Sisaruuskateus - ken on maassa kaunehin?

Elämä perheen tähtenä oli 6-vuotiaana ohi. Arki tuntui pyörivän pienen vauvan ympärillä, jonka pulleaa suloisuutta kaikki kilvan ihastelivat. Synnytyslaitokselta kotiin palanneelle äidille piirsin kuvan perheestä, kolmesta jättimäisestä olennosta ja pienestä vauvasta, joka näytti tippuvan maahan.

Sisaruussuhde on yksi pitkäkestoisimmista ihmissuhteista. Omia menestymisiä ja tappioita peilataan sisarusten saavutuksiin. Sisaruuskateus voi pahimmillaan viedä ilon elämästä ja johtaa kovaan kilpailuun elämän kaikilla kalkkiviivoilla. Parhaimmillaan sisarukset vetävät yhtä köyttä läpi elämän.

Kiltistä lapsesta riiviöksi

”Mitä koulustakaan tulee, kun se vauva koko ajan huutaa?”, kyselin tuohtuneena ekaluokkalaisena. Äiti oli kuitenkin kotona, kun tulin koulusta kotiin. Hän ei vain ollut ainoastaan minua varten. Ystäväni tulivat myös meille katsomaan vauvaa. Vauva oli mielestäni ryppyinen ja punainen, olennaistahan oli minä ja minun elämäni. Vauva suisti hetkeksi elämäni pois radoiltaan, mutta koin osaavani asioita, joita vauva ei, kuten lukea. Luin vauvalle, pidin itseäni isona ja niin kovin etevänä.

Lapset taistelevat huomiosta ja sisarusten välejä voi kalvaa sairaalloinen mustasukkaisuus. ”Marsu olisi mukavampi”, totesi Markus,3, kuultuaan uudesta pikkusiskosta tai -veljestä. ”Mikähän tuokin on?”, kysyi 4-vuotias Anni nähdessään pikkuveljensä. Uusi perheenjäsen voi jättää muut sisarukset täysin varjoonsa. Kiltistä lapsesta voi tulla riiviö. Thomas, 4, huusi täyttä kurkkua: ”Se olen minä, joka olen perheen vauva! Se olen minä, joka on suloisin tässä perheessä ja koko maailmassa!” Thomas heitti hiekkaa 1,5-vuotiaan sisarensa päälle ja leikkeli tämän prinsessamekkoja. Hän puri hoitajaansa, saattoi syöttää sisarelleen mutaa sekä mukiloida tätä pienin nyrkein. Thomas kieltäytyi syömästä itse ja alkoi taantua vauva-asteelle.

Epätervettä kilpailua ja kidutusta

Veriseksi sisaruuskateus yltyy, jos lapsia jatkuvasti verrataan. Jos toinen sisaruksista on ainaisesti se etevämpi, kauniimpi ja lahjakkaampi. Sisaruuskateudesta ei ole puhuttu avoimesti, sillä vanhemmat ovat olleet sitä mieltä, että heidän lapsensa eivät tunne sisaruuskateutta. Millaista sisaruuskateus pahimmillaan on? ”Se voi jäytää välit ja johtaa epäterveeseen kilpailuun. Koetuloksia verrataan jatkuvasti. Myös opettajat automaattisesti olettavat, että samasta perheestä tulee samanlaisia oppilaita”, sanoo Riku, 32. Rikua parisen vuotta nuorempi Anna-sisko paistatteli huutosakin johtajana, Riku on luonteeltaan vetäytyvä. Suloisiin prinsessamekkoihin puettu Anna näytteli keskeistä osaa Rikun lapsuuden leikeissä.

”Suosikkileikkimme naapurin pojan kanssa oli nimeltään kidutus. Anna sidottiin tuoliin ja hänelle syötettiin erilaisia asioita, esimerkiksi kastematoja”, Riku kertoo. ”Murrosikää jäytivät riidat. Opin siskoltani verbaalisuutta ja tyttöjen maailmaa”, Riku sanoo. Anna valmistui ja alkoi menestyä työelämässä, mutta Riku jäi elämään pitkitettyä nuoruutta. Riku ei myönnä enää etevän sisarensa menestyksen kalvavan. ”Olemme niin erilaisia”, hän miettii. ”Annan koulumenestys oli iso asia, kun opettajat ihmettelivät minun hitauttani. Mutta sillä ei nyt ole merkitystä loppuelämän kanssa”, Riku toteaa.

Ken on maassa kaunehin?

Anniinaa,33, kalvaa yhä katkeruuden karvas kalkki. ”Isäni oli kilpaurheiluvalmentaja ja minä en menestynyt urheilussa kuten sisareni. Sisareni palkinnot sekä kilpailut olivat jatkuva ihastelun aihe. Palkintokaappi seisoi keskellä olohuonetta. Minä tunsin tekeväni kaiken väärin. Koin olevani epäonnistunut. Minulla ei ole oikeastaan välejä äitiini”, hän sanoo. ”Myöhemmin oli vaikeaa ottaa yleensä ihailua tai myönteistä palautetta vastaan”, Anniina toteaa. Räväkkä Anniina uskoo, että häntä ajaa yhä eteenpäin kilpailumentaliteetti. ”Urheilu on minulle suorittamista. Samaten ulkonäkö. En ole koskaan ihan tyytyväinen”, hän pohtii.

”Perheen yleinen tunneilmapiiri vaikuttaa lapseen. Lapsille pitää antaa hyväksyntää ja tilaa. Lapsuuden negatiiviset tunteet voivat pulpahdella pintaan aikuisiällä. Kateus ja epävarmuus repivät omia voimavaroja. Elämästä voi kadota ilo, jos kaikessa on oltava paras. Tähtisumussa paistatellut pienokainen oppii viimeistään kouluiässä antamaan tilaa toisille. Sisaruus on jakamista”, lasten psykologi Niina sanoo. ”On virhe todeta lapselle, että kun sinä olet nyt tuollainen. Isotkin lapset kaipaavat huomiota. Lasten vertailua tulee välttää”. ”Lapsi käsittelee uutta sisarustaan esimerkiksi piirtäen. Vauva voidaan piirtää hautakumpuun tai vauvan hoitopöydälle voidaan piirtää hautaristejä”, Niina toteaa.

Rikun mielestä on turhaa psykologisointia selittää kaikkea lapsuudella. Hän myöntää kuitenkin saaneensa varauksetonta hyväksyntää lapsena, vaikka esikoisaseman menettäminen otti lujille. ”Seisoin useasti peilin edessä, ja hoin olevani maailman paras Riku. Ehkä se pitäisi ottaa vieläkin tavaksi”, hän naurahtaa.

Lisätietoja:
Kaulio, Pia, Svennevig,Hanna:Sisaruus. Rakkautta, vihaa, kateutta. Minerva.2006.
Mannerheimin lastensuojeluliitto www.mll.fi

Teksti: Elina