Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Pienimuotoisissa illanistujaisissa voi myös buutata ja pitsata – ymmärsitkö? J tai E

Satoja vuotta vanhaa suomea joutui vielä muutama vuosi sitten lukemaan muutamaan kertaan ennen kuin se avautui, mutta nyt sen ymmärtäminen sujuu huomattavasti helpommin, koska sen lukeminen on kuin avaisi tekstiviestin normaalin keskittymiskyvyttömältä teiniltä, kirjoittaa Jyrki Lehtola.

Teksti:
Jyrki Lehtola

Satoja vuotta vanhaa suomea joutui vielä muutama vuosi sitten lukemaan muutamaan kertaan ennen kuin se avautui, mutta nyt sen ymmärtäminen sujuu huomattavasti helpommin, koska sen lukeminen on kuin avaisi tekstiviestin normaalin keskittymiskyvyttömältä teiniltä, kirjoittaa Jyrki Lehtola.

16-vuotias tyttäreni ei harrasta vanhanaikaisia ilmaisuja. Hän ei vietä iltojaan perehtymällä kotimaisen kirjallisuuden historiaan vain ymmärtääkseen, mitä liian vanha ihminen tarkoittaa sanoessaan, että jossain on ”tylsää kuin Alastalon salissa”.

Jos tytär sen sijaan on kuullut uuden nuorisokieliyritelmän, hän käyttää oppimaansa sanaa jokaisen jo tuntemansa sanan korvikkeena tehdäkseen tiettäväksi, että hänellä on hallussaan tuore sana, joka ei avaudu vanhoille ihmisille.

Tuota taustaa vasten tyttäreltä perjantai-iltana saapunut tekstiviesti nauratti. Viestissä hän tiedusteli, olisiko mahdollista olla sovittua myöhempään ulkona, koska ”täällä Lauttasaaressa on pienimuotoiset illanistujaiset”.

”Pienimuotoiset illanistujaiset” – kaksi yhdyssanaa, jotka oli molemmat kirjoitettu oikein, mutta joiden merkitys oli ehkä isälle ja tyttärelle hieman erilainen. Tai ei itse asiassa ollut: Lauttasaaressa oli teinibileet, joiden ympärille tytär halusi luoda viattomuuden illuusion sanayhdistelmällä ”pienimuotoiset illanistujaiset”.

Siinä hän onnistui. Annoin luvan olla ulkona myöhempään, koska tytär oli ymmärtänyt, että kieli on peliä, ja sen takia vaivautunut kaivamaan sana-arkustaan ilmaisun ”pienimuotoiset illanistujaiset” tyypillisen ”larus o bileet tuun myöh ok mo” -viestin sijaan.

Kun seuraavana päivänä tiedustelin asiaa, pienimuotoisissa illanistujaisissa oli ollut ”parikymmentä random tyyppiä” niin kuin pienimuotoisissa illanistujaisissa usein on.

Perheen toiselta tytöltä, 11-vuotiaalta, sain huolella tehdyn syntymäpäiväkortin, jossa tiedotettiin, ettei ole ollut ”kuunaan” niin hauskaa ihmistä kuin minä.

”Kuunaan”? Vanhahtavaa ylätyyliä edustava sana, joka tarkoittaa ”koskaan” ja ”milloinkaan”. Koska olen satavuotias, tiedän, mitä ”kuunaan” tarkoittaa, mutta miten kukaan muu voi tietää, saati käyttää luontevasti? Kaiken lisäksi ”kuunaan”-sanan käytöllä ei edes tavoiteltu omaa hyötyä, toisin kuin ”pienimuotoisilla illanistujaisilla”.

Samaan aikaan, kun lueskelen viestejä, joissa ei kuunaan olla pienimuotoisissa illanistujaisissa, ympärillä käydään yhä huolestuneemmaksi kasvavaa keskustelua toisaalta englannin kielen leviämisestä suomen kielen kustannuksella, toisaalta nuorison kielitaidoista ylipäätään.

Itse viljelen liikaa englanninkielisiä sanoja ja sanontoja puheessani, koska mikään ei ole tyylikkäämpää kuin satavuotias mies pyjamassaan esittämässä kadulla seisoskelevaa teiniä. En koe kiusalliseksi tilata ravintoloissa tai kahviloissa englannin kielellä, mutta ymmärrän englannin kielen leviämistä koskevan huolen muun muassa siltä kannalta, että se on taas yksi alue, jossa tietyn ikäiset tai tietyn koulutuksen saaneet suljetaan yleisen kehityksen ulkopuolelle.

Kielen tasolla syrjäytyminen on huolestuttava piirre, etenkin kun jotkut ajavat sitä aktiivisena ideologiana. Sen sijaan suomen kielestä en niin olisi huolissani, koska kielen luonne on kehittyä jatkuvasti. Lainasanat eivät tuhoa suomen kieltä vaan täydentävät sitä, ja jokaisen ”buuttaa”- tai ”pitsata”-sanan ohessa meillä elävät voimakkaina jopa nuorison suussa pienimuotoiset illanistujaiset.

Sitä paitsi tulevaisuus ja historia tukevat toisiaan. Satoja vuotta vanhaa suomea joutui vielä muutama vuosi sitten lukemaan muutamaan kertaan ennen kuin se avautui, mutta nyt sen ymmärtäminen sujuu huomattavasti helpommin, koska sen lukeminen on kuin avaisi tekstiviestin normaalin keskittymiskyvyttömältä teiniltä:

”Taita muu eläin hawoitta, mikä eläin se oliscan: Maxacaan se cuusi äyriä, jonga se oma ombi: Tule se Riwinomaxi, joca wahingon sai, Nijn pitä Riwinoman maxon, nijn suuren oleman, cuin hawaingin maxon:” (Abraham Kollanius 1648.)

Kieli kehittyy ja pysyy pirteänä. Muutama kuukausi sitten tyttäreni alkoi vastata tyhjiin, toistuviin kysymyksiini vain yhdellä kirjaimella.

Oletko tehnyt läksyt?

”J”.

”Oletko peseytynyt?”

”E.”

”J” ja ”E” olivat korvanneet joo- ja en-sanat, koska ne liian pitkinä voivat viedä teiniltä viimeisenkin energian. Ensin yritin paheksua, mutta sitä kesti noin sekunnin ja jo seuraavassa keskustelussani aikuisen kanssa sanoin itse ”J” ja ”E”.

Jyrki Lehtola

Jyrki Lehtola on helsinkiläinen kirjoittaja, joka nauttii pysähtymisestä liikennevaloihin.

Anna Jyrkille palautetta: lehtola@dlc.fi

Jyrkin aiemmat kolumnit löydät täältä

X