Ihmissuhteet

Jonain päivänä kahvit Kiovassa

Lahtelainen Sirpa Kilpeläinen ja Ukrainasta sotaa paennut Nataliia Selivanova ovat työllistäneet Lahdessa satoja ukrainalaisia. Sen ohella naisista on tullut sydänystäviä. Heillä on myös yhteinen haave.

Teksti:
Maria Mäkelä
Kuvat:
Tommi Mattila, Sirpa Kilpeläisen kotialbumi

Nataliia Selivanova ja Sirpa Kilpeläinen ovat paitsi työtovereita myös ystäviä.

Lahtelainen Sirpa Kilpeläinen ja Ukrainasta sotaa paennut Nataliia Selivanova ovat työllistäneet Lahdessa satoja ukrainalaisia. Sen ohella naisista on tullut sydänystäviä. Heillä on myös yhteinen haave.

Minun täytyy tehdä jotain. Kun sota Ukrainassa syttyi vuosi sitten helmikuussa, Sirpa Kilpeläinen, 55, oli lomalla. Uima-altaan reunalla oli aikaa ajatella, ja kun Sirpa palasi kotikaupunkiinsa Lahteen, hän tarttui heti toimeen.

Ajatuksena oli pystyttää Facebookissa kootun vapaaehtoisporukan turvin yhden viikonlopun ajaksi pop-up-tila, jonka kautta jaettaisiin avustustarvikkeita Ukrainasta paenneille.

Kun Lahden kaupungin omistama kiinteistöyhtiö luovutti avustustiimin käyttöön tilan puolen vuoden ajaksi, sopimus tuntui absurdin pitkältä.

– Kaikkihan me ensin ajattelimme, että sota kestää vain hetken. Tärkeintä kuitenkin oli, että pystyimme tarjoamaan apua heti, emme katselleet pitkälle tulevaan, Sirpa sanoo.

Maaliskuussa 2022 Lahteen alkoi saapua ukrainalaisäitejä lastensa kanssa, monilla mukanaan vain reppu ja rahaa muutamaksi päiväksi. Tarve avulle – vaatteille sekä ruoka- ja hygieniatarvikkeille – oli suuri, mutta niin oli myös lahtelaisten halu auttaa.

Kun pitkän uran rekrytointialan yrittäjänä tehnyt Sirpa oli hälyttänyt verkostonsa, lahjoituksia alkoi tulvia. Apuun tulivat niin yritykset kuin yksityisetkin, kukin kykynsä mukaan; yksi lahjoitti kilokaupalla kauraa, toinen toi vähistään pullollisen sampoota.

Avustuskeskuksen ensimmäisenä aukiolopäivänä pakolaisia kävi 80. Heidän joukossaan olivat Kiovasta paenneet Nataliia Selivanova, 34, ja hänen 10-vuotias Timur-poikansa.

Nataliian Timur-poika on viettänyt niin monta iltapäivää äitinsä työpaikalla, että hänestä on tullut olennainen osa työporukkaa
Nataliian Timur-poika on viettänyt niin monta iltapäivää äitinsä työpaikalla, että hänestä on tullut osa työporukkaa.

Ensimmäisellä junalla pois Kiovasta

Helmikuun 24. päivän aamuna, sodan syttymisaamuna, Nataliia oli herännyt räjähdysten ääniin. Hän muistaa vilkaisseensa kelloa – se oli puoli viisi – ennen kuin meni ikkunan ääreen ja katsoi ulos.

Savu nousi patsaina vastapäisten rakennusten takaa, ihmisjoukot parveilivat kaduilla epätietoisina.

– Seisoin siinä pitkään. On vaikea selittää, mitä tunsin katsoessani vuoroin ulos ja vuoroin sängyssä nukkuvaa poikaani.

Näin saat käyttöösi kaikki upeat edut

Annan tilaaja pääsee käsiksi kaikkiin klubietuihin.

Tilaaja: Kirjaudu tai luo tili tästä.

Kirjaudu

Mikäli et ole vielä tilaaja, tilaa Anna tästä.

Tilaa

Pulmatilanteissa ole yhteydessä asiakaspalveluun.

X