Henrik Dettmann Annassa
– Elämä on täynnä sattumia, ja jokaisella on oma aikansa.
Julkkikset

Koripallovalmentaja Henrik Dettmann tuli isäksi viisikymppisenä: ”Minulla oli pitkään hirveä kiire itseni kanssa”

Koripallovalmentaja Henrik Dettmann tapasi vaimonsa 45-vuotiaana. – Kaksoissiskoni, jonka elämäntehtävä on pitää jalkani maassa, sanoisi, etten aiemmin kelvannut kenellekään.
Teksti: Sanna Wirtavuori Kuvat: Sampo Korhonen

Oot sä täällä hakemassa toista kierrosta? Vanha koulukaveri esitti kysymyksen Henrik Dettmannille kymmenisen vuotta sitten baarissa. Henrik oli silloin viisikymppinen ja viettämässä iltaa kavereiden kanssa. Lisäksi hän oli pienen lapsen isä ja äskettäin avioitunut, ensimmäistä kertaa.

– Elämä on täynnä sattumia, ja jokaisella on oma aikansa. Kaksoissiskoni, jonka elämäntehtävä on pitää jalkani maassa, sanoisi, etten aiemmin kelvannut kenellekään. Itse ajattelen, että minulla oli hirveä kiire itseni kanssa. Aloitin valmentamisen 15-vuotiaana, ja koripallo oli pitkään tärkeintä elämässäni.

Kauniaisissa asuva, mutta syntyjään stadilainen Henrik Dettmann halusi, että tapaamme keskustassa, lähellä Ruoholahtea, koska hänellä on seuraava palaveri lähistöllä.

– Ja jos meri näkyisi, olisi upeaa.

Istumme kahvila Hiezussa, jonka kaarevan tilan suurista ikkunoista avautuu merinäkymä yli routaisen hiekkarannan.

”Maailma ei pyöri oman navan ympärillä”

Henrik Dettmann tapasi vaimonsa 45-vuo­tiaana, ja nyt 63-vuotiaana hän on 13-vuotiaan Nikan ja kohta 9-vuotiaan Noellen isä. Kaksoissiskolla puolestaan on jo kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta.

Perhe-elämä kypsässä iässä maistuu Henrikille, ja hän uskoo, että isyys on kasvattanut häntä myös valmentajana. Vastuu ja huoli esimerkiksi ilmastosta on lisääntynyt, mutta lapset ovat myös opettaneet kärsivällisyyttä ja täsmällisyyttä.

– Maailma ei pyöri oman navan ympärillä, ja asioiden täytyy sujua. Jos ruoka on myöhässä tai valvominen menee överiksi, koko joukkue maksaa siitä kovan hinnan.

Henrikin tyttäret käyvät ruotsinkielistä koulua, ja hän puhuu heille ruotsia. Vaimo, valmentaja Mirka Dettmann puhuu lapsille äidinkieltään tsekkiä. Keskenään Henrik ja Mirka puhuvat englantia.

– Kirjoitan suomeksi, se on harvinaisen vivahteikas kieli, sanoo Henrik. Hänen isoisänsä isä oli saksalainen, hän itse on kasvanut pääosin suomenkielisessä kaveripiirissä, mutta ruotsinkielisessä perheessä.

Henrik on mies Susijengin menestyksen takana. Maajoukkuevalmentajana hänellä on 30 vuoden ja yli 400 ottelun kokemus Suomessa ja Saksassa. Taannoin hän ilmoitti jättävänsä päävalmentajan paikan, mutta hän jatkaa Koripalloliiton urheilutoimen johtajana.

– On ollut upeaa seurata huippupelaajien kasvua pojista miehiksi. Samalla olen toivottavasti kasvanut itsekin.

Höyrypäästä on kehittynyt zen-valmentaja.

– Ehkä isoin oppi on tullut eri kulttuurien ja erilaisten ihmisten kanssa toimimisesta. Suvaitsevaisuuteni on lisääntynyt, ja esimerkiksi vääräuskoisia ihmisiä ei ole olemassakaan. Olen utelias, kiinnostunut ihmisistä, kuuntelen, poimin ajatuksia ja olen kova kyselemään. Kaikki hyvä syntyy yhteistyössä.

Henrik Dettman: ”Joskus toisen ihmisen voi pikkuhiljaa narrata oivaltamaan, oivalluttaa”

Henrik Dettmann vannoo intuition nimeen ja uskoo, että ensimmäiseksi mieleen tullut ratkaisu on usein paras.

– Pitää luottaa fiilikseen. Oikea intuitio syntyy, kun on vapauden tunne, siinä on jotain hyvin neitseellistä.

Vuosien karttuessa keho tietysti ikääntyy, mutta onneksi kokemus lisääntyy.

– On harmi, että kokemuksen arvoa ei voi ymmärtää, ellei sitä itsellä ole. Vaikka vanhuus ei tee automaattisesti viisaaksi, väistämättä elämä opettaa.

Tärkeä oppi on myös, että toista ihmistä ei voi muuttaa, sillä ihminen muuttuu vain, kun hän oivaltaa jotain itse. Manipulaatio on ikävä sana, joten Henrik Dettmann puhuu oivalluttamisesta.

– Keskustelun tavoite ei ole, että päädytään olemaan samaa mieltä, mutta hyvällä tiellä ollaan, jos maltetaan kuunnella toista. Joskus toisen ihmisen voi pikkuhiljaa narrata oivaltamaan, oivalluttaa.

X