Kolumnit

Anna Perhon kolumni: Osta se kallis parfyymi, jos haluat – elämä on liian lyhyt lupien pyytelyyn

Koska sosiaalinen hyväksyntä on meille tärkeää, pyytelemme lupia asioihin, jotka oikeasti saisimme päättää itse. Jo vanha kunnon Jung sanoi, että aikuisen pitää tietää mitä haluaa ja tehdä se, Anna Perho kirjoittaa.

Teksti:
Anna Perho

Koska sosiaalinen hyväksyntä on meille tärkeää, pyytelemme lupia asioihin, jotka oikeasti saisimme päättää itse. Jo vanha kunnon Jung sanoi, että aikuisen pitää tietää mitä haluaa ja tehdä se, Anna Perho kirjoittaa.

Nainen seisahti viereeni parfyymitiskillä, jossa hypistelin tuoksukynttilöitä. (Kunnollisen löytäminen on erittäin vaikeaa: tuoksun löytäminen on tarkkuutta vaativa operaatio, eikä kynttilöistä voi koskaan tietää, levittävätkö ne tuoksua migreenin laukaisevalla voimakkuudella vai niin miedosti, että ostos oli turha.)

Hän käänteli kädessään kallista artesaanituoksua ja huokaisi ääneen. Huomasin, että hän todella, todella halusi ostaa pullon mustien tulppaanien (!) tuoksuista vettä.

Paikalle purjehti myyjä, jolle nainen avautui: hän olisi ansainnut tuoksunsa, mutta uskaltaisiko hän ostaa? Pullo oli kallis. Muutakin voisi hankkia, kuten jotain järkevää.

”Että onko mulla sitten lupaa ostaa tämä”, hän kysyi myyjältä ja universumilta.

Siirryin vastahakoisesti pois tiskiltä. Olisin halunnut sanoa, että osta vain, mutta nykyaikana se on iso riski. Nainenhan saattoi olla karmeassa pikavippikierteessä, ja jääkarhut kuolevat, koska naiset ostavat parfyymia. (Eräs tuttavani esitti teorian siitä, miten kosmetiikan ja meikkaamisen väheksyminen on naisvihan muoto. Ehkä. Olen valmis sietämään sitä, kunhan vain saan pitää retinolini.)

Mutta nainen ei näyttänyt shoppailuholistilta. Hän näytti tavalliselta, kiltiltä naiselta, joka oli tekemässä jotain silmitöntä, jotain melkein luvatonta. Ostaa nyt turhaa, itselle!

Hän näytti tavalliselta, kiltiltä naiselta, joka oli tekemässä jotain silmitöntä, jotain melkein luvatonta. Ostaa nyt turhaa, itselle!

Sellaista tämä on. Seisomme elämän parfyymitiskillä pyytelemässä lupaa johonkin, mitä tekisi mieli tehdä.

Se on inhimillistä. Jokainen ihminen on aavelaiva, jonka sisällä kuhisee joukko ääniä. Ne kertovat, mikä on sopivaa, soveliasta, kunnollista. Äänet alkavat kerrostua sisällemme jo hyvin varhain, kun elämme jättiläisten eli aikuisten maassa, näiden armoilla. Tarkkailemme vanhempiamme ja matkimme heidän tapaansa selviytyä.

Myöhemmin tulevat mukaan kaverit. Silloin on melkein pakko saada samanlaiset vaatteet, lelut ja pelit kuin kavereilla, koska sosiaalinen äkkikuolema – aaveiden sääntöjen vastustaminen – määrää kaikesta. Jos et ole kuin ne, joudut ulkopuolelle.

Aikuiset pelaavat samaa peliä, mutta sofistikoidummin. Kutsun tätä tarra appelsiinissa -ilmiöksi. Postasin kuvan kodistani, jossa asiat olivat kerrankin juuri oikeilla paikoillaan estetiikan jumalan oltua minulle suosiollinen (yleensä asetelmani näyttävät kirppareiden ota tästä ilmaiseksi -korilta). Se sai paljon tykkäyksiä, mutta myös kymmenkunta huomautusta siitä, että hedelmävadilla olleissa appelsiineihin oli jäänyt tarra. Ei näin!

Vanha kunnon Jung sanoi, että aikuisen tehtävä on tietää, mitä haluaa, ja tehdä se.

Vanha kunnon Jung sanoi, että aikuisen tehtävä on tietää, mitä haluaa, ja tehdä se. Tuossa lauseessa on kaikki. Se on tapa sanoa, että elämälläni on väliä, ja koska olen täällä vain perin lyhyen­ ajan, en nyt ehdi pyytää teiltä kaikilta leimaa lupakirjaani ostaakseni tämän perhanan parfyymin, tai tehdäkseni mitä vain.

Kirjailija Elisabeth Gilbert sanoo, että meidän tulisi olla myönteisen itsetietoisia. Se ei tarkoita pöyhkeilyä tai muiden päälle rynnimistä, vaan vakaumusta siitä, että meillä on oikeus olla ja operoida maailmassa.

”Elämäsi ei voi koskaan olla kiinnostavaa, jos et usko olevasi oikeutettu edes yrittämään”, hän sanoo, ja tiivistää näin elegantisti miljoonien ongelmat.

Olen jo pitkään epäillyt, että jättiläiset ovat mielikuvitusta. Toisin sanoen aikuisia ei ole. On vain olentoja haahuilemassa vääjäämättömästi rapistuvissa kehoissaan, noudattamassa sääntöjä, joita ei oikeasti ole.

Elämme usein vain todella syvällä siinä harhassa, että Pariisissa metrimitan standardin vieressä on Kunnollisen Elämän Mittakeppi, johon jokaisen pitäisi verrata omaa käytöstään. Mutta kun ei ole. EI OLE! Meidän pitää vain tyynesti tehdä omaa juttuamme.

Aprikoijanaisen kasvoilla oli samanlainen ilme kuin lapsella, joka saa oikein mieluisan lahjan.

Halusin seurata musta tulppaani -trillerin loppuun. Myyjä nosti tiskin alta vielä sellofaanissa olevan pakkauksen. Aprikoijanaisen kasvoilla oli samanlainen ilme kuin lapsella, joka saa oikein mieluisan lahjan, mutta ei heti uskalla purskauttaa iloaan ilmoille siinä pelossa, että homma vielä perutaan.

”No kyllä mä näköjään voin!” nainen puuskahti, hymyili myyjälle ja lähti takin helma liehuen tavaratalon sivuovelle.

Anna Perho

Anna Perho on on kirjoittaja ja valmentaja, joka on aina joko innostunut tai vihainen.

X