Julkkikset

Juontaja Sami Kuronen ajatteli kiireisen kevään jälkeen, että ruokakirjat saavat jäädä hetkeksi: ”Muutaman viinilasillisen jälkeen muutin mieltäni”

Vastikään keittokirjan julkaisseella Sami Kurosella on jo seuraava teos suunnitteilla, vaikka kiireinen työvuosi ja päällekkäiset työprojektit laittoivat jaksamisen koetukselle.
10.9.2019 Teksti: Sari Hannikainen Kuvat: Tiia Ahjotuli

Radio- ja televisiojuontaja Sami Kurosen, 45, ensimmäinen keittokirja Elämäni reseptit ilmestyi tänä syksynä. Esikoiskirjalle on suunnitteilla jatkoa – Samin omaksikin yllätykseksi.

– Kun sain ensimmäinen kirjan valmiiksi, ajattelin, että en lähde uuteen kirjaprojektiin vähään aikaan – niin antoisaa kuin reseptien saaminen kovien kansien väliin olikin, muun muassa Radio Suomipopilla Popstudiota ja Nelosella Temptation Island Suomea juontava Sami kertoo.

– Tämä vuosi on ollut elämäni kiireisin, ja keväällä olin aivan loppu, kun tein 3–4 työtä päällekkäin ja esikoiskirjan deadline painoi päälle.

Perheillallinen muutti suunnitelmat

Mieli kuitenkin muuttui julkaisujuhlien jälkeisellä illallisella, joka nautittiin perhepiirissä. Mukana oli Samin kokin koulutuksen saanut pikkuveli Pasi Kuronen, jonka bravuureja on mukana Elämäni resepteissä.

– Siinä kävi niin, että muutaman viinilasillisen jälkeen aloimme Pasin kanssa ideoida jo seuraavaa ruokakirjaa. Nyt siitä on suunnitelma olemassa, ja kustantajan kanssa on jo käyty alustavia neuvotteluja.

– Jos saamme aikataulut sopimaan, ensi vuoden puolella alkaa seuraavan kirjan teko. Se on oma itsenäinen kokonaisuutensa, eikä ensimmäisen kirjan jatko-osa.

Lue myös: Sami Kurosen kermainen kantarellikeitto – loppukesän odotettu herkku ja rapsakka pekoni ovat vastustamaton yhdistelmä

Lue myös

Suosittelemme