Laura Honkasalon kolumni: En usko sukupuolineutraaliin kasvatukseen
Hyökkäykseen!” huutaa pikku merirosvo ja kohottaa puumiekan päänsä päälle. Surullista kyllä, miekka on hurjalle merirosvolle liian painava. Se kolahtaa hänen päähänsä ja sitten tarvitaan äidin syliä.
Lapsuudessani leikkiaseet ja sotaleikit olivat ehdottomasti kiellettyjä. Tämä kuului vasemmistolaisiin periaatteisiin, vaikka Neuvostoliitossa ja DDR:ssä lapset saivat totta kai leikkiä oikean näköisillä leluaseilla sydämensä kyllyydestä.
Oma periaatteeni äitinä on ollut päinvastainen. Lapset saavat leikkiä mitä haluavat, kunhan ketään ei vahingoiteta. Oikean näköisiä leikkiaseita en ole suostunut ostamaan, mutta muuten poikani ovat saaneet leikkiä sotia, kaksintaisteluita ja hyökkäyksiä niin paljon kuin huvittaa. Päiväkoti-iässä molemmilla oli merirosvovaihe. Esikoiseni idoli ei suinkaan ollut hyveellinen Peter Pan, vaan Kapteeni Koukku. Ostimme Tallinnasta puumiekkoja, jotka maalattiin ja koristeltiin. Nuorimmainen maalasi merirosvon tikarin vaaleanpunaiseksi ja liimasi siihen askartelutimantteja.
Aikuisilla on varsinkin nykyään kova tarve neuvoa lapsia, miten leikitään oikein – siis aikuisten mielestä oikein. Lapsi kuitenkin käsittelee leikin avulla ympäröivän todellisuuden ilmiöitä, tunteitaan ja pelkojaan. Ymmärrän hyvin, että pukeutuminen Kapteeni Koukuksi on niin sanotusti voimaannuttavaa. Totta kai pikku rääpäle haluaisi olla iso ja pelottava. Nuorempi lapseni halusi olla viisivuotiaana Darth Vader. Onhan Luke Skywalker suoraan sanottuna aikamoinen tylsimys Darth Vaderiin verrattuna.
Yhdessä vaiheessa oli suosiossa leikki, jossa pojat ampuivat minua pistooleillaan ja kaaduin koristen maahan. Selvästi he työstivät pelkoa, että äidille tapahtuu jotain. Varmasti he myös käsittelivät aggressioitaan, onhan aikuinen usein lapsen näkökulmasta epäreilu tyranni, joka ei tajua mistään mitään ja kieltää kaiken kivan.
Meillä on käyty läpi kaikki mahdolliset leikkiaseet: puumiekat, herne- ja kuminauhapistoolit, nalli- ja vesipyssyt, nerfit sekä softaus. Kuula-aseiden kanssa teinipojatkin jaksavat rymytä metsässä tuntikausia. En ole koskaan erityisemmin uskonut sukupuolineutraaliin kasvatukseen. Lapset ovat saaneet itse valita, mitä haluavat leikkiä. Olen kyllä ostanut heille kirppikseltä vauvanukkeja, mutta ne ovat jääneet sängyn alle pölyttymään.
Olen pyrkinyt romuttamaan uskomuksia sukupuolirooleista enemmän omalla esimerkilläni: minulla on paljon työkaluja ja selviän melkein mistä tahansa kodin työstä. Olen vahva ja pystyn esimerkiksi avaamaan purkit sekä kantamaan huonekaluja. Omistan laadukkaat stereot. Olen todella hyvä kokoamaan Ikean kalusteita, enkä muutenkaan huutele miehiä apuun. En pelkää hiiriä, ötököitä tai käärmeitä. Pystyn poistamaan hiiret hiirenloukuista ja laittamaan madon koukkuun.
Lapset eivät ole tyhmiä. Terve lapsi ymmärtää kyllä leikin ja todellisuuden eron. Lapseni tietävät, että isovaarit olivat oikeassa sodassa. He ymmärtävät, että oikea sota on kamala asia. Kielletyt asiat kiehtovat lapsia kahta kovemmin. Kaikki tuntevat tarinat niistä 70-luvun pikkuveljistä, jotka nakersivat itselleen näkkileivästä pyssyn, koska leluaseet olivat kiellettyjä. Ikäiseni miehet harrastavat värikuulasotaa – ehkäpä sen takia, että pienenä ei saanut leikkiä sotaleikkejä.
Olin itse lapsena osittainen poikatyttö. Leikin paperinukeilla ja nukketalolla, mutta monet ”tyttöjen jutut” tuntuivat vierailta. Tykkäsin kiipeillä puissa ja katoilla, lukea Hopeanuoli– ja Mustanaamio-sarjakuvia ja räjäytellä papatteja (salaa äidiltä). Aikuisenakin tuntuu usein, että olen poikatyttö. Meikkaaminen ja sisustaminen ei kiinnosta, hämähäkit ovat minusta hienoja ja suloisia olentoja.
Salainen unelmani on päästä ampumaradalle. Täytyisihän minun kirjailijana tietää, miltä tuntuu ampua oikealla aseella. Sitä odotellessa ostan ehkä itselleni Nerf-aseen, joka ampuu vaaleanpunaisia panoksia.
Laura Honkasalo on kirjailija, joka harrastaa historiaa ja ompelua.
Anna Lauralle palautetta: laura.l.honkasalo@gmail.com
Lauran aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Hyvä kirjoitus. Kauas on tultu kolmen vuoden takaisesta, jossa Laura haukkui miesasia-aktivisteja kuin paatuneen idealistinen feministi. 🙂 Nyt meno näyttää enemmän pragmatismilta jossa mielipiteitä ammennetaan käytännön kokemuksista. Hyviä olivat myös kolumnit ”Kuka pilasi feminismin?” ja ”Saako miehellä olla pieni?”.
Minusta olet ihan oikeilla jäljillä tässä. Antaa lasten leikkiä ja löytää itse oma identiteettinsä. Jos sukupuolineutraalissa kasvatuksessa on tarkoitus estää poikia leikkimästä ”poikamaisesti” ja tyttöjä ”tyttömäisesti”, rajoittaa lasta pukeutumasta tiettyihin väreihin, karsia kielestä sukupuolittuneet sanat kuten ”isä” ja ”äiti”, ja olla ostamasta lapsille tietyntyyppisiä leluja, niin enpä usko että siitä seuraa mitään hyvää. Pahimmillaan lasten ilmaisu ja sanavarasto heikkenee, ymmärrys maailmasta kapenee ja heillä on vaikeuksia tulla toimeen muiden lasten kanssa.
Varmaankin sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattajien mielestä tarkoitus ei ole rajoittaa lapsilta mitään vaan nimenomaan poistaa rajoittavia sukupuolirooleja. Tämä on ihan ok, jos rooli tulee vanhemmasta, vaikka siinäkään en olisi liian tiukkapipoinen. Mutta jos sukupuolirooli ilmestyykin lapsen käytökseen itsestään eli lapsi vain on persoonaltaan tietynlainen, sitä vastaan taisteleminen on minusta haitallista.
Toivottavasti pääset sinne ampumaradalla. 🙂
Kommentit
Hyvä kirjoitus. Kauas on tultu kolmen vuoden takaisesta, jossa Laura haukkui miesasia-aktivisteja kuin paatuneen idealistinen feministi. 🙂 Nyt meno näyttää enemmän pragmatismilta jossa mielipiteitä ammennetaan käytännön kokemuksista. Hyviä olivat myös kolumnit ”Kuka pilasi feminismin?”ja ”Saako miehellä olla pieni?”.
Hyvä kirjoitus. Kauas on tultu kolmen vuoden takaisesta, jossa Laura haukkui miesasia-aktivisteja kuin paatuneen idealistinen feministi. 🙂 Nyt meno näyttää enemmän pragmatismilta jossa mielipiteitä ammennetaan käytännön kokemuksista. Hyviä olivat myös kolumnit ”Kuka pilasi feminismin?” ja ”Saako miehellä olla pieni?”.
Minusta olet ihan oikeilla jäljillä tässä. Antaa lasten leikkiä ja löytää itse oma identiteettinsä. Jos sukupuolineutraalissa kasvatuksessa on tarkoitus estää poikia leikkimästä ”poikamaisesti” ja tyttöjä ”tyttömäisesti”, rajoittaa lasta pukeutumasta tiettyihin väreihin, karsia kielestä sukupuolittuneet sanat kuten ”isä” ja ”äiti”, ja olla ostamasta lapsille tietyntyyppisiä leluja, niin enpä usko että siitä seuraa mitään hyvää. Pahimmillaan lasten ilmaisu ja sanavarasto heikkenee, ymmärrys maailmasta kapenee ja heillä on vaikeuksia tulla toimeen muiden lasten kanssa.
Varmaankin sukupuolineutraalin kasvatuksen kannattajien mielestä tarkoitus ei ole rajoittaa lapsilta mitään vaan nimenomaan poistaa rajoittavia sukupuolirooleja. Tämä on ihan ok, jos rooli tulee vanhemmasta, vaikka siinäkään en olisi liian tiukkapipoinen. Mutta jos sukupuolirooli ilmestyykin lapsen käytökseen itsestään eli lapsi vain on persoonaltaan tietynlainen, sitä vastaan taisteleminen on minusta haitallista.
Toivottavasti pääset sinne ampumaradalla. 🙂
Hieno kolumni ja yhdyn näkemyksiisi muuten, mutta tarkentaisin että sitä tapaa, jolla olet poikasi kasvattanut, kutsutaan sukupuolisensitiiviseksi kasvatukseksi. Kuten nukkejenkin ostaminen tarjolle, vaikka ne jäivätkin pölyttymään sekä oma mallisi siitä että osaat ja teet monenlaista sukupuolestasi riippumatta. Olen liikkunut paljon sukupuolisensitiivisissä ympyröissä, ja näkemykset siellä ovat olleet pitkälti samanlaisia kuin sinun: annetaan lasten leikkiä lähes kaikella millä haluavat ja pyritään monipuolistamaan eikä kaventamaan heidän mahdollisuuksiaan.
Joukko, joka pyrkii jotenkin kieltämään tai neutraloimaan sukupuolen kasvatuksessa, on kyllä hyvin pieni ellei lähes olematon. Eihän anneta sen leimata kaikkia heitä, jotka kasvattavat lapsiaan sukupuolisensitiivisesti?
Nimistä vielä, en koe sillä olevan mitään väliä, miksi lapsen vanhemmat toivovat itseään kutsuttavan. Lillukanvarsia.
Emme elä tyhjiössä, vaan noihinkin tekemisiin ympäristö vaikuttaa.
Se, että on nähnyt telkkarissa ja kirjoissa, että yleensä miekan kalistelija on mies. Se, miten ympäristö suhtautuu.
Ihminen on apinoiva laumasieluinen otus,mutta väkivaltaa sallitaan lähinnä lapsille ja miehille.
On vaikea tiedostaa että kohtelee eri tavalla eri ihmisiä.
Empatian kehittymisen vuoksi jos kerran äiti osallistuu uhrina, pitäisi pyssyntarvitsijoiden ja äidin roolit kääntää.
Äitikin voi juosta ja riekkua, pojat kuolleena makaamaan maahan. Ilman muuta.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous