Ihmiset ja suhteet

Ihana raskaus – Pelottava raskausaika

Raskausaikana monen odottavan äidin mielessä liikkuu erilaisia pelkoja. Useimmat pelot liittyvät jollakin tavalla synnytykseen, lapsen kasvuun ja kehitykseen. Myös oma jaksaminen ja selviytyminen niin raskausajasta kuin synnytyksestäkin mietityttävät.
Teksti: Anna.fi

Raskausajan pelot ovat aivan luonnollisia, eikä monikaan odottaja koe niitä kovin voimallisesti. Toisinaan odottavien äitien pelot voivat kuitenkin kasvaa ylivoimaisen suuriksi. Ne voivat painaa kovasti mielen päällä koko raskausajan – jopa siinä määrin, että ne alkavat hallita tavalla tai toisella normaalia elämää.  Pelot saattavat siirtyä jopa uniinkin, jolloin lepoaikakin häiriintyy.

Odottajien monet pelot

Ensimmäistä lastaan odottavilla pelot liittyvät hyvin usein juuri synnytykseen. Kun asiasta ei ole aikaisempaa kokemusta, se saattaa mietityttää ja pelottaakin. Joskus pelot heräävät kuitenkin vasta toisen tai jonkin myöhemmän raskauden aikana. Aikaisempi huono synnytyskokemus saattaa altistaa peloille.

Synnytyksessä saatetaan pelätä itse synnytystilannetta. Kuinka kestän kivun? Repeänkö? Selviänkö alatiesynnytyksen aiheuttamasta kivusta? Joskus mielessä voivat pyöriä, jopa kuolemankuvat, kun tilanne kuvitellaan niin kestämättömän vaikeaksi.

Myös lapsen selviäminen synnytyksestä pelottaa ja askarruttaa mieltä. Entä jos kaikki ei sujukaan normaalilla tavalla ja lapsi vammautuu? Lapsen terveys huolettaa odottajaa usein kovastikin.

Pelko saattaa tuntua naisesta hyvin hävettävältä asialta. Siksi siitä ei edes uskalleta puhua kenellekään. Pelko kasvaa möykkynä omassa itsessä myllertäen ajatuksissa yhä enemmän. Erilaiset raskauden aikana ilmenevät kivut omassa ruumiissa saavat kasvattaa pelkoja entisestään. Mitä tämä pistely mahassa on? Onkohan jokin vialla? Pelko tuntuu aivan liian yksityiseltä, eli sitä ei voi edes jakaa ystävien kanssa.

Peloista eroon – Voiko niitä vähentää tai hoitaa?

Raskauden aikana peloista kärsivän naisen kannattaa muistaa, että pelot ovat ensinnäkin hyvin yleisiä ja aivan luonnollisia. Niissä ei ole mitään hävettävää. Pelkojen kanssa ei kannata kuitenkaan jäädä yksin aprikoimaan. Asioita voi jakaa esimerkiksi internetin kautta synnytyspeloista kärsivien äitien omalla sähköpostilistalla. Näin odottava äiti huomaa, ettei hän suinkaan ole pelkojen kanssa yksin.

Vertaistuki on usein korvaamatonta ja tärkeää. Neuvolassa voi yhtä lailla keskustella peloistaan terveydenhoitajan kanssa. Joissakin sairaaloissa on myös pelkopoliklinikoita synnytyspeloista kärsivien tarpeisiin. Joskus pelkopoliklinikan lääkärikäynnin kautta asiat saattavat saada uudenlaisen merkityksen ja pelot ikään kuin vetäytyä kasaan.

Kaikenlainen tiedon saaminen asioista – synnytyksestä, lapsen kehityksestä, raskauden etenemisestä sen eri vaiheineen ja siihen kuluvine oireineen – kasvattaa luottamusta ja pienentää pelkojen määrää.

Odottavan äidin kannattaakin siis perehtyä alan kirjallisuuteen ja syventää ehdottomasti tietämystään. Synnytys kulkee omia latujaan ja luonto hoitaa latujen kunnossapidosta, eli synnyttäjä ei voi koskaan varautua täysin synnytyksen kulkuun. Tiedon avulla voi kuitenkin ennakoida monia asioita ja kohdata ne tilanteen tullen hyvin valveutuneena ja rohkein mielin.

Tee synnytyssuunnitelma

Tulevan äidin kannattaa käydä tutustumassa synnytyssairaalaan ja synnytyssaliin ennalta. Tavallisesti synnytyssairaalaan pääsee vierailemaan ja tutustumaan raskausajan loppuvaiheessa. Kun raskaana oleva nainen voi nähdä konkreettisesti synnytyssalin ja siellä olevat laitteet ja välineet, se rauhottaa kummasti mieltä.

Synnytyssuunnitelma kannattaa myös tehdä ennalta, vaikkei synnytys sitten menisikään loppujen lopuksi aivan kaikkien suunnitelmien mukaan. Kivunlievitystä on hyvä miettiä etukäteen ja perehtyä erilaisiin kivunlievitysmenetelmiin.

Vaikka omaa kipukynnystään onkin varsin hankala arvioida ennen varsinaista synnytystilannetta, kannattaa kuitenkin listata omat toiveet kivunlievityksen osalta, jotta niitä voi sitten tarpeen tullen helposti ottaa suunnitelmasta käytäntöön.

Joskus odottava äiti saattaa pohtia ja pelätä sitäkin, menettääkö hän ehkä oman itsensä hallinnan kokonaan synnytyshetkellä. Sekin on aivan luonnollista pohdiskelua. Kuitenkin tavallisimmin tositilanteen ollessa päällä tällaiset ajatukset katoavat kokonaan ja myöhemmin ehkä itsekin ihmettelee ajatuksen saamaa suurta tilaa mielessään ennen kyseistä h-hetkeä.

Raskaus ja synnytys on hyvä ottaa vastaan avoimin mielin ja asiat tiedostaen. Minkäänlaiseen paniikkiin ei ole kuitenkaan syytä joutua. Apua joka tapauksessa on tarjolla, jos pelkokerroin aikoo kaataa odottajan alleen puoliväkisin!

Lue Lisää Kaksplus.fistä: 

Kaikki alkuraskaudesta – vointi, oireet ja raskauden seuranta

Raskaus tuo mukanaan pelkoja – näin pidät odotushuolet kohtuullisina

 

X