Raskaus ei aina olekaan niin auvoisaa aikaa
Raskaana pukeudun kauniisiin mammavaatteisiin, parisuhde kukoistaa, liikun paljon ja nautin ihanasta odotuksesta. Kaikenlaisia kuvitelmia sitä onkin ennen raskautta ollut.
Raskaana pukeudun kauniisiin mammavaatteisiin, parisuhde kukoistaa, liikun paljon ja nautin ihanasta odotuksesta. Kaikenlaisia kuvitelmia sitä onkin ennen raskautta ollut.
Helsinkiläiset Satu, 26, ja Niina, 25,ovat molemmat viimeisillä viikoillaan raskaana. He miettivät yhdessä virhekäsityksiä, joita heillä on ennen raskaaksi tuloaan ollut.
– Olin aina ajatellut, että elämä jatkuu ja raskaana olo tapahtuu ikään kuin siinä sivussa, Niina naurahtaa.
Hän ei olisi ikinä osannut kuvitella, kuinka kokonaisvaltaista raskaus on.
Satu kertoo, että hän luuli tietäneensä raskaudesta, vartalon muutoksista ja vauvan tarpeista vaikka kuinka paljon etukäteen.
– Raskauden aikana olen lukenut netin keskustelupalstoja, kymmeniä lastenhoito-oppaita ja raskautta käsitteleviä kirjoja. Huomasin, etten tiedä lähes mitään ennestään.
Yhdeksän kuukauden krapula
– Ennen raskaaksi tuloa ajattelin, että on ihanaa, kun olen yhdeksän kuukauden tipattomalla, niin minun ei tarvitse maata sunnuntaiaamuisin krapulaisena, Niina aloittaa.
Tosiasiassa hänellä on ollut joka päivä sellainen olo, kuin olisi pahassa kankkusessa.
– En olisi ikinä kuvitellut, että oksentaisin puolet raskausajastani monta kertaa päivässä. Tiesin, että raskaana ollessa on pahoinvointia, mutta en uskonut sen olevan näin kammottavaa, viimeisillä viikoillaan oleva Niina kertoo.
Hänelle raskaus on ollut arkea erilaisten kipujen kanssa. Kun oksentelu loppui, tulivat tilalle lantionlöystymis- ja selkäkivut.
– Minä olin aina ajatellut eläväni todella terveellisesti raskausaikana ja miettiväni koko ajan vauvan terveyttä, Satu kertoo.
– Olen kuitenkin herkutellut enemmän kuin koskaan! Enkä edes ole saanut lopetettua tupakointia kokonaan. Alkoholittoman linjan olen silti pitänyt täysin, Satu kertoo.
Molemmat naiset ovat kuvitelleet, että huonot yöunet tulevat vasta vauvan mukana synnytyslaitokselta.
– Olen nukkunut viimeksi kolme kuukautta sitten yöllä viisi tuntia yhtäjaksoisesti, Niina valottaa ja kertoo heräävänsä aina kääntyessään.
– Jo ensimmäisen raskauskolmanneksen aikana en voinut enää nukkua mahallani ja asentojen löytyminen on siitä eteenpäin ollut yhä vaikeampaa, nyt loppuraskaudessa nukun lähes istuallani tyynyjen tukemana. Puolivälistä raskautta olen herännyt useasti pissalle, Satu paljastaa.
Huonot ja vähäiset yöunet eivät ole riittävät, ja päivisin on väsynyt.
– En jaksa päivällä käydä kuin kaupassa tai tehdä ruoan, sitten vain lepään. Ei puhettakaan, että lähtisin kaupungille ostoksille! Niina tuhahtaa.
– Olisi mukava mennä elokuviin, mutta enhän minä pysty kipujen takia istumaan paikoillani kahta tuntia. Ja saatan alkaa oksentaa, hän toteaa.
Molempien naisten kuvitelmat raskausajan energisyydestä ovat kaikonneet hyvin nopeasti.
Ei pelkkiä rahahuolia
Tuleva perheen pienokainen tarvitsee hoitopöydästä lähtien kaikenlaista.
– Ennen ajattelin, että toki joitakin juttuja täytyy hankkia vauvaa varten ja on mentävä johonkin lastenosastolle, Satu pohtii.
– Hankintoja on kymmeniä ja niihin kuluu noin 2000–3000 euroa ennen vauvan syntymää, Satu toteaa.
Niina kertoo, että pelkästään sen selvittäminen, mitä vauva tarvitsee, on ollut työlästä.
Elämässä ei ole ennen raskautta ollut samanlaista huolta.
– En olisi ikinä kuvitellut, että voin olla huolissaan niin paljon kaikista asioista. Ensin pelkästään se, onko vauva terve. Myöhemmin on pelottanut mennä liukkaalla ulos, jos vaikka kaadun ja vauvalle sattuu jotakin, tai joku tökkäisee ruuhkassa mahaani kyynärpäällä, Niina miettii.
Mikä seksielämä?
– Olen koko ikäni kuvitellut, kun olen raskaana, pukeudun ihaniin mammavaatteisiin ja näytän hyvältä, Satu kertoo.
– Tosiasiassa mammavaatteet ovat kalliita ja jäävät nopeasti pieniksi. Käytän samoja verkkareita monta kuukautta, topit ja paidat venyvät ja kuluvat ison mahan kohdalta nopeasti. Kaikki kenkäparit ovat pieniä, loppuraskaudesta kenkinä ovat Crocs-sandaalit tai avomiehen kengät!
– Avomieheni joutui jopa leikkaamaan varpaankynteni, sillä en yllä niitä itse leikkaamaan. Kuljen kumisaappaissa, ellei mies ole kotona auttamassa minulle kenkiä jalkaan, Niina nauraa ennakkoluulojen kariutumiselle.
Satu ja Niina sanovat kuin yhdestä suusta, että raha, maha ja turvotus estävät ihanien vaatteiden käyttämisen.
Kumpikaan naisista ei olisi koskaan osannut ajatella, miten seksielämä muuttuu tai paremminkin loppuu raskauden ajaksi.
– Seksielämä on lähes kuollut raskauden aikana, sillä maha estää lähes kaikki asennot. Mies ei koe raskauden pyöreyttä seksikkäänä ja miettii, että meitä on kolme. Itselläni on läski olo, eikä kovin hehkeä fiilis, Satu luettelee.
– On niin paljon muutakin ajateltavaa, ettei seksi ole todellakaan ensimmäisenä mielessä, Niina kertoo.
Tulevat isovanhemmat
– Ajattelin, että omat vanhemmat ovat varmasti intona mummun ja vaarin roolistaan, Satu pohtii.
– Raskaana olon aikana olenkin huomannut, että tulevat isovanhemmat ovat olleet tuhat kertaa enemmän kiinnostuneita odotuksesta kuin olin uskonut. He ovat olleet ihana tuki ja neuvopankki raskauden aikana. Oman äidin kanssa välit ovat jopa entistäkin läheisemmät. Myös sisarusten merkitys on korostunut ihan uudella tavalla, Satu toteaa.
Hän ajatteli ennen odotustaan, että parisuhde tulee muuttumaan varmasti jollakin tavalla.
– Parisuhde on syventynyt enemmän kuin luulin. Oivallus siitä, että meistä tulee isä ja äiti, on hitsannut meitä yhteen todella tiukasti. Ymmärrys siitä, että olemme loppuelämän yhdessä lapsen myötä, ei tule mieleen ennen raskautta. Vauvasta ja tulevasta vanhemmuudesta puhuminen ja yhdessä odottaminen on ollut jännittävää. Siitä tulee tosi aikuinen olo. On ihana jakaa tällainen vastuu jonkun kanssa.
Lue myös: Lukijat paljastavat ikävimmät raskausvaivat – ikävin voi viedä jopa liikkumiskyvyn
Kommentit
Ensimmäiseen kommenttiin oli ihan pakko tarttua ja vastata! Minä vihasin raskausaikaani!!! Minulla todettiin raskausajan diabetes, joka teki sen hetkisestä elämästäni helvetin, koska en voinut syödä lähes mitään (ja en, en ole ylipainoinen eikä raskausaikana kiloja tullut kuin alle kymmenen). Vihasin tuota diabetesta. Vihasin sitä, että selkäni oli puolet raskauden ajasta niin kipeä, etten voinut istua puolta tuntiakaan paikallani. Vihasin sitä, että kylkiluuni olivat kipeät jatkuvista potkuista. Vihasin sitä, etten voinut urheilla samalla tavalla kuin ennen. Vihasin sitä, ettei kukaan halunnut puhua kanssani mistään muusta kuin raskaudesta ja siitä hemmetin diabeteksesta.
Mutta sinä päivänä kun rakas lapseni syntyi, tuo viha unohtui. Sinä päivänä kun sain rakkaan lapseni syliini, olisin ollut valmis raskauteen uudestaan. Enkä tähän päivään mennessä ole ikinä valittanut tai kitissyt elämästäni lapsen kanssa.
Ja minä, joka en ikinä ennen ole panostanut itseeni, olen lapsen syntymän jälkeen saanut niin huimasti lisää itseluottamusta, että olen alkanut panostamaan itseeni ja kulkemaan pää pystyssä. Arvostan itseäni ja haluan tuntea oloni hyväksi niin sisältä kuin ulkoakin.
Eli ihan turha ajatella/kuvitella, että ne jotka eivät pidä raskaana olemisesta, eivät nauttisi äitiydestä! Minä rakastan äitinä olemista, mutta olisin voinut lyödä niitä ihmisiä, jotka käskivät minun NAUTTIA raskaudesta!
Minua inhottaa tuollaiset ihmiset, jotka eivät osaa ajatella, että kaikilla ei asiat mene samalla tavalla kuin itsellä. Pitäisi olla kiitollinen, jos itsellä on asiat menneet paremmin eikä vain piikitellä toisia!
Kommentit
Hyvä luoja mitä valittajia! Onhan raskausaika joskus hyvinkin vaikeaa, en yhtään yritäkään kiistää – kyllä itselläkin oli jos jonkilaista kolotusta, sai mies oikein urakalla hieroa selkää, ihan joka ikinen päivä jne… Mutta olihan se raskausaika todella upeaa myös.
Ja hyvän tähden – eivätkö nämä kaksi nuorta naista ole kuulleetkaan kierrätyksestä; kirpputoreista, tai ystävistä, jotka voivat lahjoittaa tai halvalla myydä käyttämiään lastentarvikkeita ja – vaateita eteenpäin?
Ottakaahan naiset itseänne niskasta kiinni ja yrittäkää käyttää luovuuttanne ja hyvänen aika – nauttia myös olostanne!
Mietinpä vain, että millainenhan valitus lähtee käyntiin, kun vauvat saapuvat heidän elämäänsä – sitten ei ainakaan enää juuri nukuta, ja koko elämä pyörii vain ja ainoastaan tämän uuden ihanan ihmisen ympärillä. Toivottavasti nämä itsekeskeiset yksilöt edes silloin oppivat luopumaan ihmeellisistä mielikuvistaan ja omasta nautinnostaan, ja osaavat keskittyä siihen olennaisimpaan – vauvan hoitamiseen!
Omaa aikaa ja rauhaa on sitten taas joskus… eläkeellä. Heh!
Eli kokemuksen syvällä rinta- äänellä: Rankkaa on, mutta kyllä se silti kannattaa!!!
Minusta näitä kahta äitiä tulisi tukea neuvolassa erityisesti ja mahdollistaa heille riittävä tuki ennen lapsen syntymää ja sen jälkeen.
Pohtimisen arvoisina asioina näkisin omat mielikuvat, ne eivät aina voi olla myönteisiä – mutta eivät myöskään pääsääntöisesti negatiivisia.
Lisäksi tarjoaisin apua taloudenkäytön suunnitteluun, vauva tarvitsee paljon, mutta kaiken ei tarvitse olla uutta merkkituotetta. Meilläkin se rakkain mekko on se joka oli äidilläkin pikkutyttönä.
Toivon kaikkea hyvää näille odottaville äideille ja heidän perheilleen, haluan vielä muistuttaa: neuvolasta saa tukea ja apua myös siihen omaan henkiseen oloon, joka on erittäin tärkeä asia myös vauvalle!
Ehkä ainut neuvo jonka itse voin antaa; kaikkea ei voi suunnitella ja kyllä kaikki järjestyy. Voimia!
Mietin aivan samaa kuin edellisetkin. Miten vaikeaa mahtaakaan olla sitten kun vauva syntyy…
Itse tiesin raskaudesta etukäteen paljon, koska etsin siitä aktiivisesti tietoa. Ne samat keskustelupalstat ovat netissä käytännössä kokoajan. Keskustelijat vaihtuvat, mutta aihe pysyy.
Meidän lapsellemme kallein hankinta oli vaunut, joihin satsasimme 290 euroa ja saimme vielä kaupan päälle matkasängyn, kärryt ja syöttötuolin. Muuten olemmekin kolunneet kirppiksiä ja perineet muiden vanhoja romppeita ja hyvin on pärjätty 🙂
Raskaana voi olla monella tapaa…
Minä olen ainakin tuntenut itseni kauniiksi odottaessani toista lastani. Turhan painonnousun kurissa pitäminen on pitänyt loitolla myös turvotukset sun muut.
Olen löytänyt Lindexiltä ja Kappahlista kauniita, edullisia kietaisumekkoja, jotka voi yhdistää muodikkaasti erivärisiin, paksuihin sukkahousuihin. Ei puhettakaan verkkareista tai kumppareista, minä kuljen koroilla!
OOohh mä haluun lapsen : )
Tämän jutun tarkoituksena mielestäni oli tarjota vaihtoehtoinen kertomus odottamisajasta – ei aina sitä samaa ruusun punaista ihanuutta ja hehkua, kuin yleensä saa kuulla, vaan rehellinen toteamus siitä, että raskaana on monesti paha olla, kipuja, ja vaikkapa vaikeuksia löytää itsestään seksikkyyttä muuttuvassa kehossa. Mielestäni ihan virkistävää vaihtelua!
Hupsista! Kukahan olisi tehnyt työni (maatilan emäntä) jos ois noin hankalaa ollut..Tai oisin jäänyt miettiin kaikkia vaivoja mitä raskauden mukana tuli…
Esikoisen sain -89, samana iltana, kun lähdin laitokselle olin ollut vielä lypsyllä. ”Äitiyslomaa” pidin kokonaiset 2 kuukautta ekalla, toisilla tais vierähtää nelisen kuukautta. Kyllä olin tosi poikki välillä, lapset kun ovat kaikki valvottaneet kiitettävästi..
Mutta, kummasti sitä vaan jaksoi, jälkikäteen ajatellen ihmettelen itsekkin.
Kyllä minäkin oksentelin ihan riittävästi kaikkia odottaessani, turvotuksia ei ollut ja painoakin tuli aika vähän raskausaikana, kai työnteko kyykistyleineen vaikutti.
Synnytykset kävi sutjakkaasti, vaikka aina salissa mietti, ett mites mä taas oon täs tilanteessa… Mutta, lapset on ihania, kyllä ne hankalat ajat ajan myötä unhoittuu.
Rahaa ei ollu kyllä paljoa laittaa, paljon sai vaatetta ym kierrätyksenä. En tainnut juuri ostaa mitään uutena. Siistit vaatteet kuitenkin oli, samoin kuin muut vehkeet.
Raskaus ja lapsen syntymä on koetinkivi parisuhteelle ja hyvä kasvunpaikka molemmille…
Tsemppiä kaikille odottajille ja äideille! Nauttikaa elämästä ja perheestänne!
Herran jestas. Meillä rouvan kanssa ei ole ollut vastarakastuneinakaan yhtä aktiivistta seksielämää, kuin molempien lasten odotusaikoina. Pikkuisen jäi vielä tuo raskaus fetishikin, mutta kun se ei ole ainoa syy hankkia lisää lapsia.
Olen raskaana viikolla 27., ja toki vaivoja on minullakin ollut. Mutta ennen tätä kärsin toistakymmentä vuotta lapsettomuudesta, ja tämäkään raskaus ei olisi ollut mahdollinen ilman kalliita hoitoja. Joten jokaikisen raskaudesta johtuvan vaivan otan tervetulleena vastaan- muistuttaahan se minua koko ajan elämäni arvokkaimmasta lahjasta, jota vatsassani kannan.
Myönnän siis, että tämän jutun lukeminen sai sappeni kiehumaan, ja tulin ajatelleeksi, että näinköhän nämäkään naiset kehtaisivat vaivojaan, rahan menoa yms. valittaa, jos olisivat kärsineet vuosikaudet lapsettomuudesta.
Kyllä nyt on pientä liioittelua ilmassa…ei nyt kaikkea tarvi niin raskaasti ottaa:) 9 kuukauden krapula??? Miten ne teidän miehet on kestäny, jos 9 kk ollu tuollaista valittamista???
Ensimmäinen raskauteni meni todellakin siinä sivussa. En todellakaan joka hetki ”tiedostanut” olevani paksuna. Joissain tilanteissa koko asia unohtui, kun oli jotain mielenkiintoisempaa menossa. Minun raskauteni ei tosiaankaan ollut maailman tärkein asia.
Toisen odotuksen aikana tunsin pari kertaa väsymystä selässä, ja aloin vähitellen ymmärtää, miltä hankala olo saattaisi tuntua. Vaan siihen se sitten jäikin: pariin satunnaiseen selkäjomotukseen.
Tosin minulla ei ollut minkäänlaisia ruusuisia kuvitelmia auvoisesta odotusajasta, joten ehken siksi päässyt pettymäänkään. Otin raskauden sellaisena kuin se tuli.
Kyllä ne kaikki vaivat ja valitukset jää unholaan kun vauva syntyy, mut kait sitä nyt valittaa.
Kyllä sitä tuli itsekkin voivoteltua raskauusaikana…Ykä lens melkein alusta loppu kuukausille, Hormonit pisti mielen heittelemään, eli oli niitä ”kaikki on hyvin” päiviä ja sitten niitä ARGGGGG!
Jotkut ihmiset uskaltaa sanoa asioita ääneen,jotkut pitää kulissii yllä ja ajattelee ehkä,että on huono äiti jos on vähänkään itsekäs ja voivottelee.
Loppupeleissä nämä naiset pystyvät ajattelemaan raskaudesta, että menipäs äkkiä,olipas huoletonta kun lapsi kasvaa ja alkaa arki pienen vauvan kanssa.Siitä se sitten vasta alkaa.
Näin kypsällä iällä -43-vuotiaana- osaa raskauttakin katsoa aivan eri tavalla kuin nuorempana tein. Nuorempani se meni siinä sivussa, vähän kuin välivaiheena, kun oli ehkä kiire kaikkeen.
Nyt nautin täydellä sydämellä tästä. Olen ylpeä isosta, kauniista, pyöreästä vatsastani!
Jos yöunet ovat katkonaisia ja joitakin kolotuksia on joskus, eivät ne haittaa. Yöllä on kiva tuntea vauvan liikkeet ja tätä aikaa ei kestä kauan.
Hankintoja olen tehnyt mielelläni ja vauvaan saa varmaan hukutettua tukun rahaa, mutta kokemus opettaa, että kaikkea tilpehööriä ei tarvitse ostaa. Ehkä minulla on puolellani myös se, että taloudellinen tilanne on hyvä.
Vaatetusta en ole kokenut ongelmana, parit äippähousut kun hankkii, niin nykymuodista löytää kyllä kasvavalle masullekin sopivat kuteet. Ja tiukka trikoo tuo masun kivasti esille.
Kaikki se, mistä joutuu ehkä hetkeksi luopumaan, on toisarvoista. Olenhan saanut jo monta vuotta olla ’itsekäs’, kun muut lapset ovat kasvaneet isoiksi. Minusta olen etuoikeutettu, kun saan olla raskaana ja tuntea tämän kokemuksen, vaikka kaikki ei olisi joka päivä vaan ruusunpunaa. Ikäni lisää riskejä vauvan suhteen, mutta kaikkea ei voi suunnitella ja kaikkeen ei voi vaikuttaa. Odotan innolla, että saan jäädä kotiin vauvaa hoitamaan muutaman viikon päästä. Tsemppiä kaikille odottajille!
Itse pahoinvoinnista koko raskausajan kärsineenä ymmärrän, että raskaus ei aina ole helppo vaikka olisi kuinka toivottu tai pitkään yritetty. Monesti olen huomannut ihmisten olostani kysyessä, että he odottavat kuulevansa kaiken menevän hienosti, odotetaan, että tuleva äiti hehkuttaa raskauttaan. Itse olen sanonut totuudenmukaisesti, että on hyviä ja huonoja päiviä. Tämä ei ole kaikkia kysyjiä ilmeistä päätellen miellyttänyt. Jos ei ole läheisten kautta kuullut ja nähnyt kokemuksia raskaudesta, voi helposti saada sen kuvan, että elämä on ihanaa ja ”hehkua” riittää. Minusta on hyvä, että myös päinvastaisiakin juttuja tehdään.
Mielestäni äitejä syyllistetään turhaan siitä, jos he eivät nauti raskaudesta. Jokaisen raskaus on ainutlaatuinen ja toisella se voi olla raskaampi kuin toisella. Ihmiset ovat myös erilaisia: toiset ovat toki puhtaasti vain valittajaluonteita, mutta raskaus voi koitella myös henkisesti toisia enemmän…
Oma nopea raskaus oli suunniteltu juttu, mutta silti itselle henkinen järkytys, koska olin kuvitellut että joudumme yrittämään lasta jonkin aikaa. Olimme valmistuneet, töissä ja ostaneet ja remontoineet talon. Emme ole mitään erityisen ”lapsirakkaita” ihmisiä ja olisin voinut kuvitella meidän elävän myös ilman lapsia. Jotenkin se vain kuului sitten siihen kuvioon ja mies alkoi haluta lasta. Kenenkään on turha moralisoida, koska rakastan tietenkin omaa lastani, kuten myös kummilapsiani, vaikka yleisesti en mikään kanaemo-tyyppi olekaan. Raskaus ei siksi ollut minulle mikään suuri ilouutinen.
Alkuraskaus meni siinä sivussa, en edes muistanut olevani välillä raskaana ollenkaan, kun siitä alkujärkytyksestä selvisin… Olin innoissani uudessa työpaikassa ja harrastin aktiivisesti liikuntaa, lenkkeilin ja kävin punttiksella. Otimme myös toisen koiran silloin. Aluksi en halunnut kertoa raskaudesta kenellekään paitsi parille ystävälleni, joille saatoin puhua myös negatiivisista tunteista rehellisesti. En halunnut tehdä asiasta numeroa. Molempien vanhemmille sitten kerrottiin ja he tiedottivat sisaruksille ym. sukulaisille, muut huomasivat kun asia alkoi näkyä.
Alkuraskaus oli siis helppo: oksensin aamuisin pari viikkoa, mutta muuten olin kuin ennenkin. Sitten noin 5 kk lopulla minulla oli vuotoa ja romahdin fyysisesti. Lääkäri kielsi liikkunnan, vain lyhyet kävelylenkit olivat sallittuja. Tämä vaikutti suoraan mielialaani ja kun jouduin vielä jäämään kotiin töistä masennuin täysin. Lääkärin mukaan hormonit vaikuttivat mielialaani. Olen taipuvainen masennukseen muutenkin ja liikunta on ollut minulle myös tietoinen keino huolehtia mielentereydetäni. Mieheni teki työmatkoja ulkomaille ja minä istuin syksyn pimeydessä yksin kotona, kipeänä ja vihaisena. Silloin oma ulkonäkö ällötti. Seksielämä kuihtui kokonaan ja parisuhde oli koetuksella muutenkin.
Onneksi otin itseäni niskasta kiinni kolme viikkoa ennen synnytystä ja ryhdyin hieman liikkumaan enemmän ja sisustamaan lapselle huonetta. Tätä ennen en ollut ostanut vauvalle mitään. Itseäni piristi kun laitoin vähän paikkoja ja kävin kirjastossa ja lenkkeilin. Mielialan myötä kohosi myös fyysinen vointi, vaikka lääkärit olisivat laittaneet minut kokonaan petiin.
Synnytyksen jälkeen aloin liikkua nopeasti. Jotkut naiset tietenkin arvostelivat minua, kun halusin nopeasti entisiin mittoihin ja kuntoon, mutta mitä se on lapselta pois, että äiti on tyytyväinen itseensä ja voi hyvin? Mies ja sisko tukivat minua ja hoitivat lasta, että pääsin salille. Toinen raskaus pelottaa, koska en halua joutua siihen syvään mustaan kuoppaan enää koskaan. Jos minulla ei olisi ollut kokemusta masennuksesta jo nuoruudesta, en olisi ehkä löytänyt itse keinoa nousta siitä ja tilanne olisi voinut mennä paljon pahemmaksi.
Joo, ainahan sitä joka ei sovi porukkaan ollaan syyllistämässä tai arvostelemassa… Itsekin olen sanonut suoraan, että vaikka lapsiani rakastankin, enempää kuin kahta ei tule. En ole myöskään äidillinen emohahmo, enkä koe mitään suurempaa yhteyttä naissukupuoleen nyt äitinä.
Kun naiset kastepäivänä pakkautuivat vauvan kanssa makuhuoneeseemme, minä jäin varkain miesten kanssa keittiöön kahvittelemaan tyytyväisenä, kun ei tarvinnut keskustella raskauteen ja lapseen liittyvistä asioista. Jälkeenpäin äitini paheksui tätä kovasti. Minun olisi pitänyt olla jakamassa siellä sitä maagista tietoa, jota vain ”oikeat naiset eli äidit ymmärtävät”XD
Meikää ei kiinnosta jakaa koko akkalaumalle tikkien määrää p*rsheessä tai kertoa missä kunnossa tissit on ja tuleeko maitoa tai selittää miksi teen jonkin asian niin tai näin. Kysyn neuvoa ja otan sitä vastaan tarvittaessa, mutta tuskin on yhtä ja ainutta tapaa tehdä asioita. Olen onnellinen äitiydestäni, en vain tuo sitä esille samoin kuin monet naiset. Rakennan itseluottamukseni ja identiteettini naisena myös muiden asioiden varaan (esim. koulutus, työ, harrastukset, ulkonäkö jne.) ja tätähän tietyntyyppisten ihmisten on vaikeaa ymmärtää:S
En muuten käsitä sitä, miksi jotkut naiset kuvittelevat, että heillä on oikeus kysellä minulta raskausaikana tai synnytyksen jälkeen hyvinkin intiimejä kysymyksiä… Esimerkiksi seksielämään liittyen lapsen varjolla. En oo pyytänyt neuvoa, enkä puhu seksielämästäni muutenkaan muille kuin miehelleni ja gynelle…enkä varsinkaan sukulaisnaisille:P
Samat fiilikset edellisten kanssa, esikoisemme on kohta 11v. ja olin hyvin pitkään jopa vastaan toista lasta. Ennen esikoista koin keskenmenon ja se vaikutti myös ensimmäiseen raskauteeni, en pystynyt nauttimaan peloiltani siitä ajasta ollenkaan, vaikka muutoin voinkin suht hyvin.
Nyt kun odotan tätä toista pitkän tauon jälkeen, oli uutinen raskaaksi tulosta suorastaan järkytys. Olin vasta päässyt ajattelemaan asiaa, kun jo olinkin raskaana. Mielessä häilyi epäusko ja epätoivo, näinkö pian tämä tapahtuikin, apua, mitä nyt, olenko jo liian vanha, jaksanko enää, pystynkö enää. Täytyy myöntää, ettei kauhean onnellisia ajatuksia päässä liikkunut. Enkä niistä voinut kenellekkään puhua, olisinhan ollut todella KAMALA ÄITI!
Mutta niin se luonto vaan hoitaa ehkä mielenkin, että nyt odotan onnella tulokasta. Helppoa ei ole nytkään, alkuraskaus meni keskenmenoa pelätessä, nyt närästää aivan jumalattoman kauheasti ja selkäänkin koskee, mutta nyt olen onnellinen tässä tilanteessa.
Hyvä artikkeli! Ymmärrän toki, että jos lasta on joutunut odottamaan vuosia, niin odotusaika kaikkine mahdollisine kärsimyksineen on onnen huipennus ja tällaiset artikkelit ärsyttävät.
Itselläni ooli vaikea odotusaika ja voin sen rohkeasti sanoa, että siitä oli onni koko ajan kaukana! Raskaus alkoi kovalla pahoinvoinnilla, jonka takia oksentelin 2 kuukautta. Paino tippui, sairastuin pahaan anemiaan, jonka seurauksena sellainen voimattomuus, että kauppakassien kantaminenkin tuntui maratonin juoksemiselta. Raskauden puolivälissä alkoivat kovat liitoskivut, joiden takia en pystynyt käymään töissä ja jouduin sinnittelemään sairauspäivärahalla. Siinä ei paljon käyty shoppailemassa potkareita (ei kirpputoriltakaan) saatika iloittu vauvan tulosta, kun sängystä ylös pääseminenkin oli kipujen takia vaikeaa ja talous punaisella. Vihoviimeistä oli kaikki yli-innokkaat mahan taputtelijat, jotka pulputtivat sitä, miten ”ihanaa odotusaika on” vaikka minusta tuntui lähinnä vammaiselta.
En ymmärrä kommentteja siitä, että jos jo raskausajan kokee vaikeaksi, niin lapsen syntymä on katastrofi. Minun ihana aikani alkoi SILLOIN: oma vointini lähti nopeasti parantumaan, odotusajan vaivat helpottivat ja olin taas täynnä elinvoimaa. Vauvan kanssa valvoi mielellään öisin, kun tunsi itsensä taas terveeksi eikä sänkyyn kahlituksi rammaksi!
No itse olen raskaana viikolla 35. Raskaaksi tulo kävi vähän liianki helposti.. ekalla tärppäs. Alku oli todella hankalaa pahoinvoinnin takia, mutta nautin joka päivä raskaudestani! Masu alkoi kasvaa ja piti kaivaa aina vaan isompia vaatteita, mutta se oli vaan ihanaa. Onneksi mulla ei oo ollu turvotusta eikä oikeen muitakaan ongelmia. Painoa on tullu todella vähän lisää eikä sen takia oo edes kovin kömpelö olo. Seksielämä on vähä jääny, mutta ei meistä kumpikaan siitä suuremmin kärsi. Kyllä sitä taas ehtii ku vauva syntyy.. Vaikka se ei onnistuiskaa iha sillon ku itteä haluttais.
Niillä joilla EI ole ollut kokemusta vaikeasta raskaudesta, ei voi todellakaan tietää, mitä se voi oikeasti olla!!!
Ei kannata sellaisten edes kommentoida! Se olis sama, kun joku terve kommentoisi sairaan ihmisen elämää.
Itsellä on kokemusta ensimmäisestä normaalista raskaudesta normaalikolotuksineen sekä pahoinvointeineen.
Sen lisäksi on kokemus järkyttävän vaikeasta ja pelottavasta raskaudesta, jossa rajun väsymyksen, pahoinvoinnin, kipujen ja muiden lisäksi piti pelätä lapsen puolesta.
Älkää kiltit ihmiset kommentoikaa, jossette tiedä.
Kyllä mikäkin ottaisin normaalin raskauden, jos saisin.
Vaikean raskauden ja lapsen vauva-ajan sairastelun jälkeen meille ei tule enää lisää lapsia. Kärsin siis omalla tavallani nyt lapsettomuudesta, vaikka jonkun mielestä tämä ei ole oikeaa lapsettomuutta. Oman ja lapsen hyvinvoinnin kannalta uusi raskaus olisi kuitenkin liian kova juttu…
Tämän jutun tarkoitus ei varmaankaan ollut kysyä niiltä, joilla on ollut NORMAALIraskaus, että mitä mieltä ovat…
Toiset voivat raskausaikan jopa paremmin kuin koskaan ennen. Perussairaudetkin voivat helpottaa…
Tämä juttu ottaa kantaa siihen, että raskaus voi olla ympäristön luomiin ennakkokäsityksiin nähden erilainen.
Onhan raskaus tabu siinä missä imetyskin. Lapsettomuudesta kärsii niin monet, ettei näistä vaikeista asioista saisia puhua.
Artikkelin tarkoitus oli varmaankin rikkoa tätä tabua ja tuoda monen todellisuus esille.
Raskauden kokeminen vaikeaksi ei ole valittamista. Näin voi sanoa vain sellainen, jolla ei ole ollut kokemusta vaikeasta raskaudesta. Perusväsymykset ja pahoinvoinnit kuuluvat normaaliraskauteen, mutta silti se saattaa yllättää monet vauvakuumeessa hourailleet. Se on ihan tosiasia. Miksei siitä saisi puhua?
Pitäiskö ensilastaan haaveileva pitää tietämättömänä näistä mahdollisuuksista? Pelkääkö joku todellakin, että sitten ihmiset eivät enää uskaltaisi haaveilla lapsesta?
Se on vähän niin kuin synnytys. Kukaan ei ainakaan ollut kertonut mulle istukan repimisistä, mahdollisuudesta syöksysynnytykseen, puhumattakaan jälkisupistuksista ja maidonnousuun liittyvistä kivuista.
Pitäisikö sitä olla jokin äitimadonna, joka puree vain hammasta, eikä myönnä mitään kipua. Hymyssä suin vaan kaikki vaiheet läpi.
Olemme kaikki yksilöitä. Itsellä esikoinen syntyi syöksyllä ilman kivunlievityksiä, koska niitä ei ehditty antamaan. Kiva, jos joku olisi kertonut mulle etukäteen tällaisesta mahdollisuudesta. MIksi aina pitää vain puhua keskiverrosta…ja marginaalista pitää hiljetä.
Naiset, älkää hiljentäkö itseänne kohdistuvissa tabuissa! Miehiltä se on ihan ymmärrettävää, mutta miksi nainen itse? Ymmärtäkää naiset toisianne, että jokaisella asiat menee eri tavoin haluu sitä tai ei…
Ei kenenkään tarvitse esittää äitimadonnaa..
Juu, ei sitä mammavaatteilla ehtinyt koreilla, kun siitä alkaen kun vatsa näkyi, minä makasin liikkumattomana neljän seinän sisällä…
Nauttikaa ne, jotka nauttikaa, mutta älkää sanoko, että se on valittamista, jos oikeasti on ollut rankkaa…
Kyllä minä olisin varmaan vaihtanut paikkaa jonkun perusodottajan kanssa…
Pahin naisen syyllistäjä on toinen nainen
Jos raskaus kuin raskaus pitäisi vetää läpi hymynaamalla 24/7 niin sitten on miestenkin asiat ihan huuhaata. Impotenssista ei saa valittaa, eikä vahingossakaan puhua…
Hyvä Suomi-naiset! Kyllä te ootte sissejä…
Impotenssi ja vaikea raskaus onkin ihan vastaavat jutut, joo.
Olipas siinä, voi voi näitä nuoria naisia ja heidän puolisoitaan. Tuli tässä lukiessa mieleen oma ensimmäinen raskausteni kesällä – 94. Eihän se helppoa silloinkaan ollut ja jokainen nainen sen saa kyllä omakohtaisesti kokea äidiksi tullessaan. Periaatteessa asia on kuitenkin niin, että nainen on juuri raskaana ollessaan naisellisin ja herkimmillään, sekä kaipaa myös puolison läheisyyttä, jopa seksiä. Onnekseni oma mieheni ymmärsi tyydyttää myös nämä naiselliset tarpeeni molempien raskauksieni aikana. Lopultahan kuitenkin se hetki, kun saat oman lapsen rinnoillesi korvaa kaiken sen epävarmuuden ja odotusajan vaivat.
Minusta tämä oli oikein loistava artikkeli! Ihanaa, että joku uskaltaa kertoa myös niistä negatiivisista asioista – itseäni kun ärsyttää nuo ”odotusaika on naisen ihaninta aikaa”, ”odottava nainenen on naisellisin” ja muut kommentit. Kyllä sitä pitää voida olla lupa olla myös toista mieltä ja ihanaa, että siitä uskalletaan tehdä juttujakin! Itselle kuin lähinnä tulee noista ”ruusunpunaisista” raskauksista se mieleen, että kuinka monet sitten näistä eivät vain ole halunneet nähdä ja tuntea kaikkea samaa kuin artikkelin kyseiset naiset – kuinka monet ovat oikeasti olleet ihan kauheita noita-akkoja, kärsineet ja kestäneet hammasta purren jne…? Aika kultaa muistot ja väittäisinpä, että nämäkään kaksi naista eivät kaikkia vaivojaan muista enää synnytyksen jälkeen. En halua provosioda tällä, mutta mieluusti luen juttuja KAIKENLAISISTA raskauksista – niin niistä hyvistä kuin pahoistakin, oppimassahan tässä ollaan näistä asioista =) Ja kyllä se pelko valtaa mielen liian usein, silloin on hyvä lukea, että ovat sitä muutkin joutuneet samoja asioita kokemaan. Lisäksi minusta oli aivan kauheata lukea, kuinka muut ”maailman parhaimmat” äidit täällä kritisoivat näitä kahta urheaa naista, jotka uskalsivat kertoa kokemuksistaan. niin ja eipä tämä minullekaan ole helppoa ollut raskaaksi tuleminen, kyllä tämä on suoranainen ihme, että tässä tilassa olen ja aion antaa itselleni luvan myös ei niin hyviin tuntoihin, eiköhän se ole normaalia ihmisille, kun kerran tuntevia olentoja olemme 🙂
Eiköhän annettaisi kaikkien kukkien kukoistaa ja sallitaan se erilaisuuskin – niin hyvässä kuin pahassakin (tulee ihan ninamikkoslaisuus mieleen muutamista kommenteista – yhtään poikkeavuutta ei sallita ja vain ja ainoastaan itse ollaan Oikeassa aina ja kaikessa)
Olen samaa mieltä edellisen kanssa! Ihanaa kuulla ettei ole ainoa maan päällä, jolle raskaus ei ole ollut ihan sitä naisen parasta aikaa. Itse oksentelin aamusta iltaan ja vähän yölläkin neljä kuukautta putkeen, nyt vihdoin hieman rauhoittunut ja nyt alkaa raskaudesta nauttiminen:)
Hienoa että jotkut uskaltavat kertoa niistä huonoistakin asioista. Ja minä en henkilökohtaisesti ymmärtänyt artikkelia valituksena, vaan toteamisena siitä, mitä raskaus voi joskus olla.
Ihanaa kevättä kaikille:)!
Olen työssä äitiys- ja lastenneuvolassa ja kouluterveydenhoitajana. Kyllä ahdistaa lukea näitä kirjoituksia. Aikuisen ihmisen elämään nyt vain sattuu kuulumaan tietty määrä epämukavuutta. Itselläni on 4 lasta, joten ihan riittämiin on tullut kokemuksia kolotuksista ja valvomisista jne. Voi miten ne lapsettomat ihmiset saataisiin ymmärtämään, että tärkein askel kohti vanhemmuutta on oikeasti oppia asettamaan jonkun uun tarpeet omiensa edelle. Ei kenenkään nykyään tarvitse Suomessa saada lasta haluamattaan.
Toivoisin kovasti omaa lasta, mutta aika käy vähiin ja mahdollisuudet pienenevät pienenemistään. Virkistävää lukea tällaista näin lapsettomana siinä mielessä, että pitäisi aina muistaa myös toinen puoli: ei lapsen saaminen välttämättä tuo sitä ikuista onnea mitä herkästi kuvittelee – ehkä se pitää kuitenkin löytää sisältään kuten vanha mutta viisas klisee kuuluu.
Mun ensimmäinen raskaus meni hyvin ja olin todella onnellinen ja tuntui että hehkuin vain <3 Lapsi on mitä ihanin ja kiltein!
Tämä toinen raskaus (rv37) on ollut aivan erilainen! Ensinnäkään en "kerkiä nauttia" raskaudesta kun on koko ajan muita hommia kotona ja toki lapsen kanssa täytyy leikkiä.Haluan antaa hälle niin paljon aikaani nyt kun vauva ei vielä ole syntynyt.
Alussa oli tietty aika rajut pahoinvoinnit ja väsymys oli huikeeta! Töissä piti yrittää jaksaa. Sairastelin flunssaa, oksennustautia, kovia selkäkipuja ja silti vain kävin töissä. En halunnut näyttää että raskaus on "sairaus". Mutta 30 viikolla annoin itselleni luvan jäädä kotiin lepäämään! Ei tarvitse väkisin tehdä töitä jos on tosi väsynyt ja vaivanen. Mulla alkoi liitoskivut ja lantionlöytymis kivut hyvin aikaisin ja ne on vain pahentunut päivä päivältä. Välillä en mainaa päästä sängystä ylös tai kääntää kylkeä sängyssä. En saa nukutuksi öisin enkä päivällä. En jaksa oikein tehdä kotitöitä kun on niin kovia kipuja. Kyllä äiti saa valittaa vaivoista. sE EI tee äiditä yhtään huonompaa.
Odotan kovasti että vauva syntyy ja saan jättää nämä kivut sinne synnärille. Mielummin valvon yöt ja päivät kun elän näitten kipujen kanssa. Raskaus on todella ihanaa mutta myös niitä huonoja päiviä SAA mahtua hyvien päivien joukkoon!
Ensimmäiseen kommenttiin oli ihan pakko tarttua ja vastata! Minä vihasin raskausaikaani!!! Minulla todettiin raskausajan diabetes, joka teki sen hetkisestä elämästäni helvetin, koska en voinut syödä lähes mitään (ja en, en ole ylipainoinen eikä raskausaikana kiloja tullut kuin alle kymmenen). Vihasin tuota diabetesta. Vihasin sitä, että selkäni oli puolet raskauden ajasta niin kipeä, etten voinut istua puolta tuntiakaan paikallani. Vihasin sitä, että kylkiluuni olivat kipeät jatkuvista potkuista. Vihasin sitä, etten voinut urheilla samalla tavalla kuin ennen. Vihasin sitä, ettei kukaan halunnut puhua kanssani mistään muusta kuin raskaudesta ja siitä hemmetin diabeteksesta.
Mutta sinä päivänä kun rakas lapseni syntyi, tuo viha unohtui. Sinä päivänä kun sain rakkaan lapseni syliini, olisin ollut valmis raskauteen uudestaan. Enkä tähän päivään mennessä ole ikinä valittanut tai kitissyt elämästäni lapsen kanssa.
Ja minä, joka en ikinä ennen ole panostanut itseeni, olen lapsen syntymän jälkeen saanut niin huimasti lisää itseluottamusta, että olen alkanut panostamaan itseeni ja kulkemaan pää pystyssä. Arvostan itseäni ja haluan tuntea oloni hyväksi niin sisältä kuin ulkoakin.
Eli ihan turha ajatella/kuvitella, että ne jotka eivät pidä raskaana olemisesta, eivät nauttisi äitiydestä! Minä rakastan äitinä olemista, mutta olisin voinut lyödä niitä ihmisiä, jotka käskivät minun NAUTTIA raskaudesta!
Minua inhottaa tuollaiset ihmiset, jotka eivät osaa ajatella, että kaikilla ei asiat mene samalla tavalla kuin itsellä. Pitäisi olla kiitollinen, jos itsellä on asiat menneet paremmin eikä vain piikitellä toisia!
Rakasaika oli mielestäni yhtä helvettiä. Kun oksentaa 8 kk putkee joka päivä ja muutenkin voi pahoin suurimman osan aikaa ei siinä paljon hyvällä tuulella jaksa olla….
Ihanaa kuulla, että kanssakärsijöitä on olemassa. Kiukkua pukkaa, kun ihmiset (vieraat tai tutut) tulevat hymistelemään ”ihanasta” odotusajasta, kun oma vointi ei salli juuri muuta kuin päivittäisen työnteon. Muuta ei pysty/kykene tekemään, kun entisenä kuntoilijana pienikin kävelylenkki laittaa sydämen hakkaamaan ja pahoinvoinnin huippuunsa. Ei ole mitenkään liioiteltua puhua kestokrapulasta… Ja siitä pitäisi näiden ”äitienäitien” mukaan nauttia.
Ihana kuulla etten ole ainoa jolla ei raskausaika ole sitä hehkeintä aikaa. Selkäkivut ja liitoskivut vei voimat heti raskauden puolesta välistä alkaen. Kukaan ei tunnu ymmärtävän kuinka tuskaista on yrittää kävellä normaalia nopeutta, kuinka paljon voi sattua laittaa kengät jalkaan tai istua yli tunti paikoillaan. Kaikki arjen normaalit asiat on vaikeutunut niin että välillä tekisi vaan mieli istua lattialle ja olla (kunhan sinne lattialle ensin pääsisi istumaan ilman suurempia kipuja).
Väsymys on loppumaton, voisin nukkua aina ja ikuisesti.
Jokainen raskaus on erilainen, osa kärsii enemmän ja osa vähemmän. Kuitenkin me kaikki varmasti odotetaan lapsen syntymää yhtä ilolla.
Hei
Kirjoittelin artikkelin omista kokemuksista ja yhteenvedosta 9kk odotuksesta. http://raskausopas.com/millaista-on-olla-raskaana/
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous