Ohjaaja Virpi Suutarilla on uusi elokuvahaave, vaikka hän vannoo usein lopettavansa – silloin puoliso Martti Suosalo nauraa
Elokuvaohjaaja Virpi Suutari kiinnostui äidiltä perimänsä metsän myötä luonnonsuojelusta. Hän teki dokumentin nuorista metsäaktivisteista ja päätti itsekin ryhtyä entistä radikaalimmaksi.
Virpi ammentaa ihmisistä inspiraatiota dokumenttien tekemiseen.
Elokuvaohjaaja Virpi Suutari kiinnostui äidiltä perimänsä metsän myötä luonnonsuojelusta. Hän teki dokumentin nuorista metsäaktivisteista ja päätti itsekin ryhtyä entistä radikaalimmaksi.
Ravintola Elmin ikkunoista aukeaa näkymä Helsingin Kaivopuistoon. 1870-luvulla rakennetussa puutalossa tutkitaan ekologisesti kestävää tulevaisuutta. Siellä kuvattiin ohjaaja Virpi Suutarin, 56, uutta dokumenttielokuvaa Havumetsän lapset. Vanhan talon tunnelma teki Virpiin lähtemättömän vaikutuksen, vaikka siellä kuvattu kohtaus jäi pois pian ensi-iltansa saavasta elokuvasta.
Elokuva kertoo nuorista, jotka haluavat pelastaa Suomen metsät. Virpi kiinnostui metsien tilanteesta perittyään siskonsa kanssa kaksi vuotta sitten kuolleelta äidiltään pienen metsäalueen Kainuusta.
– Elokuvaprojekti sai alkunsa sisäisestä tarpeestani miettiä äidin metsää. Samaan aikaan luin Juha Kauppisen teoksen Heräämisiä – kuinka minusta tuli luonnonsuojelija. Olemme siskoni kanssa keskustelleet, mitä metsälle pitäisi tehdä vai pitäisikö sen vain antaa olla. Vaikka elokuva ei kerro minusta, se on salaisesti ollut osa surutyötäni.
Metsä on aina ollut läsnä Virpin elämässä. Lapsena hän vietti kesät kainuulaisessa maalaistalossa, missä lasten perään ei ehditty katsoa. Usein Virpi leikki metsässä itsekseen.
– Metsä on meille suomalaisille hiljainen ja turvallinen ystävä. Havahduin, että olemme hakanneet niitä liikaa ja metsien monimuotoisuus on suuressa vaarassa.
Metsäaktivistit saivat ajattelemaan, millaista on olla nuori
Elokuvaa tehdessään Virpi tutustui nuoriin metsäaktivisteihin, jotka olivat liittoutumassa uudeksi Metsäliikkeeksi.
– Löysin ihmeellisiä luontokokemuksia ja valovoimaisia nuoria, joista tuli dokumenttielokuvani päähenkilöitä.
Virpiä hävetti, kun hän muisti aikoinaan syyllistyneensä marginalisoimaan luonnonsuojelijoita ja pitämään heitä hiukan hassuina puunhalailijoina.
– Todellisuudessa he ovat yhteiskunnan fiksuinta etujoukkoa. Nuoret aktivistit ovat kuin kaivoksissa myrkkykaasuista hälyttäneitä kanarialintuja. He varoittavat siitä, mitä on tulossa.
Virpi ja hänen miehensä, yhtenä elokuvan tuottajista toiminut näyttelijä Martti Suosalo oivalsivat, että heidänkin olisi aika ryhtyä radikaalimmiksi.
– Se on velvollisuutemme, kun ikäännymme. Aktivistien ja oman perheeni kolmen nuoren myötä olen saanut kosketuksen siihen, millaista on olla nuori. Olen myös muistanut, mitkä asiat olivat minulle nuorena arvokkaita.
– Nuoruuden vilpitön radikalismi hautautuu helposti arjen paineisiin, mutta vanhempana sen voi löytää uudelleen. Meidän keski-ikäisten ja vanhempien pitäisi mennä nuorten sekaan osoittamaan mieltämme tai olla aktivisteja jollain muulla tavalla.
Lue myös Kotiliesi.fi: Elokuvaohjaaja Susanna Helke: ”Puhumme vanhuksistamme niin rumasti, että se on jo sukupolvipetos”
”Sanon aina, että tämä oli tässä”
Työkumppanuus puolison kanssa sujuu mutkattomasti.
– Luotamme toistemme ratkaisuihin. Martti on komediallisen ajoituksen mestari, ja hänestä on ollut apua elokuvieni leikkauksessa. Kun Aalto-elokuvassani arkistofilmit maksoivat enemmän kuin olimme arvanneet, Martti lähti maakuntiin myymään lisää lippuja esityksiinsä, jotta saimme ostettua tarvittavat arkistokuvat.
Dokumenttiohjaajana uran luonut Virpi haaveilee, että pääsisi vielä tekemään fiktioelokuvan merkityksellisestä aiheesta.
– Nyt jos koskaan pitää toteuttaa omia haaveita eikä jäädä odottelemaan.
Jokaisen projektin päätyttyä hän tosin vannoo, ettei tee enempää elokuvia.
– Sanon aina, että tämä oli tässä. Silloin Martti nauraa, että on kuullut sen aika monta kertaa ennenkin.
Virpi miettii myös, miten jaksaa työtään iän karttuessa.
– Tässä työssä pitää jaksaa kahlata luontoaktivistin perässä tunturilla yön pimeydessä, vyötäröä myöten lumessa.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 10/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous