Koulukiusaaminen on monitahoinen ilmiö

Koulukiusaamisesta on puhuttu Kauhajoen ja Jokelan ikävien tapahtumien jälkeen. Eri asia on sitten se, mitä koulukiusaamisen ehkäisemiseksi on tehty. Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuonna 2007 tehdystä kiusaamiskyselystä käy ilmi, että noin 40 prosentissa Suomen kouluista ei ole yhteistä toimintamallia kiusaamistapauksiin puuttumiseen. Se on huolestuttavaa.

Vuodesta 2003 saakka koulujen on tullut laatia toimintamalli kiusaamiseen puuttumisesta opetussuunnitelman yhteyteen silloin voimaan tulleen lainsäädännön mukaan. Toisaalta vuoden 2007 syksyllä käynnistettiin kokeiluna KiVa-kouluhanke, joka laajenee ensi vuonna koko Suomeen. Hankkeesta saadut tiedot osoittavat, että kiusatuksi joutuminen ja toisten kiusaaminen vähentyivät noin 40 prosenttia kokeilukouluissa.

Kiusaamista on vaikea havaita. Silti sitä on ehkäistävä. Koko koulun on yhteisönä tehtävä selväksi, että kiusaamista ei saa hyväksyä missään tapauksessa. On tärkeää puuttua kiusaamiseen mahdollisimman varhaisessa vaiheessa, ennen kuin kiusaaminen pitkittyy. Tulisi myös miettiä rakentavasti, kuinka toimia kiusaamisen lopettamiseksi. Pelkkä kiusaajien puhuttelu tai heidän laittaminen jälki-istuntoon ei riitä.

Joissakin tapauksissa kiusaamistilanne ratkaistaan siten, että kiusattu vaihtaa koulua. Entisenä kiusattuna ihmettelen sitä, miksi juuri kiusatun on vaihdettava koulua? Kiusattu joutuu tavallaan myöntämään, että hän on itse syyllinen tilanteeseen. Mitä kiusaaja oppii siitä? Entä muuttuuko asenne kiusaamista kohtaan koulussa, josta kiusattu lähtee?

Koulukiusaamisesta tulisi puhua entistä enemmän opettajiksi opiskeleville. Olen itsekin käynyt läpi aineenopettajakoulutuksen. Koulukiusaamisesta ei puhuttu paljonkaan. Asia mainittiin muutaman kerran. Kouluissa pitää keskustella siitä, miten kiusaamistilanteissa voidaan auttaa kiusattua ja toisaalta pitää pohtia sitä, millä tavalla kiusaaja saataisiin luopumaan epäsopivasta käyttäytymisestä. Myös vanhemmilla on vastuunsa. Kiusattua ei saa jättää selviytymään tilanteestaan yksin.

Koulukiusaaminen koskee koko luokkaa

Koulukiusaaminen on oppilaan kokemaa fyysistä, sanallista tai henkistä väkivaltaa. Kiusaaminen kohdistuu yleensä tiettyyn oppilaaseen, ja se on toistuvaa ja jatkuvaa. Koulukiusaaminen on ryhmäilmiö. Luokan oppilailla on erilaiset roolit. Kiusaajia voi olla yksi tai useampi. Kiusaajalla on usein apuri, joka tekee likaisen työn. Siten kiusaaja itse ei jää kiinni.

Koulukiusaamista tutkinut Tina Holmberg-Kalenius pohtii kirjassaan Elämää koulukiusaamisen jälkeen apurin asemaa. Hän toteaa, että apuriksi ei ryhdytä tietoisesti tai omasta tahdosta. Apuri ryhtyy rooliin, jotta ei itse tulisi kiusatuksi. Apurin rooli on vaikea. Hän voi potea syyllisyyttä siitä, että hän auttaa kiusaajaa. Apuri joutuu myös pelkäämään paikkansa menettämistä.

Lisäksi luokassa voi olla vahvistaja, joka yllyttää kiusaajaa kiusaamaan. Vahvistaja osallistuu kiusaamiseen esimerkiksi nauramalla kiusaamistilanteissa tai huutamalla kehotuksia kiusaajalle. Luokassa on myös hiljaisia hyväksyjiä. He tietävät kiusaamisesta, mutta eivät tee asialle mitään. Oppilaat pelkäävät kiusatuksi joutumista. Siksi moni oppilas omaksuu kiusaamistilanteissa ulkopuolisen roolin. Toisaalta joku oppilas voi olla puolustaja, joka asettuu uhrin puolelle ja yrittää saada kiusaamisen loppumaan.

Ketä kiusataan?

Kiusatuksi voi joutua monesta eri syystä. Esimerkiksi hiljainen, syrjäänvetäytyvä ja arka lapsi on otollinen kiusaamisen kohde. Jotakin kiusataan vaatteiden tai poikkeavan ulkonäön vuoksi. Myös perheolojen takia voi joutua kiusatuksi. Ruotsalainen psykologian professori Dan Olweus on koulukiusaamiseen erikoistunut asiantuntija. Hän kertoo kirjassaan Kiusaaminen koulussa, että kiusatut ovat varovaisia, passiivisia, alistuvia ja ujoja. Kiusatut pojat ovat Olweuksen mukaan tavallisesti tovereitaan fyysisesti heikompia. Kiusatut ovat myös helposti itkuisia, ainakin alaluokilla.

”Jouduin kiusatuksi osin siksi, että olin arka, herkkä ja hiljainen lapsi. Minulla ei ollut rohkeutta puolustautua. Minua kiusattiin myös vasenkätisyyteni vuoksi ja siksi, että minulla ei ollut muotivaatteita. Käyttäytymistäni arvosteltiin riippumatta siitä, mitä tein. Kiusaajat keksivät myös valheita, joiden perusteella minut leimattiin oudoksi. Yläasteella minua kiusattiin, koska en käyttänyt alkoholia tai tupakkaa. Sain kestää myös astmaani kohdistunutta pilantekoa. Astman pahenemisvaiheissa yskä vaivasi minua. Tietyt oppilaat matkivat yskimistäni. Joskus opettajakin osallistui siihen.”

Olweus toteaa myös, että kiusatut ovat ahdistuneita, epävarmoja, onnettomia ja stressaantuneita ja että heillä on negatiivinen käsitys itsestään. Kiusatut viestittävät tietyllä tavalla toisille olevansa arvottomia ja mitättömiä eivätkä puolustaudu hyökkäyksiä tai loukkauksia vastaan. Toisaalta kiusattu voi olla ns. provokatiivinen uhri, joka käyttäytyy ympäristöään hermostuttaen ja ärsyttäen. Olweuksen mukaan provokatiivisen uhrin käyttäytyminen provosoi luokan oppilaita. Seurauksena on, että suuri osa tai jopa kaikki luokan oppilaat reagoivat negatiivisesti. Tällaisen kiusatun käytös saattaa ärsyttää aikuisiakin.

Millaista kiusaaminen on?

Kiusaamisella on eri muotoja. Poikien harjoittama kiusaaminen on aggressiivista ja fyysistä. Pojat esimerkiksi tönivät tai potkivat kiusattua, rikkovat tämän tavaroita ja kommentoivat kiusattua äänekkäästi. Tyttöjen kesken tapahtuva kiusaaminen on ”hienovaraisempaa”, minkä vuoksi sitä on vaikea havaita. Tytöt levittelevät juoruja kiusatusta, sulkevat tämän ryhmän ulkopuolelle, haukkuvat kiusattua, puhuvat selän takana pahaa kiusatusta ja vaihtavat keskenään merkitseviä katseita, joista kiusatulle välittyy se, että häntä ei hyväksytä.

Kiusaavat tytöt myös osaavat toimia niin, että he säilyttävät asemansa suosittuna opettajien silmissä. Holmberg-Kaleniuksen mukaan tyttöjen harjoittamalle kiusaamiselle on tyypillistä myös tahallinen luottamuksen rikkominen.

Luokkatilanteissa kiusaajat eivät suostu istumaan kiusatun vieressä eivätkä valitse tätä ryhmiin ryhmätöitä tehtäessä.

Kiusaamista tapahtuu myös kännyköiden välityksellä ja Internetissä. On helppoa välittää ilkeitä tekstiviestejä tai sähköposteja kiusatusta tai laittaa kuvia uhrista esimerkiksi IRC-Galleriaan. Kiusaajat saattavat jopa tehdä ns. vihasivuja kiusatusta Internetiin. Kiusaamista ei tapahdukaan pelkästään koulussa. Kiusattu joutuu kiusatuksi usein myös koulumatkansa aikana. Eniten kiusaamista kuitenkin tapahtuu koulussa välituntien aikana.

”Kotimatkat olivat minulle painajaismaisia. Selkäni takaa huudeltiin ilkeyksiä ja joskus minua heitettiin kivillä. Seuraani ei haluttu koulumatkankaan aikana. Joskus kiusaajani tuli käymään kotonani. Hän halusi muka olla kaverini. Jälkikäteen hän välitti koulussa perättömiä valheita minusta ja perheestäni. Hän kävi luonani vain hankkimassa lisää muille levitettävää tietoa.”

Millaisia kiusaajat ovat?

Olweuksen mukaan kiusaaja valitsee kohteekseen erityisesti heikkoja ja melko puolustuskyvyttömiä oppilaita. Olweus toteaa myös, että pojat ovat kiusaajia todennäköisemmin kuin tytöt. Tyttöjen kiusaaminen on piilotetumpaa, epäsuoraa ahdistelua. Siksi kiusaavia tyttöjä on vaikeampi tunnistaa.

Tytöt ovat kiusaajina taitavia – he saavat tilanteen näyttämään siltä, että uhri on outo ja että tämä käyttäytyy tilanteisiin nähden kummallisesti, eikä kiusaaja. Näin pohtii Holmberg-Kalenius. Kiusaavat tytöt osaavat selittää tilanteet siten, että opettaja uskoo heitä ennemmin kuin uhria.

Olweuksen mukaan kiusaavat pojat ovat fyysisesti vahvempia luokkatovereihinsa ja erityisesti uhreihinsa verrattuina. Kiusaajalla voi olla myös voimakas tarve hallita ja alistaa muita oppilaita. Kiusaaja on epäempaattinen uhrejaan kohtaan. Olweuksen mukaan kiusaajat ovat usein myös helposti suuttuvia, ärsyyntyviä, impulsiivisia ja huonosti pettymyksiä sietäviä. Sääntöjen noudattaminen ja erilaisuuden sietäminen on vaikeaa kiusaajalle.

Kiusaajat saattavat lisäksi yrittää hyötyä petkutuksesta. Aikuisia kiusaajat vastustavat. He käyttäytyvät heitä kohtaan uhmakkaasti ja aggressiivisesti. Moni ajattelee, että kiusaajat ovat epävarmoja ja ahdistuneita ja että he pönkittävät omaa itsetuntoaan kiusaamalla muita. Olweus on kuitenkin huomannut päinvastaista: kiusaajilla on tyypillisesti melko positiivinen käsitys itsestään ja he esiintyvät itsevarmasti eivätkä ole epävarmoja.

Kiusaaja on useimmiten melko suosittu tai jopa ylisuosittu oppilas. Joissakin tapauksissa kiusaaja voi olla entinen koulukiusattu. Jotkut kiusatut ryhtyvät itse kiusaajiksi, jotta heitä ei enää kiusattaisi. Olweus toteaa myös, että kiusaajat ovat suhteellisen nuorina mukana muussa epäsosiaalisessa toiminnassa, kuten varastamisessa, juopottelussa ja vandalismissa.

Kiusaajista moni onkin syrjäytymisvaarassa aikuisena. Joistakin koulukiusaajista tulee aikuisina työpaikkakiusaajia. Kiusaajana oleminen voi siis olla riski lapsen tai nuoren kehitykselle siinä missä kiusattuna oleminen. Riskit vain ovat erilaiset. Siksi olisi tärkeää keskustella vakavasti kiusaamisesta kiusaajan kanssa, jotta tämä muuttaisi käyttäytymistään ja tiedostaisi tekojensa vakavuuden.

Miten kiusaaminen vaikuttaa kiusattuun?

Kiusatuksi tuleminen vaikuttaa uhriin monella eri tavalla. Kiusaaminen vaikuttaa kiusatun identiteetin ja minäkuvan rakentumiseen. Kiusattu saattaa sairastella usein. Kiusatut kärsivät myös psykosomaattisista oireista, joille ei ole selkeää fysiologista selitystä. Tällaisia oireita voivat olla esimerkiksi päänsäryt tai vatsakivut.

Kiusattujen itsetunnosta tulee heikko. Kiusattu alkaa ajatella, että kukaan ei pidä hänestä ja että hänessä täytyy olla jotain vikaa, koska hänet jätetään aina yksin. Holmberg-Kaleniuksen mukaan kiusattu menettää ihmisarvonsa: pitkään jatkuvassa kiusaamisessa uhri muuttuu toisten silmissä niin arvottomaksi, että häntä voi kohdella miten vain.

Kiusattu tuntee lisäksi ahdistusta ja masennusta. Kiusattu joutuu olemaan yksin, vaikka hän ei sitä haluaisi. Holmberg-Kalenius toteaakin, että kiusatun mahdollisuus terveisiin sosiaalisiin suhteisiin häiriintyy ja muuttuu mahdottomaksi. Kiusattu voi myös kokea koulupelkoa.

Kiusaaminen voi vaikuttaa koulumenestykseenkin. On vaikeaa keskittyä koulunkäyntiin, jos on kiusattu. Kiusaaminen vie Holmberg-Kaleniuksen mukaan uhrilta myös oikeuden olla oma itsensä. Kiusaamisen kohde saa jatkuvasti pelätä, että hän sanoo tai tekee jotakin, mikä tulkitaan yllyttämiseksi. Tällainen varuillaan olo jähmettää Holmberg-Kaleniuksen mukaan ihmisen fyysisesti ja henkisesti sekä aiheuttaa stressiä.

”Olin koulussa hiljainen takapulpetin tyttö. En viitannut oppitunneilla, enkä tuonut itseäni esiin, vaikka olisin tiennyt oikeat vastaukset opettajien esittämiin kysymyksiin. Kammosin myös luokan edessä esiintymistä. En kyennyt pitämään puheita esimerkiksi äidinkielen tunneilla. Ajatus luokan eteen menemisestä oli liian ahdistava. Pelkäsin, mitä muut ajattelivat minusta. Hiljaisena saatoin olla ikään kuin näkymätön ja ehkä jonkin aikaa rauhassa. Yläasteella olin jo masentunut kiusattuna olemisen vuoksi. Itkin usein itseni uneen ja ajattelin itsemurhaa… Lukiossa aloin käydä psykologin luona. Eräs opettaja ehdotti sitä minulle.”

Pitkään kiusattuna oleminen vaurioittaa myös uhrin tunne-elämää. Holmberg-Kalenius toteaa, että jos joutuu pitkään elämään puolustusasemissa, se verottaa kykyä tuntea kaikenlaisia tunteita. Kiusatun tunne-elämä saattaa vaurioitua niin, että hän lakkaa tuntemasta myötätuntoa. Ääriesimerkkejä tunne-elämän tasapainon järkkymisestä ovat entiset kiusatut, jotka ovat syyllistyneet kouluammuskeluihin.

Kiusatut vaikenevat asiasta

Kiusattujen hätä ei useinkaan tule esille. Moni kiusattu vaikenee asiasta. Kiusattu myös kertoo kiusatuksi joutumisesta mieluummin ikätoverilleen kuin aikuiselle. Kiusattu pelkää, että asiasta kertominen vain pahentaa asiaa. Holmberg-Kalenius toteaa, että kiusatun on voitava olla varma omasta turvallisuudestaan, jos hän kertoo kiusaamisesta.

Kiusaaminen voi paheta entisestään, jos kiusattu kertoo siitä väärälle ihmiselle. Tällöin on ymmärrettävää, että kiusattu vaikenee. Kiusaajat myös uhkailevat kiusattua, jotta tämä ei kertoisi tilanteesta aikuisille. Kouluissa tulisikin pyrkiä siihen, että kiusaamisesta voisi kertoa turvallisesti aikuiselle. Kiusattua ei myöskään pidä syyllistää. Monesti käy niin, että kiusattua pidetään syypäänä tilanteeseensa. Ajatellaan, että kiusatulla on sopeutumisvaikeuksia. Tällaisesta asenteesta pitää päästä eroon.

Loppuuko kiusaaminen, jos siitä kerrotaan aikuisille?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuoden 2007 kiusaamiskyselyyn vastanneista oppilaista 44 prosenttia koki kiusaamisesta kertomisen helpottaneen omaa tilannetta. 14 prosenttia vastaajista taas koki, että kiusaamisesta kertominen oli vaikeuttanut omaa tilannetta. Vaikka kiusattu kertoisi asiasta vanhemmilleen tai opettajalleen, asiat eivät välttämättä muutu parempaan päin sen myötä.

Opettajan rooli on ratkaiseva kiusaamistilanteissa. Jos opettaja suhtautuu vähätellen kiusaamiseen ja kieltää sen tapahtuneen, kiusaaminen pitkittyy. Holmberg-Kalenius toteaa, että koulussa tai luokassa, jossa kiusaamisesta tulee ”hyväksytty tapa”, koska siihen ei puututa, lähes jokaisesta tulee vähitellen joko kiusaaja tai kiusauksen kohde.

Myös se, miten uhrin vanhemmat puuttuvat tilanteeseen, vaikuttaa siihen, loppuuko kiusaaminen. Holmberg-Kalenius toteaa, että vanhemmat puuttuvat usein tilanteeseen vasta silloin, kun tilanne on jo vakava. Hän kertoo myös, että kiusaamistapauksissa, joita ei saada selvitettyä, kodin ja koulun välinen väylä on tukossa. Kodin ja koulun välistä yhteistyötä tulisikin olla enemmän. Niin opettajien kuin vanhempien tulisi saada tietoa kiusaamisesta, jotta he voisivat entistä paremmin puuttua siihen ja ehkäistä sitä.

”Kiusaaminen jatkui, vaikka opettajat saivat tietää asiasta. Luokanvalvoja piti puhuttelun kiusaajille ja koko luokalle, mutta se ei vaikuttanut asiaan millään tavalla. Jotkut opettajat vähättelivät asiaa. Heidän mielestään mitään kiusaamista ei tapahtunut. Ala-asteella koin kiusaamista jopa luokanvalvojani taholta. Istuin muun muassa jälki-istunnossa opettelemassa kirjoittamista oikealla kädellä, vaikka olin vasenkätinen.

Lisäksi luokanvalvojani nauroi luokan kuullen perheelleni ja huonoille matematiikan koesuorituksilleni. Kouluterveydenhoitajan luoksekin minun piti mennä kiusaajani kanssa yhtä matkaa. Tapauksessani kiusaaminen kesti läpi peruskoulun ala-asteelta yläasteelle ja jatkui lukiossakin, missä se kuitenkin hieman väheni.

Lukiossa opettajat huomasivat yksinäisyyteni. Onnistuin myös saamaan pari ystävää. Asuin pienellä paikkakunnalla, joten en päässyt kiusaajistani eroon. Koulun vaihtaminen ei ollut mahdollista. Kiusaajani olivat samassa koulussa koko ajan ja myös samalla luokalla kanssani.

Kiusatun leimasta en päässyt eroon, vaikka olisin halunnut. Ystävien saaminen oli vaikeaa, koska minut tiedettiin ”oudoksi ja tyhmäksi”. Minulla ei ollut koskaan peruskouluvuosieni aikana parasta ystävää. Jouduin olemaan yksin. Minulla ei ollut sisaria, joten kotonakin olin yksin. Koin myös, että vanhempani eivät täysin ymmärtäneet tilannettani. He antoivat oikeastaan kiusaamisen jatkua. He eivät olleet tarpeeksi yhteydessä opettajiin. Ehkä siksi, että he kokivat yhteydenottonsa opettajiin turhiksi, koska tilannettani vähäteltiin.”

Koulukiusaaminen vaikuttaa elämään aikuisuudessakin

Koulukiusaaminen vaikuttaa elämään kouluvuosien jälkeenkin. Kiusatun itsetunto on heikko aikuisenakin. Kiusaamisen uhriksi joutuneen on vaikeaa uskoa ja luottaa ihmisiin. Holmberg-Kalenius toteaa, että sosiaalisten tilanteiden pelko on tyypillistä aikuisille, jotka ovat olleet koulukiusattuja. Lisäksi entisillä kiusatuilla voi olla muistikatkoksia. Kiusaamisajalta voi olla vaikeaa muistaa yhtään mitään tai sitten siitä muistuu mieleen sellaisia asioita, jotka kiusattu haluaisi unohtaa.

”En ole päässyt sen yli, että minua kiusattiin vuosia. Kiusaajilleni olen edelleen katkera. Toivon, että heillä on mennyt elämässään huonosti. Olen yrittänyt unohtaa kouluvuodet, mutta se tuntuu mahdottomalta. Näen toisinaan painajaisia kouluajoistani, vaikka haluaisin haudata ne muistot. Uusiin ihmisiin tutustuminen on minusta hankalaa, vaikka olen jo kolmekymppinen. Olen yhä syrjäänvetäytyvä. Tarkkailen pitkään ihmisiä, ennen kuin lähestyn heitä. Pelkään, että minua ei hyväksytä sellaisena kuin olen.  Parisuhteessa pelkään tulevani petetyksi ja jätetyksi. En myöskään tuo itseäni esille sosiaalisissa tilanteissa. Ulkonäkökin on minulle kriittinen asia. Mietin vieläkin, mitä muut ihmiset ajattelevat ulkonäöstäni.”

Lähteet:
Olweus, Dan 1992: Kiusaaminen koulussa. Otava, Keuruu.
Holmberg-Kalenius, Tina 2008: Elämää koulukiusaamisen jälkeen. Gummerus Kustannus Oy, Jyväskylä.
Kiusaamiskyselyt [Viittauspäivä 22.10.2008]

Teksti: Sanna Toikkanen