Ravinto 12.8.2017

Mitä aamiaiseksi kannattaa oikeasti syödä? Ravitsemustutkija Patrik Borg vastaa

Teksti: Iina Alanko Kuvat: iStock
Hyvälaatuinen ja riittävän runsas aamiainen on paras keino välttää napostelua ja iltaista ylensyömistä. Silti on ihmisiä, jotka pärjäävät hyvin, vaikka he eivät söisi aamulla mitään.

Kumotaan ensimmäiseksi yksi myytti. Lapsille ja kasvuikäisille aamiainen on tuiki tärkeä, mutta jotkut aikuiset voivat selviytyä päivän koitoksista ilmankin.

– Osa aikuisista voi pärjätä ihan hyvin ilman aamupalaa, sanoo ravitsemustutkija ja -asiantuntija Patrik Borg.

– Jos sinulle ei tule koko päivän aikana kovaa nälkää, vaan pystyt syömään järkevästi etkä sorru naposteluun, kuulut tähän ihmisryhmään.

Useimmille muille aamupalan skippaaminen – samoin kuin liian pienen tai huonolaatuisen aamiaisen nauttiminen – merkitsee kuitenkin sitä, että jo lounaalla on hurja nälkä.

– Silloin kukaan ei pysty syömään järkevästi. Iltapäivä menee napostellessa, alkaa tehdä makeaa mieli ja  illalla syö kaksin käsin mielitekojensa mukaan, Patrik Borg sanoo.

Moni syö aamiaisella liian vähän

Patrik Borgin mukaan hyvälle aamiaiselle on kolme kriteeriä:

1. Aamiainen ei saa olla liian pieni: yksi leipä, viili tai jogurtti ei riitä.

2. Mukana pitää olla selkeä proteiinipitoinen ainesosa – oli se sitten maitotuote, lihaa, kanaa tai kananmunaa. Proteiinia pitäisi olla noin 20 grammaa eli noin nyrkinkokoinen annos.

3. Mukana pitäisi olla myös hedelmiä tai marjoja.

Pelkkä raejuustopurkki omenan kanssa alkaa ajan mittaan maistua puulta. Patrik Borg kehottaakin käyttämään mielikuvitusta aamiaisen koostamisessa. Tässä kolme aamupalaa, joita voi vaihdella:

  • 2 dl luonnonjugurttia, mysliä ja mustikoita
  • Kaurapuuroa ja keitetty kananmuna
  • Omena ja kaksi leipää reiluilla kinkkutäytteellä, puoli kupillista marjoja

Vaikutus myös mielialaan

– Olen ravitsemusneuvojan asiakastyössä huomannut, että kun ihminen on alkanut syödä kunnon aamiaista, hänen kotiväkensä alkaa kiitellä: isä tai äiti on nykyisin paljon paremmalla tuulella, Borg kertoo.

  • Siksi aamiaisen sisätöä kannattaa oikeasti pysähtyä miettimään.

Kokeile näitä herkullisia aamiaisreseptejä:

Banaani-mansikka-aamukulho

Marja-kookospuuro

Peruna-kananmunatoastit

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi