Ihana raskaus - Pelottava raskausaika
Raskausaikana monen odottavan äidin mielessä liikkuu erilaisia pelkoja. Useimmat pelot liittyvät jollakin tavalla synnytykseen, lapsen kasvuun ja kehitykseen. Myös oma jaksaminen ja selviytyminen niin raskausajasta kuin synnytyksestäkin mietityttävät.
Raskausaikana monen odottavan äidin mielessä liikkuu erilaisia pelkoja. Useimmat pelot liittyvät jollakin tavalla synnytykseen, lapsen kasvuun ja kehitykseen. Myös oma jaksaminen ja selviytyminen niin raskausajasta kuin synnytyksestäkin mietityttävät.
Raskausajan pelot ovat aivan luonnollisia, eikä monikaan odottaja koe niitä kovin voimallisesti. Toisinaan odottavien äitien pelot voivat kuitenkin kasvaa ylivoimaisen suuriksi. Ne voivat painaa kovasti mielen päällä koko raskausajan – jopa siinä määrin, että ne alkavat hallita tavalla tai toisella normaalia elämää. Pelot saattavat siirtyä jopa uniinkin, jolloin lepoaikakin häiriintyy.
Odottajien monet pelot
Ensimmäistä lastaan odottavilla pelot liittyvät hyvin usein juuri synnytykseen. Kun asiasta ei ole aikaisempaa kokemusta, se saattaa mietityttää ja pelottaakin. Joskus pelot heräävät kuitenkin vasta toisen tai jonkin myöhemmän raskauden aikana. Aikaisempi huono synnytyskokemus saattaa altistaa peloille.
Synnytyksessä saatetaan pelätä itse synnytystilannetta. Kuinka kestän kivun? Repeänkö? Selviänkö alatiesynnytyksen aiheuttamasta kivusta? Joskus mielessä voivat pyöriä, jopa kuolemankuvat, kun tilanne kuvitellaan niin kestämättömän vaikeaksi.
Myös lapsen selviäminen synnytyksestä pelottaa ja askarruttaa mieltä. Entä jos kaikki ei sujukaan normaalilla tavalla ja lapsi vammautuu? Lapsen terveys huolettaa odottajaa usein kovastikin.
Pelko saattaa tuntua naisesta hyvin hävettävältä asialta. Siksi siitä ei edes uskalleta puhua kenellekään. Pelko kasvaa möykkynä omassa itsessä myllertäen ajatuksissa yhä enemmän. Erilaiset raskauden aikana ilmenevät kivut omassa ruumiissa saavat kasvattaa pelkoja entisestään. Mitä tämä pistely mahassa on? Onkohan jokin vialla? Pelko tuntuu aivan liian yksityiseltä, eli sitä ei voi edes jakaa ystävien kanssa.
Peloista eroon – Voiko niitä vähentää tai hoitaa?
Raskauden aikana peloista kärsivän naisen kannattaa muistaa, että pelot ovat ensinnäkin hyvin yleisiä ja aivan luonnollisia. Niissä ei ole mitään hävettävää. Pelkojen kanssa ei kannata kuitenkaan jäädä yksin aprikoimaan. Asioita voi jakaa esimerkiksi internetin kautta synnytyspeloista kärsivien äitien omalla sähköpostilistalla. Näin odottava äiti huomaa, ettei hän suinkaan ole pelkojen kanssa yksin.
Vertaistuki on usein korvaamatonta ja tärkeää. Neuvolassa voi yhtä lailla keskustella peloistaan terveydenhoitajan kanssa. Joissakin sairaaloissa on myös pelkopoliklinikoita synnytyspeloista kärsivien tarpeisiin. Joskus pelkopoliklinikan lääkärikäynnin kautta asiat saattavat saada uudenlaisen merkityksen ja pelot ikään kuin vetäytyä kasaan.
Kaikenlainen tiedon saaminen asioista – synnytyksestä, lapsen kehityksestä, raskauden etenemisestä sen eri vaiheineen ja siihen kuluvine oireineen – kasvattaa luottamusta ja pienentää pelkojen määrää.
Odottavan äidin kannattaakin siis perehtyä alan kirjallisuuteen ja syventää ehdottomasti tietämystään. Synnytys kulkee omia latujaan ja luonto hoitaa latujen kunnossapidosta, eli synnyttäjä ei voi koskaan varautua täysin synnytyksen kulkuun. Tiedon avulla voi kuitenkin ennakoida monia asioita ja kohdata ne tilanteen tullen hyvin valveutuneena ja rohkein mielin.
Tee synnytyssuunnitelma
Tulevan äidin kannattaa käydä tutustumassa synnytyssairaalaan ja synnytyssaliin ennalta. Tavallisesti synnytyssairaalaan pääsee vierailemaan ja tutustumaan raskausajan loppuvaiheessa. Kun raskaana oleva nainen voi nähdä konkreettisesti synnytyssalin ja siellä olevat laitteet ja välineet, se rauhottaa kummasti mieltä.
Synnytyssuunnitelma kannattaa myös tehdä ennalta, vaikkei synnytys sitten menisikään loppujen lopuksi aivan kaikkien suunnitelmien mukaan. Kivunlievitystä on hyvä miettiä etukäteen ja perehtyä erilaisiin kivunlievitysmenetelmiin.
Vaikka omaa kipukynnystään onkin varsin hankala arvioida ennen varsinaista synnytystilannetta, kannattaa kuitenkin listata omat toiveet kivunlievityksen osalta, jotta niitä voi sitten tarpeen tullen helposti ottaa suunnitelmasta käytäntöön.
Joskus odottava äiti saattaa pohtia ja pelätä sitäkin, menettääkö hän ehkä oman itsensä hallinnan kokonaan synnytyshetkellä. Sekin on aivan luonnollista pohdiskelua. Kuitenkin tavallisimmin tositilanteen ollessa päällä tällaiset ajatukset katoavat kokonaan ja myöhemmin ehkä itsekin ihmettelee ajatuksen saamaa suurta tilaa mielessään ennen kyseistä h-hetkeä.
Raskaus ja synnytys on hyvä ottaa vastaan avoimin mielin ja asiat tiedostaen. Minkäänlaiseen paniikkiin ei ole kuitenkaan syytä joutua. Apua joka tapauksessa on tarjolla, jos pelkokerroin aikoo kaataa odottajan alleen puoliväkisin!
Lue Lisää Kaksplus.fistä:
Kaikki alkuraskaudesta – vointi, oireet ja raskauden seuranta
Raskaus tuo mukanaan pelkoja – näin pidät odotushuolet kohtuullisina
Kommentit
Edelliselle: taitaa tosiaan olla niin, että nykyään kuuluu ”hallita” elämäänsä ja siis syntymättömän lapsensakin elämää, jolloin asiat saavat joskus kohtuuttomat mittasuhteet. Kaikki elämässä tapahtuva ei todellakaan ole omassa vallassa, ja sen hyväksyminen superindividualistisessa ja hyperitsekeskeisessä elämäntyylissä voi olla tosi vaikeaa.
Vai onko todellakin kyse pyyteettömästä elämän kunnioittamisesta, kun 800 gramma painavista ihmisenaluista yritetään ”kasvattaa” sairaalan koneissa elinkelpoisia?
Kommentit
Minua valmennettiin synnytykseen runsain mitoin ja monipuolisesti. Kaikkeen muuhun olin varautunut paitsi hätäsektioon, johon kuitenkin ensimmäiseni kanssa jouduin. Kukaan ei puolella sanallakaan ollut kertonut, että niinkin voi käydä, ja miten siihen kuuluu varautua ja suhtautua.
Kun asiasta puhumattomuutta jälkeenpäin tiedustelin neuvolassa, oli selitys ”kun ei me haluttu pelotella ketään sellaisella”. Jösses! Ovatko odottavat äidit jotain pumpuliprinsessoja, joiden kuullen ei saa sanoa sanoja ”hätäsektio” ja ”sydänäänten heikkeneminen” ja ”komplikaatio”. Niistähän voisi tulla vaikka paha mieli, hellanlettas.
Mutta vaikka neuvolatädit pitäisivät suunsa kuinka supussa, niin silti ikäviä asioita sattuu – ja äitejä ja vauvoja jopa kuolee synnytyksissä.
Tapahtuneesta huolimatta en pelännyt toisella kerralla sen enempää kuin ensimmäiselläkään. Eikä se sektioon päätynytkään. Ja molemmista muksuista tuli terveitä ja kykenevä ihmisiä.
Ensin pelkää että tulee raskaaksi. Sitten pelkää, ettei tule raskaaksi.
Sitten pelkää keskenmenoa, minkä jälkeen pelkää sikiön terveyden ja kehityksen puolesta. Entä jos ultrassa käy ilmi jotain?
Sitten laskee niitä liikkeitä, pelkää että se kuristuu napanuoraan. Tai että synnytyksessä tapahtuu jotain ei-toivottua.
Kun vauva on saatu maailmaan, vahtii vieläkö se hengittää. Saako se tarpeeksi ruokaa. Imetänkö oikein, pudotanko, miten sen onnettoman pystyy hengissä pitämään? Missä on käyttöohje?
Kaikki tämä on tullut raskausaikana mieleen. Yritän hillitä itseni nöyrtymään sen edessä, että yllämainitut ovat minun hallintakykyni ulkopuolella.
Voi hyvät hyssykät sentään! Lapsia on tehty ja synnytetty läpi maailman historian. Ennenaikaan naisilla oli niin paljon hommia, ettei synnytystä juuri kerennyt kummemmin miettiä ja käyttöohjeita – niitä ei todellakaan ollut. Synnytys on yksi luonnollisimmista tapahtumista, mitä ihmisen elämään kuuluu ja nykyisin se tapahtuu läntisessä maailmassa vielä valvottuna.
meillä mies pelkää synnytystä, pelko on aivan hirvittävä, sanoo nykyään päivittäin että ”jos alateitse niin sitten joudut ettiin uuden miehen”
Kolmoselle: oletko ollut itse raskaana? Totta kai maailman sivu on oltu raskaana ja synnytetty. Nimenomaan se, että nykyään naisella on valta olla tulematta raskaaksi tarkoittaa että lapsi voi olla tietoinen valinta.
Miten voit tehdä valinnan, kun viisi minuuttia tikkuun pissimisen jälkeen tajuaa että ei pysty hallitsemaan tätä?
Viitaten edellisiin: jos sikiö kuristuu napanuoraan, siinä ei ole mitään tehtävissä – ellei olla jo valmiiksi synnytyssalissa. Jos istukka repeää, sama juttu. Yhä vielä nykypäivänäkin naisia KUOLEE synnytykseen.
Ensimmäisen kolmanneksen keskenmenolle ei pysty tekemään mitään. Tieto siitä ei yhtään vähennä huolta. Tai tieto siitä, että varhainen keskenmeno tarkoittaa ettei sikiöstä olisi ollut eläjäksi.
Luuletko, että ennen surtiin jotenkin vähemmän? Tai rakastettiin vähemmän? Ehkä hyväksyttiin enemmän, koska ei ollut keinoja.
Edelliselle: taitaa tosiaan olla niin, että nykyään kuuluu ”hallita” elämäänsä ja siis syntymättömän lapsensakin elämää, jolloin asiat saavat joskus kohtuuttomat mittasuhteet. Kaikki elämässä tapahtuva ei todellakaan ole omassa vallassa, ja sen hyväksyminen superindividualistisessa ja hyperitsekeskeisessä elämäntyylissä voi olla tosi vaikeaa.
Vai onko todellakin kyse pyyteettömästä elämän kunnioittamisesta, kun 800 gramma painavista ihmisenaluista yritetään ”kasvattaa” sairaalan koneissa elinkelpoisia?
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous