Kun eksyin etukortteihin

Istun kahvilla ystäväni kanssa. Lompakkomme ovat kahvilan pöydällä. Ihmettelemme molemmat paksuja lompakkojamme – rahan kanssa niiden paksuudella ei ainakaan pitäisi olla mitään tekemistä. Ystäväni alkaa kasata lompakostaan kortteja pöydälle. Ja niitähän kertyy: etukortti lähikaupan ketjuun, kanta-asiakaskortti tavarataloon, videovuokraamoon ja huoltoasemalle, kahvilaketjun alennuskortti, lentoyhtiön pisteitä tuova kortti ja kanta-asiakaskortti kosmetiikkaketjuun.

Toki lompakosta löytyvät myös opiskelijakortti, henkilöllisyystodistus ja luottokortti, mutta pääasiassa kortit ovat erilaisia etukortteja. ”Tämä sukkahousuetukortti on kyllä kaiken huippu”, ystäväni parahtaa. Jonain hetkenä se nyt vaan tuntui järkevältä kerätä leimoja ostetuista sukkahousuista.

Oman lompakkoni paksuus johtuu lähinnä sinne unohtuneista kuiteista. Etukorttien vierastajana alan kuulua vähemmistöön: suomalaisilla on yhteensä yli seitsemän miljoonaa etukorttia. Kun kaupan kassalla kuulee riittävän usein kysymyksen etukortista, alkaa tuntea itsensä epätavalliseksi asiakkaaksi. Kannattaisikohan hankinta?

Ostospaikan läheisyys on tärkeintä

Etukorttien suuri määrä ei välttämättä tarkoita korttien tarjouksien perässä juoksua. Shop´In Research selvitti vuonna 2002, miten kuluttajat suunnittelevat ja tekevät ostoksiaan ja miten myymälä vaikuttaa ostoksiin. Tutkimuksen mukaan etukorttijärjestelmät eivät saa kuluttajaa sitoutumaan tiettyyn myymälään tai kauppaketjuun. Pääasiallinen ostospaikka valitaan ennen kortin ottamista. Tutkimuksen mukaan etukorttia enemmän vaikutti ostospaikan läheisyys.

Jos etukortit eivät vaikuta ostopäätöksiin, minkä ihmeen takia ne ovat niin valtavan suosittuja? Suurelle kotitaloudelle isoimmat etukortit tarjoavat kieltämättä rahanarvoista etua, jos kaikki isommat ostokset tehtäisiin muutenkin etukortin kaupassa. Keskimääräisesti kuluttava nelihenkinen perhe saa vuodessa bonuksia esimerkiksi S-etukortilla yli 900 euroa, jos keskittää kaikki ostoksensa S-ryhmän bonustoimipaikkoihin.

Entä sitten yhden hengen taloudet, jotka ovat jatkuvasti lisääntymässä? Sinkku, joka ostaa esimerkiksi S-ryhmän liikkeistä kaikki kuukauden ruokaostoksensa (200 euroa), kuukaudessa yhden cd-levyn, viidellä kympillä kahvilojen ja baarien tuotteita ja maksaa 60 euron puhelinlaskun, saa vuodessa etua noin kahdeksankymppiä. Etua siis kertyy sinkullekin, mutta tällöin pitää jättää huomioimatta muiden kauppojen mahdollisesti paremmat tarjoukset, viihtyisämmät kuppilat ja halvemmat puhelinliittymät.

Kortti oman elämäntavan mukaan

Etukorttien käytössä on eroja. K-ryhmän Plussakorttien pistesysteemi on monien mielestä S-etukortin bonuksia sekavampi, mutta kortista tarvitsee maksaa vain 8,40 euron liittymismaksu. Toisaalta sukkahousuvinkeistään kuuluisa Pirkka postitetaan vain niille asiakkaille, joiden ostokset ylittävät vuodessa 500 euroa. Baarikärpästä puolestaan viehättänevät S-ryhmän ravintoloista kertyvät edut.

S-etukortin saadakseen on liityttävä asiakasomistajaksi ja maksettavaksi siitä hyvästä osuusmaksu. Toisaalta S-etukortillisen vanhemman vastasyntynyt tai adoptoitu lapsi saa söpön kummilahjan, hopealusikan, sekä lisää alennuskortteja. Entä sitten Tradekan YkkösBonus-kortti? Sen käyttäjä voi osoittaa osan kertyneistä bonuksistaan Suomen Luonnonsuojeluliiton käyttöön. Lahjoittajaksi sitoutunut kanta-asiakas saa käyttöönsä norppa-tunnuksella varustetun YkkösBonus-kortin. Etukortit kilpailevat toinen toistaan sympaattisimmilla eduilla. Mutta muistaisiko niitä tosipaikan tullein hyödyntää?

”Etukorttien pitäisi tuoda nimensä mukaan etuja, mutta joskus ne pelkästään stressaavat”, huokaa viisikymppinen Kaarina. ”Olen hankkinut aina uuden etukortin, kun olen ihastunut johonkin tarjoukseen. Tosiasiassa en ehdi seurata niiden käyttöä tai erikoistarjouksia.” Kaarina onkin päättänyt, että jatkossa korkeintaan yksi kortti saa riittää – eniten etuja keskivertoasiakkaalle kertyy, kun etukortti on siihen lähimpään ja eniten käytettyyn ruokakauppaan.

Teksti: Veera Luoma-aho / A4 Media Oy (20.4.2006)
Kuva: A4 Media Oy