Mainos: Digi- ja väestötietovirasto
Mainos | Digi- ja väestötietovirasto

Pienet häät kahdella tavalla

Siviilivihkiminen pienellä porukalla voi olla ikimuistoinen ja koskettava hetki. Kaksi morsianta kertoo kaksi erilaista häätarinaa.

Teksti:
Digi, Väestötietovirasto

Kuva: Heli Keppola

Teksti:
Digi, Väestötietovirasto

Siviilivihkiminen pienellä porukalla voi olla ikimuistoinen ja koskettava hetki. Kaksi morsianta kertoo kaksi erilaista häätarinaa.

Suomessa avioliiton voi solmia joko kirkollisesti tai siviilivihkimisellä. Muutoin tyyli on vapaa, ja parit voivat tehdä vihkitilaisuudesta ja hääjuhlista omannäköisensä.

Helsinkiläisellä Maiju Lehdolla on kokemusta sekä siviilivihkimisestä että kirkkohäistä. Hänen puolisonsa Teemu Lehto ei nimittäin kuulu Maijun tavoin kirkkoon, joten pari meni virallisesti naimisiin maistraatissa ja liitto siunattiin myöhemmin kirkossa.

– En halunnut puolisoni liittyvän kirkkoon vain häiden vuoksi, Maiju sanoo.

Niinpä pari vihittiin Helsingin maistraatissa elokuisena iltapäivänä vuonna 2017. Mukana olivat vain vanhemmat, sisarukset, kaaso sekä bestman.

– Yllätyin kuinka ihana viraston häätila oli. Vihkijämme oli aivan ihana ja lämmin nuori nainen. Vaikka vihkikaava on lyhyt, hän painotti joka sanaa ja katsoi suoraan silmiin. Tilaisuus oli intiimi ja herkkä, Maiju kehuu.

Viikon kuluttua vihkimisestä oli vuorossa kirkollinen siunaaminen ja suuremmat hääjuhlat.

– En ole harras uskovainen, mutta kirkko oli minulle tärkeä osa häitä. Isäni saattoi minut alttarille.

Ohjelma kirkossa oli muutenkin hyvin samanlainen kuin kirkollisissa vihkimisissä musiikkeineen ja ohjelmanumeroineen. Avioliittoon siunaamisen kaavakaan ei eronnut juuri vihkimisestä.

– Pappi kysyy tahdotko rakastaa eikä tahdotko ottaa puolisoksi, Maiju selittää.

Kirkkohäät
Viikon kuluttua vihkimisestä maistraatissa, Lehdot siunasivat avioliittonsa helsinkiläisessä kirkossa. © Heli Keppola

Lehdot päätyivät melko pieniin juhliin ja vieraita saapui paikalle kuutisenkymmentä.

– Juhlista olisi tullut helposti kaksi kertaa suuremmat, mutta päätimme että kutsumme ainoastaan sellaisia ihmisiä, jotka tunnemme molemmat.

Pari pohti, loukkaantuuko joku tiukasta rajauksesta.

– Ajattelimme kuitenkin, että olemme aikuisia ja nämä ovat meidän juhlamme.

Poikkeusajan häät

Julia ja Toni Wiikeri vihittiin huhtikuussa 2020 ja juhlat olivat luonnollisesti hyvin erilaiset. Niihin sai nimittäin osallistua korkeintaan kymmenen ihmistä.

Pari päätti hääpäivästä joulukuussa 2018. Tuolloin tuskin kukaan aavisti, kuinka poikkeuksellinen keväästä 2020 kehkeytyy kokoontumisrajoituksineen.

– Suomi alkoi sulkeutua noin kuukausi ennen häitä ja mietimme pitkään, mitä teemme. Meidän oli tarkoitus viettää häitä pitkän kaavan mukaan ja vieraita oli kutsuttu kuutisenkymmentä, J ulia Wiikeri kertoo.

Pari pohti, tuntuisivatko häät miltään pienellä porukalla ja pitäisikö ne perua kokonaan.

– Näin jälkikäteen voin sanoa, että oli hyvä ratkaisu, ettemme peruneet vihkimistä.

Wiikerit solmivat avioliiton siviilivihkimisellä erään helsinkiläisen hotellin sviitissä. Paikalla olivat molempien äidit, Julian äidin mies sekä kaasot ja kaksi bestmania.

Poikkeusajan häät
Wiikerit pääsivät ottamaan ikimuistoiset hääkuvat autiossa Helsingin keskustassa. © Laura Karlin

– Tilaisuus oli intiimi, koskettava ja tunnelmallinen. Siviilivihkimisen kaava on melko lyhyt ja koruton, mutta laadimme molemmat omat vihkivalat. Emme ehkä olisi uskaltaneet lukea niitä 60 ihmisen edessä.

Myös molempien äidit lukivat avioliittoon liittyviä elämänohjeita, ja toinen kaasoista lauloi yhden kappaleen.

– Onneksi kaaso pääsi tulemaan. Hän asuu Riihimäellä ja rajat Uudellemaalle aukesivat kaksi päivää ennen häitä.

Vihkimisen jälkeen pari pääsi ottamaan ikimuistoiset hääkuvat autiossa Helsingin keskustassa.

Nyt parilla on yksi asia vähemmän jännitettävää varsinaisessa hääjuhlassa lokakuussa, kun vihkiminen on jo hoidettu. Kesäkuun alussa kokoontumisrajoitus nousee 50 henkeen, joten tämänhetkisen tiedon mukaan Wiikerit pääsevät juhlimaan isommalla porukalla lokakuussa.

– Juhlissa on niin paljon kaikkea muuta, että ehkä on ihan hyvä, että häät jaettiin kahteen osaan.

X