Ihmissuhteet

Älä anna lannistajan masentaa! Näin tulet toimeen negatiivisen ihmisen kanssa

Onko sinulla ystävä tai työkaveri, jonka negatiivisuus ärsyttää ja saa sinunkin mielesi mustaksi? Listasimme 6 vinkkiä, joiden avulla tulet toimeen lannistajien kanssa – etkä silti kadota omaa positiivista asennettasi.
30.9.2015 Teksti: Hilppa Alanko Kuvat: Colourbox

1. Ole objektiivinen

Koska negatiiviset ihmiset ovat usein melko kriittisiä, he saattavat loukata keskustelukumppaniaan kärkevillä kommenteillaan. Muista, että negatiivisesti kaikesta ajattelevien vähättelevät tai jopa ilkeältä kuulostavat kommentit eivät yleensä ole henkilökohtaisia hyökkäyksiä. Kenties oletkin jo huomannut, että et ole ainoa kohde sinulle tutun lannistajan tulilinjalla.

Älä siis ota kommenteista itseesi vaan ole mahdollisimman objektiivinen. Yritä ajatella ikävältä tuntuvia kommentteja ulkopuolisen silmin ja löytää kommentin perimmäinen ajatus. Erilaisesta näkökulmasta voi esimerkiksi työasioissa olla jopa hyötyä.

Lue myös: Kun ystävä ärsyttää – Saako toisen asioihin puuttua?

2. Älä anna valituksen tarttua

Negatiivisilla ihmisillä on tapana jauhaa huonoista asioista ja jättää positiiviset asiat kokonaan huomiotta. Lannistajat myös liioittelevat asioita, jolloin heidän ahdinkonsa näyttää paljon pahemmalta kuin se todellisuudessa on.

Kun tapaat aina samoista asioista valittavan tuttavasi, yritä ensimmäiseksi vaihtaa puheenaihetta. Jos hän palaa lempiaiheeseensa, älä mene mukaan valittamiseen. Vastaa hänen kielteisiin juttuihinsa vähäsanaisesti esimerkiksi vain ”selvä” tai ”okei”. Aina, kun keskustelu saa positiivisen vireen, voit keskustella vapaasti ja innostuneesti. Kun tämä tapahtuu tarpeeksi usein, hän luultavasti lopulta ymmärtää, mitä on tekeillä ja alkaa olla seurassasi myönteisempi.

Lue myös: Päästä irti murehtimisesta

3. Valitse sopivat keskustelunaiheet

Tunnetko tyypin, joka aloittaa valituksen aina tietyistä aiheista puhuttaessa? Vältä näistä aiheista puhumista. Jos esimerkiksi tuttusi heittäytyy työstä puhuttaessa marttyyrimaiseksi valittajaksi, yritä välttää edes sivuamasta aihetta hänen seurassaan.

Jos taas joudut keskustelemaan esimerkiksi negatiivisen työkaverin kanssa lounaalla, kevennä tunnelmaa keveillä aiheilla. Aina ei tarvitse keskustella syvällisiä – tai työjuttuja! Vaikkapa hyvät elokuvat, harrastukset, yhteiset ystävät ja iloiset uutiset ovat hyviä ja positiivisia aiheita ruokapöytäkeskusteluun.

Lue myös: Ärsyttävä työkaveri – Näin selviät hankalan kollegan kanssa

4. Tuo lämpöä lannistajien elämään

Usein ne, joita on vaikeinta rakastaa, kaipaisivat rakkautta kaikista kipeimmin. Yleensä he lannistavat muiden lisäksi myös itseään ja negatiivisuus on vain tapa suojella itseään maailmalta ja epäonnistumisilta.

Yksi parhaista tavoista auttaa negatiivista ihmistä on huomata positiiviset asiat hänessä ja kehua häntä sopivalla hetkellä. Hän saattaa aluksi yllättyä ja jopa torjua kehut, mutta sisimmässään hänelle tulee hyvä olo.

Lue myös: Näin hyödynnät positiivista ajattelua työpaikalla – 10 vinkkiä

5. Kohtaa lannistaja porukassa

Kun negatiivisen ihmisen kohtaa porukassa, on valituslinjalle paljon vaikeampi lähteä kuin kahdenkeskisissä keskusteluissa. Myös objektiivisuus on helpompaa, kun mahdollisia negatiivisia kommentteja ei lausuta ainoastaan sinulle.

Lue myös: Pieni hetki, iso ilo – Poimi Kylli Kukkin ja muiden joogaohjaajien voimanlähteet!

6. Vältä valittajia

Mieti, kuinka paljon haluat viettää aikaa valitusta kuunnellen. Jos edellä mainitut vinkit eivät toimi, kannattaa yhteydenpitoa lannistajien kanssa rajoittaa tai välttää kokonaan. Jos kyseessä on läheinen ihminen, asiasta kannattaa keskustella avoimesti, jotta hän ymmärtää negatiivisuutensa vakavuuden.

Lue myös: 10 tapaa uudistaa ystävyys

Lue lisää:

Positiivinen psykologia korostaa ihmisen vahvuuksia
Onnellisuushoroskooppi – Lue, mikä tekee onnelliseksi ja miten onni ilmenee
Oivalla itsesi onnelliseksi – Lue 11 oivallusta elämästä

Lähteet: Lifehack.org, Zen Habits

Kommentit (0)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi