Reseptit

Lohipastramileivät

7.3.2015 Teksti: Taina Salovaara Kuvat: Jukka Pakarinen/Otavamedia

Valmistusaika

yli 2h

Vaikeusaste

Keskitaso

Annosmäärä

Arvostelu

Ainekset

vaaleaa maalaisleipää
1 dl majoneesia
1 kurkku
tilliä

lohipastrami

400 g lohen paksua keskipalaa
1.5 rkl merisuolaa
1.5 tl sokeria
1 tl rouhittua valkopippuria
1 rkl wasabi-seesami- mausteseosta (Santa Maria)
2 rkl seesaminsiemeniä
2 tl rouhittua mustapippuria

Valmistusohje

Mausteiset lohipastramileivät sopivat vaikka retkievääksi lauhaan talvisäähän.

1. Valmista lohipastrami edellisenä päivänä. Hiero suola, sokeri ja valkopippurirouhe kalan pinnalle. Kääri lohi tiukasti kelmuun, pane päälle kevyt paino, anna kalan suolautua 4–6 tuntia.

2. Raaputa mausteet pois lohen pinnalta. Leikkaa fileestä pitkittäin kolme tankoa. Sekoita mausteseos, seesaminsiemenet ja mustapippuri lautasella keskenään. Painele seos kalatankojen pintaan. Kuumenna tilkka öljyä isolla paistinpannulla. Paista lohitankoja niin, että pinta kypsyy, mutta kalan sisus jää punaiseksi. Kääri jokainen tanko tiukasti muovikelmuun ja pane jääkaappiin yöksi.

3. Voitele leivät majoneesilla, päällystä kurkkuviipaleilla ja tillillä. Leikkaa lohi reiluiksi viipaleiksi ja lisää kurkun päälle. Kääri leivät yksittäin paperin tai kelmun sisään.

 

Katso myös:

Eväsleipä halstratusta kirjolohesta

Kylmäsavulohileivät

Lohileivät

Kotiliesi.fi: Pienet lohileivät

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *