Pitäisikö varusmiehiä kutsua varushenkilöiksi? ”Olen itse ollut erikoismies ja erikoisammattimies, joten minulle mies tuntuu luontevimmalta päätteeltä.”
Ihmiset

Liisa Lottanen, 74, asuu armeijan mailla Upinniemessä: ”Kukaan ei ole yhtä kohtelias kuin varusmies metsäleirillä”

Maanpuolustaminen on ollut Liisa Lottaselle sekä työ että harrastus vuosikymmenten ajan. Sinä aikana varusmiesten ruokailutottumukset ovat muuttuneet mutta mielenmaisema ei.
Teksti: Rosanna Marila Kuvat: Jonne Räsänen, Liisa Lottasen kotialbumi

Maisemat ovat niin upeat, että vatsasta kouraisee. Upinniemen Rannikkoprikaatin mailla on kilometrikaupalla rantaviivaa, ja sieltä avautuvaa merinäkymää rikkovat vain muutamat saaret. Mantereen puolella komeat kalliot viettävät mereen havupuiden kehystäes­sä kokonaisuutta.

Nämä näkymät ovat varuskunnan mailla asuvan Liisa ”Lise” Lottasen, 74, hulppeat kotimaisemat. Kaunis pinta ei ole koko totuus – Lise tuntee hyvin myös päivät, jolloin armoton merituuli piiskaa räntää vaakasuorassa vasten kasvoja.

Eilen Lise on käynyt armeijan mailla sienimetsällä poimimassa suppilovahveroita, joita puskee maasta niin paljon, että niihin meinaa liukastua. Puunrunkoihin on maalattu paksut sinivalkoiset viivat merkkaamaan, missä kulkee yleisen metsän ja armeijan maiden raja. Lisen suppilovahveroita ei siis kuka tahansa pääse poimimaan, siihen tarvitaan Puolustusvoimilta erillinen lupa.

Illalla Lise aikoo perata ja kuivata keräämänsä sienet. Ne ovat menossa myyntiin sotilaskotityön hyväksi. Lise kuuluu Rannikkosotilaskotiyhdistys ry:hyn eli RSKY:hyn ja on ollut sen jäsenenä eli ”sotkun tätinä” lähes 30 vuotta.

Sotilaskotitoiminta on vapaaehtoistyötä, jonka tehtävänä on tukea varusmiesten hyvinvointia.

– En ole katunut hetkeäkään. Tässä työssä pääsee tutustumaan hauskoihin ihmisiin ja näkemään paljon. Sillä ei ole väliä kuka olet, sotilaskodissa saat olla oma itsesi, Lise sanoo.

Työn kantava voima on nuorten kiitollisuus

Käytännössä työ sotkun tätinä tarkoittaa, että Lise ja muut sotilaskotisisaret yhdessä palkatun henkilökunnan kanssa pyörittävät eri varuskunnissa sotilaskoteja, joissa myydään muun muassa kuuluisia munkkeja, kahvia, sämpylöitä. Lisellä on myös oma, erityinen ylpeydenaihe: hänen yhdistyksensä omistama sotilaskotiauto Unelma. Se käy myymässä herkkuja niille varusmiehille ja -naisille, jotka ovat komennuksella pidemmällä metsäleirillä.

– Minua sanotaan Unelman äidiksi, mutta omasta mielestäni olen sen hoitotäti, Lise sanoo.

Työpäivä Unelman kanssa voi alkaa jo aamuviideltä.

Työpäivä Unelman kanssa voi alkaa jo aamuviideltä. Silloin Lise alkaa keittää valtavilla pannuilla kahvia. Termarit pakataan Unelmaan munkkien, sipsien ja muiden pikkuherkkujen kanssa.

Sen jälkeen Lise tai joku muu sotilaskodin vapaaehtoinen hyppää Unelman etupenkille, pelkääjän paikalle. Vaikka yhdistys omistaa Unelman, se on Rannikkoprikaatin hallinnassa, ja kuljettajana toimii aina varusmies.

Isänmaallisuus ja yhteisöllisyys ovat Liselle tärkeitä arvoja.

Isänmaallisuus ja yhteisöllisyys ovat Liselle tärkeitä arvoja.

Unelma-auto kiertää Suomen rannikkoa Kotkasta Raumalle asti. Kohteeseen matkatessa Lise tulee usein rupatelleeksi ajajan kanssa kaikenlaista. Hänellä onkin jo vuosikymmenten kokemus varusmiesten mielenmaisemasta. Lisen mukaan he ovat ’herttaisia ja hyvin kohteliaita’.

Kun Unelma kaartaa keskelle metsää väsyneiden, likaisten ja kylmettyneiden varusmiesten luokse, nuorten kasvoilta paistaa arvostus.

– Kukaan ei ole yhtä kohtelias kuin metsäleirillä oleva nuori, joka pääsee ostoksille. Sitä ei pysty sanoin kuvailemaan. Varusmiesten kiitollisuus on tämän työn kantava voima.

Ura, josta ei ole lupa sanoa paljoa

Lise on tehnyt Puolustusvoimilla elämäntyönsä. Värvätyn erikoismiehen tittelillä hän teki Upinniemessä kolmivuorotyötä. Kovin paljon enempää hän ei voi työnsä sisällöstä puhua.

Lisellä on evakkotausta. Hänen lapsuudenperheensä pakeni Karjalasta Lahteen, jossa Lise syntyi ja asui parikymppiseksi asti. Upinniemeen Lise päätyi 1969 avioiduttuaan armeijassa työskennelleen miehen kanssa. Heille syntyi yksi poika. Sittemmin pari erosi, mutta Lise asuu varuskunnassa edelleen, nykyään avoliitossa.

Käytännössä armeijan alueella asuminen tarkoittaa, että Lisellä on aina oltava mukanaan kulkulupa. Porteista ei pääse sisään ilman sitä. Kenellä tahansa sotilaalla tai sotilaspoliisilla on myös oikeus kysyä kulkulupaa näytille.

Varuskunnan alueella Lise saa liikkua vapaasti, kunhan ei häiritse armeijan harjoituksia. Jotkut paikat ovat kokonaan siviileiltä kiellettyjä, ja ne on yleensä aidattu. Kielletyistä alueista ja harjoituksista kerrotaan erikseen asuintalojen ilmoitusnäytöillä. Siviiliasukkaita Upinniemessä on parisensataa.

Lapsen kasvattaminen varuskunnassa oli Lisen mielestä ihanaa.

Jos Lise haluaa kutsua kotiinsa vieraita, jokaiselle pitää tilata erikseen lupa. Vieraat eivät myöskään saa ottaa selfieitä ihan missä tahansa, etteivät he tule huomaamattaan paljastaneeksi sotilaallisia salaisuuksia.

– Koska olen ollut Puolustusvoimilla töissä, olen kasvanut siihen, että tietyt asiat ovat, miten ovat. Valvonta ei minua haittaa. Ainakin täällä on turvallista.

Myös lapsen kasvattaminen varuskunnassa oli Lisen mielestä ihanaa. Vielä nelisenkymmentä vuotta sitten paikka oli kuin vanhanaikainen kyläyhteisö; Upinniemessä oli oma koulu, kaksi kauppaa, kaksi kampaamoa, pankki ja posti.

Yhteisö oli pieni ja kaikki tunsivat toisensa, joten aikuiset ottivat vastuuta paitsi omista myös toistensa lapsista.

Lise asuu Upinniemen sotilastukikohdassa. Kuva on hänen olohuoneensa ikkunasta viime talvena, kun peura tuli kylään.

Lise asuu Upinniemen sotilastukikohdassa. Kuva on hänen olohuoneensa ikkunasta viime talvena, kun peura tuli kylään.

– Lapsellani ei olisi voinut olla parempaa paikkaa kasvaa. Hänellä oli vapaus liikkua, mutta aina lähellä valvova aikuinen. Kun isä oli harjoituksissa ja minä kiinni kolmivuorotyössä, jostain löytyi joku katsomaan pojan perään.

Välillä Lisen poika tosin teki salaa kaikenlaista kiellettyä: esimerkiksi veneili kavereiden kanssa läheiseen saareen ja kiipeili rannan liukkailla kallioilla.

– On ihan hyvä, etten tiennyt kaikkea, Lise sanoo ja virnistää.

Entisen kaltaista kyläyhteisöä ei Upinniemessä enää ole, sillä koulu, kaupat ja palvelut on lopetettu. Alueelta on myös purettu kolme isoa asuinkerrostaloa.

Asuminen varuskunnassa pitää työelämässä

Asuminen varuskunnassa on iso syy sille, että Lise on pystynyt jatkamaan sotilaskotityössä pitkään. Hän pääsee apukäsiksi sotkuun vaikka kymmenessä minuutissa, jos tarvitaan.

Alun perin Lise vastusti ajatusta sotilaskotiyhdistykseen liittymisestä. Häntä houkuteltiin sotilaskotisisareksi peräti parinkymmenen vuoden ajan, mutta kolmivuorotyössä, muissa harrastuksissa ja lapsenkasvatuksessa oli tekemistä riittämiin.

Lisen mieli muuttui, kun oma poika meni armeijaan.

– Kun näin, miten hyvää huolta Vekaranjärven sisaret pitivät lapsestani, pyörsin päätökseni. Olin otettu siitä, että toisten lasten äidit olivat valmiita ottamaan lapseni vastuulleen ja pitämään hänestä hyvää huolta.

Kesän kotiutusjuhla Upinniemen varuskunnassa 2019.

Kesän kotiutusjuhla Upinniemen varuskunnassa 2019.

Sotilaskoti pyörittää kanttiinitoimintaa paitsi varusmiehille myös heidän vanhemmilleen. Kun uudet alokkaat saapuvat varuskuntaan vannomaan sotilasvalan, heidän vanhempansa saavat tulla paikalle sitä katsomaan. Sotilaskodissa läheiset voivat vierailla myös palveluksen aikana.

Parhaimmillaan Upinniemessä voi olla valalla viisituhatta ihmistä. Silloin kahviakin kuluu päivän aikana satoja litroja. Kaikki kerätyt varat menevät vapaaehtoistoiminnan pyörittämiseen. Kanttiinien lisäksi varoja kerätään erilaisissa tapahtumissa, joihin Unelma matkustaa. Niissä asiakkaille myydään kahvia ja munkkeja – ja esimerkiksi Lisen keräämiä säilöttyjä sieniä.

Ja onpa Unelmasta olemassa myös oma myytävä pahvipienoismallinsa, joka on taiteltu auton muotoiseksi ja täytetty karkeilla. Se maksaa viisi euroa.

Yhtä muutosta varusmiehissä Lise ei arvosta

Lise kuvailee olevansa isänmaallinen. Jos naisen olisi ollut mahdollista pyrkiä armeijaan jo Lisen nuoruudessa, hän olisi pyrkinyt.

– Vaikka tokkopa kuntoni olisi riittänyt.

Lise ajattelee, että maanpuolustaminen kuuluu jokaiselle, ja hän tekee osansa sotilaskotitoiminnassa. Työn tavoite on auttaa varusmiehiä jaksamaan.

Sotien aikana sotilaskotisisaret osallistuivat maanpuolustukseen kuten lottajärjestön naisetkin.

– Lottajärjestö oli hierarkkisempi, ja he suorittivat sotilaallisia tehtäviä. Sotilaskotisisarilla ei ole käskyvaltaa. Voimme vain kohteliaasti pyytää apua, kun sitä tarvitsemme.

Unelma-auto pääsi vieraaksi Russarön saareen kesällä 2021. Taustalla Russarön sotilaskoti.

Unelma-auto pääsi vieraaksi Russarön saareen kesällä 2021. Taustalla Russarön sotilaskoti.

Apua he myös saavat. Varusmiehet suhtautuvat Liseen ja tämän työtovereihin kunnioittavasti.

– Varusmiehet käyttäytyvät kanssamme tavattoman kauniisti. He ovat oppineet teitittelemään, vaikka sanonkin aina, että minua saa sinutella. Heidän kiitollisuutensa on hyvin vilpitöntä.

Varusmiesten ruokailutottumusten muutosta Lise sen sijaan ei arvosta. Hän on pannut merkille, että varusmiehet syövät epäterveellisemmin kuin ennen. Nykyään suosituimpia ostoksia ovat sipsipussi ja energiajuoma. Ja niitä kuluu Lisen silmissä paljon.

– 30 vuotta sitten tällainen mässäily ei olisi tullut kuuloonkaan. Karkkipussitkin ovat valtavan paljon isompia kuin ennen. Olen myös miettinyt, mistä nuorten rahat tulevat. Vaikuttaa siltä, että alokkaat saavat kotoa sponsorointiapua.

Mies, jolle höyrymakkara oli kova paikka

Parasta sotilaskodissa työskentelyssä on Lisen mielestä se, että hommassa pääsee miettimään muutakin kuin omaa napaansa.

– Tässä saa elämäänsä toisen näkökulman. Ei ole kysymys minusta itsestäni, vaan varusmiehistä.

Sosiaalisuus ja vino huumorintaju ovat plussaa.

Lise toivoo, että sotilaskotityö houkuttelisi tulevaisuudessa myös nuoria. Moni vapaaehtoinen on jo eläkkeellä, ja uutta verta tarvitaan.

Myös miehet ovat tervetulleita sotilaskotitoimintaan. Heitä kutsutaan vihreiksi tai vaaleanvihreiksi veljiksi. Jälkimmäinen tarkoittaa esimerkiksi Lisen nykyistä avopuolisoa, joka joutuu tuon tuosta hommiin Lisen pyynnöstä, vaikkei virallisesti yhdistyksen jäsen olekaan.

Varusmiesten kohtaaminen on sotilaskotityön suola.

Varusmiesten kohtaaminen on sotilaskotityön suola.

Työ sotilaskodissa vaatii tekijältään pitkäjänteisyyttä, kärsivällisyyttä ja joustavuutta. Sosiaalisuus ja vino huumorintaju ovat plussaa – ja halu kuunnella tarinoita. Moni lastaan saattamaan tullut vanhempi muistelee mielellään omaa nuoruuttaan ja armeija-aikojaan.

Lisen mieleen on jäänyt eräs mies, joka olisi halunnut ostaa sotilaskodista höyrymakkaraa, sitä kun oli myynnissä hänen armeija-aikoinaan. Miehelle oli kova paikka, ettei se ollutkaan enää mahdollista.

– Ehkä joidenkin asioiden pitäisi pysyä samana. Se olisi monelle tärkeää.

Juttu julkaistiin Anna-lehdessä 47/2021.

Lue myös: Äiti Pauliina ja tytär Aurora kävivät armeijan – mikä on muuttunut 20 vuodessa?

Erja Häkkinen patisti Hugo-poikansa Suomeen armeijaan: ”Armeija on mielestäni hyvä koulu miehille”

X