Muoti

Muuttumisleikki: Anna, 39, vaihtoi farkut hehkeään hametyyliin

Yleensä Anna Kuitusen jalassa ovat farkut, vaikka hän haluaisi pukeutua helmoihin. Muuttumisleikissä stylisti valitsi Annalle midipituisen hameen.
Teksti: Milla Muurimäki Kuvat: Paula Kukkonen/Otavamedia

Työ puheviestinnän opettajana ei vaadi erityistä pukeutumista, ja yleensä Anna Kuitusen, 39, päälle valikoituvat farkut ja siisti paita. Tampereella asuva Anna haluaisi kuitenkin käyttää mekkoja ja hameita, hän ei vain löydä oikeanlaisia. Hän pitää selkeistä linjoista, mutta kaipaa tyyliinsä jotain pientä uutta ja kivaa.

Muuttumisleikki

Annan asu: Kašmirneule Soft Goat. Hame Marita Huurinainen. Nilkkurit H&M.

Hiuksiin lisää tummuutta

Annan hiukset ovat luonnostaan vaaleat. Niihin on laitettu vaaleita raitoja viimeksi huhtikuussa. Siksi hiusten ja ihon sävy ovat niin lähellä toisiaan, että tukka ikään kuin sulautuu kasvoihin. Muuttuja-tiimi halusi hiukan tummentaa hiuksia, jotta ne kehystäisivät kasvoja selkeämmin. Värjäys tehtiin beigen eri sävyin. Siten saatiin lisää tummuutta, mutta yleisilme pysyi vaaleana ja pehmeänä. Tummempi sävy sai myös Annan kasvot näyttämään kapeammilta.

Meikkiin yksi vahva elementti

Annan arkimeikki on yleensä kevyt: ripsiväriä, poskipunaa ja vähän huulipunaa. Hänen oma värimaailmansakin on kevyt, siksi tiimimme halusi luoda hänen kasvoille yhden vahvan elementin, voimakkaat silmänrajaukset. Vaaleansiniset silmät korostuivat kauniisti tummalla rajauksella. Paksu musta rajaus voi olla arkimeikissä jopa hieman turhan dramaattinen, siksi sitä kannattaa pehmentää luomivärin avulla.

Juhlava hame arkikäyttöön

Valitsin Annalle midimittaisen hameen ja sen pariksi pehmeän puolipooloneuleen. Kun neuleen helman sujauttaa hameen alle, vyötärö piirtyy kauniisti esiin. Juhlavakin hame muuntuu helposti arkikäyttöön neuleiden ja yksinkertaisten t-paitojen kanssa. Punaiset nilkkurit antavat lisäpituutta säärille ja hauskan väripilkun muuten harmoniseen sävymaailmaan.

Sinustako seuraava Muuttuja? Klikkaa tästä ja hae mukaan!

Julkaistu Annassa 46/2017.

X