoisen siteen toisiimme ja tyttäreemme.
Tyttäreemme, joka jaksaa muistuttaa: ”Oikeastihan sä oot Länkinen.”
Täsmennetty 11.10.: Aviopuoliso ei sananmukaisesti peri puolisoaan, jos vainajalla on rintaperillisiä, mutta voi saada vainajan omaisuudesta tasinkoa.
Kommentit
Jos joku häiritsee niin nämä muitten tekemisten kyttääjät ja selitystä muilta vaativat vouhottajat. Naiselta he kysyvät; ”miksi otat miehen nimen”? Vastaan aina, etten ole vouhottajille selitysvelkaa, teen juuri niin kuin itse haluan. Kun erosin, pidin ottamani nimen, ei käynyt mielessäkään ottaa takaisin nimi, jota olin kantanut lyhyemmän ajan elämästäni ja vouhottajille tiedoksi, se naisen tyttönimi on liki 100 % MIEHEN nimi, eli isämme.
Kommentit
”Avioliiton voisi solmia maistraatissa. Sitä perisi puolisonsa ja saisi turvatumman leskeyden.” No näinhän se ei kyllä perintökaaren mukaan mene, vaan koska teillä on lapsi, hän perisi isänsä.
Jokainen tekee, miten parhaaksi näkee.
Hyvä kirjoitus. Moderni perhelainsäädäntö tunnistaa onneksi nykyään erilaisia perhemuotoja ja mahdollistaa perheille omia arvoja vastaavien valintojen tekemisen.
Kirjoituksessa pisti silmään yleinen harhakäsitys siitä, että avioliitto antaisi perintöoikeuden puolison omaisuuteen. Jos vainajalla on rintaperillisiä, aviopuoliso ei suoraan lain nojalla peri yhtään mitään. Jos aviopuolisolle haluaa jättää perintöä, täytyy tehdä testamentti aivan kuten avoliitossakin. Testamentissa voi määrätä myös avolesken asumissuojasta, joka lienee kirjoituksessa tarkoitettu aviolesken saama suoja.
Sekä avio- että avopuolisoiden on hyvä laatia asiakirjat kuntoon sekä eron että kuoleman varalta. 100 % parisuhteista juridisesta muodostaan riippumatta päättyy jompaan kumpaan, ja asiaa kannattaa pohtia hyvän sään aikana, vaikka naimisissa olisikin. Avioliitto on mainettaan vähäpätöisempi juttu.
No mutta…
1. Miksi se on 95% nainen, joka vaihtaa nimensä perheen perustamisen perusteella?
2. Torikka on wanha kulttuurisuvun nimi, toisin kuin Länkinen.
3. Nimen kirjoitus- ja äänneasun perusteella valitsisin ilman muuta Torikan. Eipä tulisi sekoilua esim. passin ja lentolippujen kanssa kuten nykyisin (ja varsinkin aiemmin).
Jos joku häiritsee niin nämä muitten tekemisten kyttääjät ja selitystä muilta vaativat vouhottajat. Naiselta he kysyvät; ”miksi otat miehen nimen”? Vastaan aina, etten ole vouhottajille selitysvelkaa, teen juuri niin kuin itse haluan. Kun erosin, pidin ottamani nimen, ei käynyt mielessäkään ottaa takaisin nimi, jota olin kantanut lyhyemmän ajan elämästäni ja vouhottajille tiedoksi, se naisen tyttönimi on liki 100 % MIEHEN nimi, eli isämme.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous