Tanja Saarinen säätää singon tähtäintä.
Tanja Saarinen säätää singon tähtäintä.
Ihmiset

Ukrainan sota sai suomalaisnaiset lähtemään metsään alfoiksi, bravoiksi ja charlieiksi: ”Halusin oppia perusjuttuja, joita voisi pahimmassa tapauksessa tarvita”

Naisten maanpuolustuskoulutuksessa opitaan ampumaan singolla ja pitämään huolta toisista. Eila, 53, Noora, 30, ja Veera, 25, eivät möyrisi maastossa ilman Ukrainan sotaa.
Teksti: Tiina Suomalainen Kuvat: Tommi Anttonen

Tulta! kuuluu metsiköstä. Armeijan varustukseen pukeutuneita naisia makaa sammaleiden ja mustikanvarpujen päällä ja tähtää olalle nostetuilla singoilla kohti kuviteltua vihollista.

Eila Paappanen, 53, ryömii maastossa. Vaikka sää on kolea, hiki valuu kypärän alta. Hän nostaa reilun kolmen kilon singon pois olaltaan ja alkaa laittaa sitä kuljetuskuntoon.

Tämä on tekniikkalaji: Työnnetään liipaisinvarmistin taakse. Vapautetaan lukitus ja työnnetään ase kokoon. Käännetään takakansi kiinni ja kiinnitetään sokka. Asetetaan etukansi paikoilleen ja kiinnitetään kantohihna.

Erityisen hankalaa on hihnan saaminen paikoilleen. Eila joutuu vääntelemään ja kääntelemään sinkoa käsissään tovin. Olalla roikkuva rynnäkkökivääri aiheuttaa omat hankaluutensa.

– On vähän liikaa liikkuvia osia, Eila naurahtaa.

Ympärillä muutkin naiset taistelevat hihnansa kanssa.

– Jumalauta, mä sain sen! huutaa joku helpottuneena.

Hyödyllisiä erätaitoja

Hetken hengähdystauko. Veera Ahonen keittää vettä trangialla.

Hetken hengähdystauko. Veera Ahonen keittää vettä trangialla.

Mikkelin Karkialammen varuskunta-­alueella on menossa Maanpuolustuskoulutuksen (MPK) kurssi naisille. Viikonlopun aikana naiset oppivat sotilaan perustaitoja, kuten rynnäkkökiväärin, kertasingon, viuhkapanoksen ja telamiinan käsittelyä sekä ammuntaa.

Viikonloppuun mahtuu myös hyödyllisiä erätaitoja: trangian käyttöä, polttopuiden tekemistä, kamiinan lämmittämistä.

Tarkoitus on saada tuntumaa siihen, millaista varusmiespalvelus on. Vaikka kaikki on periaatteessa leikkiä, niin ei sitten kuitenkaan. Naiset tekevät harjoituksia keskittyneesti ja turhia höpöttämättä. Tosissaan ovat myös kouluttajat – he ovat reserviläisiä, jotka ovat suorittaneet naisten vapaaehtoisen asepalveluksen.

Koulutus on täynnä, kuten monet MPK:n kurssit ovat olleet sen jälkeen, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. MPK:n toiminnanjohtaja, prikaatikenraali Antti Lehtisalo kertoo, että ilmoittautuneiden määrä kymmenkertaistui sodan alettua.

– Ihmiset kokevat, että he haluavat olla mukana maanpuolustuksessa tavalla tai toisella. Siihen on mahdollisuus, vaikkei olisi käynyt armeijaa.

Naisille MPK tarjoaa sotilaan perustaitoihin perehdyttävien koulutusten lisäksi muun muassa maastotaidon kursseja, erilaisia selviytymiskursseja ja monenlaista ampumakoulutusta. Erityisesti ampumakurssit ovat täyttyneet hetkessä.

”Halusin kulkea omaa pelkoani kohti”

Noora Rissanen asettuu riviin ennen lounastaukoa.

Noora Rissanen asettuu riviin ennen lounastaukoa.

– Onko rynkyt ja reput? Seuraavaan kohteeseen mars! kouluttaja käskee.

Eila asettelee kiväärin roikkumaan etupuolelle piippu alaspäin. Ase kulkee mukana koko ajan, eikä siitä saa luopua edes vessareissulla. Hän nostaa selkäänsä armeijan repun, joka painaa parikymmentä kiloa. Siellä ovat kaikki varusteet, joita viikonloppuna tarvitaan – makuupussista välihousuihin ja sadetakkiin.

Eila on MPK:n koulutuksessa ensimmäistä kertaa, kuten suuri osa muistakin naisista. Hän on joutsalainen hieroja ja jalkojenhoitaja, neljän lapsen äiti ja yhden lapsenlapsen mummo. Hän on aina ollut kiinnostunut maanpuolustuksesta, mutta kun Ukrainan sota syttyi, hän halusi tehdä jotakin konkreettista.

Eila liikuttuu kertoessaan, miksi hän leppoisan kotiviikonlopun sijaan möyrii metsässä ja leikkii sotaa.

– Halusin kulkea omaa pelkoani kohti. Olo helpottuu ja pelko lievenee, kun tiedän edes vähän siitä, miten sodassa toimitaan.

Kurssilaiset, 41 naista, ovat eri puolilta Suomea ja eri ammattitaustoista – on konservaattoria, toimitusvastaavaa, sairaanhoitajaa, projekti-insinööriä, psykiat­ria, laivatarjoilijaa. Kurssin nuorin on 19- ja vanhin 63-vuotias. Heidät on jaettu kolmeen joukkueeseen: Alfat ovat ennen vuotta 1980 syntyneitä, Bravot yli 30-vuotiaita ja Charliet alle 30-vuotiaita.

Nuorissa naisissa on mukana myös heitä, joita kiinnostaa naisten vapaaehtoinen asepalvelus tai jotka ovat jo menossa inttiin. Viikonloppu antaa kokemusta tulevaan.

Ukrainan sota synnytti tarpeen toimia

Lounaaksi on kinkkukiusausta ja armeijan vanikkaa.

Lounaaksi on kinkkukiusausta ja armeijan vanikkaa.

Kenttälounas syödään ampumaradalla, jonne naiset ovat marssineet parin kilometrin matkan. Lounaaksi on kinkkukiusausta, ja näkkileipää totta kai. Joku voitelee näkkäriä lusikalla. Jälkiruoaksi naiset saavat 150 gramman suklaalevyt. Siitä on hyvä lohkaista energiaa pitkin päivää.

Kurssilaiset järjestelevät kypärän alla littaantuneita hiuksia. Yksi sytyttää tupakan, toinen kiiruhtaa vessaan.

Sitten siirrytään tositoimiin. Aamupäivällä naiset ovat harjoitelleet turvallista aseenkäsittelyä ja tarkkuusammuntaa käsittelyaseilla eri asennoista – makuulta, polviltaan ja seisaaltaan.

Nyt he pääsevät ampumaan kovilla. Tätä on odotettu.

Noora Rissanen, 30, levittää telttapatjan kuraiselle ampumaradalle. Hän käy mahalleen ja sovittelee kiväärinperää solisluun alla olevaan kuoppaan.

– Löydätkö sä sen taulun? Mulla menee liian alas, kuuluu taaempaa rivistä.

Noora laittaa sormen liipaisimelle. Laukaisu kajahtaa kovaa, ja aseen perä potkaisee, mutta Noora ei hätkähdä. Hän ampuu tyynesti kymmenen laukauksen sarjan. Polviltaan ja seisaaltaan ammutaan viiden sarjat.

Sinkoa kuljetuskuntoon laittava Eila Syrjälä haluaa osata käyttää räjähteitä ja ampuma-aseita, sillä hän pelkää, että niille voi tulla vielä oikea tarve.

Sinkoa kuljetuskuntoon laittava Eila Syrjälä haluaa osata käyttää räjähteitä ja ampuma-aseita, sillä hän pelkää, että niille voi tulla vielä oikea tarve.

Naiset ovat ammunnoista innoissaan. He kuvaavat maalitaulujaan ja jakavat kuvia somessa.

Ampuminen tuntuu turvalliselta ja varmalta. Tästä saavat kouluttajat kiitosta.

Jokaisen ammunnan jälkeen naiset tarkastavat maalitaulunsa. Kouluttajan mukaan tuli ”hemmetin hyviä kasoja”.

Jokaisen ammunnan jälkeen naiset tarkastavat maalitaulunsa. Kouluttajan mukaan tuli ”hemmetin hyviä kasoja”.

Hymykasvoinen Noora on ampunut tarkasti. Hänen maalitaulussaan on jopa muutamia täysosumia.

Noora on espoolainen juristi, joka Ukrainan sodan sytyttyä mietti, voisiko hän itse tehdä jotakin. Hän on armeijaan nipin napin liian vanha, mutta sitten hän törmäsi somekanava Jodelissa vinkkiin MPK:n koulutuksista.

– Haluan oppia hyödyllisiä taitoja ja selviytymiskeinoja. Ymmärrän, että yhden viikonlopun koulutuksessa ei päästä kovin syvälle. Tämä on kuitenkin hyvä alku.

Perusjuttuja, joita voisi pahimmassa tapauksessa tarvita

 Naiset marssivat varusteineen ampumaradalle.

Naiset marssivat varusteineen ampumaradalle.

Kouluttaja kyselee fiiliksiä ammunnan jälkeen, kun naiset ovat istahtaneet puolikaaren muotoon teltta-alustoille. Nyt on aika ottaa vähän rennommin ja opetella trangian käyttöä.

– Päiväunet tai kahvi olisi ihan kiva, miettii joku.

Perjantaina alkaneen ja sunnuntaina loppuvan koulutuksen ohjelma on monipuolinen ja tiukka. Siinä sivussa naiset ehtivät solmia myös tuttavuuksia. Koulutus tarjoaa yllättäviäkin kohtaamisia. Samalla telttapatjalla istuvat Noora ja Roosa Pitkänen huomaavat, että heillä on muutakin yhteistä kuin istuma-alusta.

– Ei herranjestas! Siis ootko sä se Roosa, joka on tulossa mun tiimiin harjoittelijaksi? Noora ilahtuu.

Näin on. Juristiksi opiskeleva Roosa on tosiaan menossa Nooran työpaikalle asianajotoimistoon tekemään opintoihinsa kuuluvaa harjoittelua. Naiset ovat yhtey­dessä LinkedInissä mutta he eivät ole koskaan tavanneet kasvokkain.

Kirkkaanpunaisiksi lakatut kynnet vilkkuvat, kun Veera Ahonen, 25, kokoaa trangiaa parinsa kanssa. Veera tokaisee, että äiti kyllä suuttuisi, jos hän ei saisi keitintä kasaan. Sen verran paljon äiti ja tytär ovat aikoinaan yhdessä retkeilleet.

Espoossa asuva Veera opiskelee markkinoinnin johtamista Vaasan yliopistossa. Hän on tullut koulutukseen ystävänsä kanssa, joka on menossa armeijaan.

– Alun perin ilmoittauduin mukaan ystäväni tueksi ja Ukrainan sodan takia. Halusin oppia perusjuttuja, joita voisi pahimmassa tapauksessa tarvita. Sittemmin on tullut mieleen, että tämä voisi poikia muutakin kuin käytännön taitoja. Että hitsi, voisiko Puolustusvoimissa olla uramahdollisuuksia.

Naisten vapaaehtoinen asepalvelus ei Veeraa aiemmin kiinnostanut, mutta nyt sekin voisi olla vaihtoehto.

Älyä ja raakaa voimaa

Koulutuksessa möyritään ja maataan. Eila Paappanen tähystää viuhkapanoksen tähtäinputkesta.

Koulutuksessa möyritään ja maataan. Eila Paappanen tähystää viuhkapanoksen tähtäinputkesta.

Puolijoukkueteltan pystyttäminen on yhteistyötä. Tarvitaan neljä naista pitelemään kulmista, loput hakkaavat maahan kiiloja ja virittävät telttanaruja.

Ensimmäisen yön kurssilaiset nukkuivat Army Hostelin tuvissa. Toisen yön he viettävät teltoissa. Kumpuilevaan maastoon nousee kuusi puolijoukkuetelttaa.

– Kommunikoikaa! huutaa kouluttaja.

Hän tarkoittaa sitä, että koko ajan on kerrottava kaverille, mitä on tekemässä. Jos touhutaan tuppisuina, eivät asiat edisty.

Eila on hyvä solmimaan naruja. Kun kiila on hakattu kirveen hamarapuolella maahan, avuksi huhuillaan Eilaa.

Teltan pystyttämisen jälkeen on laitettava kamiina paikoilleen. Naiset kasaavat piippua hämärässä teltassa. He saavat sen työnnettyä ulos katossa olevasta reiäs­tä, mutta piippu ei vain asetu aloilleen. Käy ilmi, että se on sittenkin väärinpäin.

Lopulta kamiina ja piippu saadaan tukevasti paikoilleen.

– Älyä ja raakaa voimaa!

– Piippu pihalla!

– Jee, hyvä me!

Veera miettii, että jos viikonloppu jotain opettaa, niin sen, että yksin ei kukaan pärjää. On pidettävä ryhmä kasassa ja huoli toinen toisistaan.

Eilan mielessä herää samankaltaisia aatoksia, kun vuorossa on ensi­apuharjoitus. Maastossa makaa uhri, jolle pitää laittaa kiristysside. Kun pelastaja sitoo sidettä ja raahaa haavoittuneen turvaan, muut suojaavat. Se nostaa Eilalla tunteet pintaan.

Kipinä syttyi

Pitkä päivä kääntyy kohti loppuaan. Sitä ennen naiset ovat ehtineet vielä pilkkoa polttopuita ja vuolla kiehisiä, kaivaa telamiinoja maahan ja syödä illallista. Pussiin muutama kauhallinen kuumaa vettä, 15 minuutin odotus ja ruoka on valmis.

Teltoissa jaetaan kipinävuoroja ja kömmitään makuupusseihin. Tuoksuu teltalle ja savulle. Hetken aikaa hämärässä loistavat kännyköiden näytöt, kun naiset naputtelevat viestejä perheilleen ja ystävilleen.

On hiljaista. Kurssilaiset ovat jaksaneet adrenaliinin voimalla, mutta nyt on kaikilta veto pois.

Tanja Saarisen niskanuttura on viikonlopun väripilkku.

Tanja Saarisen niskanuttura on viikonlopun väripilkku.

Noora laittaa korvatulpat ja silmälaput ja nukahtaa hetkessä. Hän ehtii nukkua muutaman tunnin ennen omaa kipinävuoroaan, joka on puolen yön aikaan. Onneksi polttopuita on pilkottu kasapäin, sillä kamiinaa on todellakin ruokittava. Se syö puuta parinkymmenen minuutin välein.

Kun Veera herää kipinävuorolleen aamuyöstä, ympäröivästä metsästä kuuluu lintujen riemukas aamukonsertti. Hän ei mene enää nukkumaan, sillä herätys on kello 6.

Koulutus sytytti monessa kipinän. Noin kolmasosa naisista ilmoittautui viikonlopun jälkeen johonkin toiseen MPK:n koulutukseen. Veera aikoo osallistua ryhmänsä nuorten naisten kanssa sotilaan jatkokurssille Oulussa kesäkuussa. Eila on ilmoittautunut toukokuiselle 30 kilometrin kesäyön marssille Mikkeliin.

Eilalta tulee vielä seuraavalla viikolla viesti, jossa hän pohtii kurssin antia: ”Päällimmäiseksi jäi vahva tunne siitä, että oma koti, perhe, muut läheiset ja ystävät ovat tässä elämässä niitä asioita, joita on suojeltava ja huomioitava – vahvalla otteella ja sydämellä.”

X