– On ollut ihana vuosi. Hymyilevä mies -elokuva on tuonut paljon uusia ystäviä, vaikka paljon niitä oli jo ennenkin, Raija ja Olli kertovat.
Olli ja Raija Mäen rakkaustarina jatkuu sairaudesta huolimatta. – Pitää huolehtia toisesta varsinkin nyt, kun Olli on sairas. Meillä on ollut ihana elämä, mutta nyt olen omaishoitajan roolissa ja arki on minun kontollani.
Julkkikset

Mitä Hymyilevä mies -elokuvan ihanille esikuville kuuluu nyt?

Hymyilevä mies -elokuva kertoo Olli ja Raija Mäen tarinan. Elokuva päättyy kihloihin ja MM-otteluun, mutta tosielämän rakkaustarina jatkuu yhä. Mikä on onnellisen liiton salaisuus?
Teksti: Iina Alanko Kuvat: Paula

Aika pysähtyy, kun nyrkkeilijälegenda Olli Mäki, 80, tanssittaa vaimoaan Raijaa, 76, heidän kotinsa olohuoneessa Kirkkonummella.

Pariskunnan seurustelu alkoi kylätansseista 55 vuotta sitten, ja naimisissa he ovat olleet jo 53 vuotta.

– Me ollaan kovia tanssimaan, ollaan oltu aina, Raija kertoo.

Kumpi vie?

– Minä vien, Olli sanoo topakasti ja saa Raijan nauramaan.

– Olli on vielä tänäkin päivänä hyvä tanssimaan, mutta kyllä nykyään minä taidan useammin viedä, Raija sanoo ja katsoo lämpimästi Alzheimerin tautia sairastavaa miestään.

Ollin ja Raijan rakkaudesta kerrotaan Juho Kuosmasen ohjaamassa, viime elokuussa ensi-iltansa saaneessa elokuvassa Hymyilevä mies. Useita palkintoja kerännyt elokuva sijoittuu vuoteen 1962, jolloin Olli valmistautui ensimmäisenä suomalaisena nyrkkeilemään ammattilaisten maailmanmestaruudesta Olympiastadionilla.

Olli Mäkeä pidetään Suomen kaikkien aikojen ehkä lahjakkaimpana nyrkkeilijänä. Legendaarisen, tyrmäykseen ja häviöön yli 23 000 katsojan edessä päättyneen MM-ottelun muistaa moni.

Elokuva nostaa esiin tapahtumia ja tunteita ottelun taustalla. Olli ja Raija menivät kihloihin vain muutama tunti ennen MM-ottelua. Kihlauksen ansiosta muiden silmissä ehkä musertavalta näyttänyt päivä olikin Ollin elämän onnellisin.

Elokuvamaisen ihana rakkaustarina

Raija kattaa kahvia ja monenlaista pullaa pöytään eläkeläisten senioritalossa, johon Mäet muuttivat vuonna 2002. Olohuoneen seinustalla on lasikaapillinen Ollin pokaaleja ja mitaleita, muutkin seinät ovat muistoja täynnä. Ylimpänä on Ollin Luzernin EM-kisoista vuonna 1959 voittama punainen palkintokello, jonka kultainen heiluriosa varastettiin paluumatkalla junassa.

– Kun Olli meni korjauttamaan kelloa kesken päivän työhaalareissaan, asematunnelin kultaseppä vihjaili, että Ollin on täytynyt varastaa kello, ei hänellä voi sellaista muuten olla. Se loukkasi Ollia kovasti, Raija muistelee.

Olli oli jo nuorena kiltti, mutta periaatteellinen työväen mies. Vuonna 1960 hän olisi ollut Suomen mitalitoivoja Rooman Olympialaisissa, mutta matka kariutui, koska Olli ei suostunut vaihtamaan edustamaansa liittoa työväen TUL:sta oikeistolaiseen SVUL:iin.

Olli ja Raija kohtasivat vuotta myöhemmin. Raija ihastui siihen, että Ollilla oli pilkettä silmäkulmassa ja hän otti hienosti muut ihmiset huomioon.

Entä mihin Olli Raijassa ihastui?

Olli hakee sanoja hetken aikaa.

– Se oli sellainen tietävä. Ja jämpti, Olli vastaa.

– Kun menimme naimisiin, Raija oli hirveän hiljainen, Olli jatkaa ja kääntyy Raijan puoleen.

– Muistatko sinä? Et puhunut juuri mitään, Olli sanoo.

– No kyllä minä puhuin, mutta sinä nyt muistat sen noin, Raija vastaa ja silittää Ollin olkapäätä.

Ollilla on Alzheimerin tauti

Ollia alkaa väsyttää. Hän menee huoneen nurkassa olevaan nojatuoliin istumaan, sulkee silmänsä ja nukahtaa nopeasti. Unissaan hän venyttelee käsiään ja säpsähtää hereille, kun ikkunalaudalla oleva joulukaktus putoaa maahan.

– Voi rakas lapsi sinua, Raija sanoo, kantaa kasvin taittuneen latvan roskiin ja päättää siivota loput myöhemmin.

– Meillä näitä pikku vahinkoja sattuu aina silloin tällöin.

Raija on ollut Ollin omaishoitajana vuodesta 2002 lähtien. Ensin Olli sairastui dementiaan, myöhemmin hänellä todettiin Alzheimerin tauti.

– Onneksi se on hitaasti etenevää tyyppiä. Fyysisesti Olli on yhä hyvässä kunnossa, Raija kehuu ja saa Ollin suoristamaan selkäänsä ja nostamaan kätensä lippaan.

– Mää sanonkin aina, että herranjestas, jos Olli olisi samanlainen kun minä, tällainen puolikuntoinen. Mehän oltais kaks vanhaa käppyrää täällä kotona. Onneksi Olli on niin paljon ryhdikkäämpi kuin minä! Raija sanoo.

Raija peläsi Ollin puolesta kehässä ja muuallakin

Hymyilevä mies -elokuvan lopussa Olli (Jarkko Lahti) ja Raija (Oona Airola) lähtevät pois MM-ottelun jälkeen järjestetystä hienosta banketista, jossa he tunsivat olonsa vieraaksi ja ulkopuoliseksi. Elokuvassa heitä vastaan kävelee vanha pariskunta, ja Olli kysyy Raijalta, tuleeko heistäkin vanhoina tuollaisia. Ai vanhoja? Raija kysyy, ja Olli vastaa: Ei, kun onnellisia.

Vanhaa paria esittivät Olli ja Raija itse. Näin elokuva siis tavallaan vastasi esitettyyn kysymykseen. Kyllä, heistä tuli onnellisia.

Miten se onnistui, mikä on Ollin ja Raijan onnen resepti?

Pitkään hiljaa ollut Olli vastaa yllättäen ensin.

– Kun minä Raijaan kerran ihastuin, se rakkaus on pysynyt koko ajan.

– Niin, muuta ei ole tarvittu, Raija jatkaa.

– Rakkaudessa meillä ei ole ollut ryppyjä koskaan. Eihän se elämä aina ole ruusuilla tanssimista ollut. On ollut ylä- ja alamäkiä, mutta mitä niitä nyt valittamaan.

Yksi onnen kivijaloista on ollut vahva yhdistelmä yhdessä tekemistä ja itsenäisyyttä. Ollin aktiiviuran päätyttyä Olli ja Raija olivat molemmat kantavia voimia Kirkkonummen nyrkkeilykerhon toiminnassa samaan aikaan, kun he pyörittivät omaa rakennusliikettään.

Perhe teki paljon yhdessä. Kun Olli maalasi Lahden radiomastoja 1970-luvulla, tuolloin kymmenvuotias tytär Tiina ja nelivuotias Pekka olivat mukana. Yhdessä Raijan kanssa lapset sutivat mastojen juuria.

Raija muistaa pelänneensä Ollin puolesta tämän nyrkkeillessä.

– Arvaa vain kuinka paljon! Minua pelottaa vieläkin. Kun käymme otteluissa, välillä olen pöydän alla ja huudan kuin jellona, suu auki, kurkku suorana, ja meidän lapset häpeävät vieressä. Minä elän niin täysillä ja toivon aina sydämestäni, että kaverimme voittaisivat.

Joskus Ollin puolesta piti pelätä myös muualla kuin kehässä.

– Olli oli semmoinen rämäpää. Kerran tuli tieto, että Kyröskoskella on palanut voimalaitoksen piipun lentovalo. Ajoimme sinne, ja Olli kipitti portaita pitkin korkeaan piippuun vaihtamaan lamppua ilman mitään turvaköysiä! Minä katselin pelokkaana alhaalta että herranjumala, putoaako se.

Pyysikö Raija koskaan, että Olli lopettaisi nyrkkeilyn tai vaaralliset työt?

– Pyysinhän minä, mutta Olli päätti itse, mitä teki. Hän on tehnyt aina omat ratkaisunsa.

Raija ei silti tunne, että hänet olisi ohitettu tai jätetty sivuun päätöksenteosta.

– Meitä on tässä kaksi omapäistä, enkä minä ole niin välittänyt, jos minua ei aina ole kuunneltu. Olen elänyt omaa elämääni. Me olemme olleet itsenäisiä.

Ollin sairastuminen sysäsi vastuun päätöksistä ja arjen pyörittämisestä Raijan harteille. Se ei kuitenkaan muuttanut sitä, että molempien tarpeet ja toiveet ovat tärkeitä. Raija vie Ollin yhä kaikkiin pääkaupunkiseudulla järjestettäviin nyrkkeilymatseihin, koska tietää Ollin nauttivan niistä.

Toisaalta hän tietää tarvitsevansa myös omaa aikaa jaksaakseen, ja siksi Olli viettää joka neljännen viikon Volskodissa muiden hyvässä hoidossa. Silloin Raija tapaa ystäviään, matkustelee ja käy risteilyillä.

– Olli on aina ollut kamalan huomaavainen, sellainen herrasmies. Kun vien häntä hoitoon, hän sanoo kaikille käsipäivää ja vie pyörätuolipotilaita syömään ja ulos kävelylle.

Vuosien työ nyrkkeilyn hyväksi

Raijan puhellessa Olli on mennyt keittiöön ja palaa sieltä kuoritun mandariininpuolikkaan kanssa. Sen hän ojentaa Raijalle.

– Tämän se aina muistaa tuoda mulle, Raija sanoo ja ottaa hedelmän vastaan.

– Itselleen hän jättää aina vain toisen puolen.

Kiltteys ja huomaavaisuus eivät ole rajoittuneet omaan puolisoon ja perheeseen. Nyrkkeilymaailman Grand Old Manin ja Ladyn kunniatittelit on ansaittu vuosien tekemisellä yhteiseksi hyväksi.

– Kirkkonummella Olli valmensi nuoria nyrkkeilijöitä ja käytännössä rahoitti pitkään koko nyrkkeilykerhon toiminnan. Olli kuskasi poikia sinne ja tänne, ja otteluiden jälkeen hän vei porukat syömään ja maksoi kaiken omasta pussistaan, Raija muistelee.

Olli saa eläkettä vain työuraltaan. Kirkkonummen nyrkkeilykerho on anonut hänelle kahteen kertaan urheilijaeläkettä, mutta sitä ei valtio ole Ollille myöntänyt.

Kyynelet nousevat yhtäkkiä Raijan silmiin

Ovikello soi. Naapuri kyselee, voisiko Raija tuoda kaupassa käydessään naapurin lapsenlapsille pari Riisifruttia. Totta kai, Raija lupaa.

– Tutut aina kyselevät apua, kun tietävät , että meillä on auto. Soittelen vanhuksille itsekin ja kysyn, tarvitseeko joku kaupasta jotakin tai kyytiä keskustaan.

Kyynelet nousevat yhtäkkiä Raijan silmiin.

– Minä en koskaan ajattele ihmisistä pahaa. Kun monesti kuulee, että ihmisistä puhutaan ilkeästi, niin se ei niinkus sovi mulle, siitä tulee aina hirveän paha mieli, Raija sanoo.

Olli huomaa Raijan alakulon.

– Tuli itku silmään, hän toteaa myötätuntoisesti.

Ennen kaikkea pitää olla kiltti omalle kullalle.

– Pitää huolehtia toisesta varsinkin nyt, kun Olli on sairas. Meillä on ollut ihana elämä, mutta nyt olen omaishoitajan roolissa ja arki on minun kontollani. Nyt minun kuuluu olla tässä lähellä ja hoitaa Ollia.

Raija katselee ympärilleen: mihin se Olli nyt meni? Hän pysähtyy makuuhuoneen ovelle.

– Täällähän se mun muru nukkuu.

Menemme kuvaajan kanssa hyvästelemään Ollin vuoteen ääreen: me menemme nyt.

– Hyvä, vastaa Olli.

Ehkä se onnen resepti on sittenkin kiltteyttä, toisen huomioonottamista – ja suoraa puhetta.

Lue lisää:

 Rakkaudessa epäonnea kokenut Waltteri Torikka: ”Toivon, että olen miehenä kuin hyvä viini, joka paranee vanhetessaan”

Kuuluuko mustasukkaisuus rakkauteen vai tuhoaako se parisuhteen? Asiantuntijat vastaavat

Kaija Koo leikkauksen jälkeen: ”Kun palaan keikoille, olen taas terve, eroottinen ja vahva”

Tuure Kilpeläinen kipeistä parisuhdekokemuksistaan: ”Tiedän, miltä petos tuntuu”

X