Ihmiset ja suhteet 24.1.2014

Onko parisuhteesi kriisissä? Tunnista ennemerkit ja lue pariterapeutin ohjeet

Teksti: Anna.fi

Kokosimme juttuun merkkejä, jotka saattavat viestiä siitä, että avioliitossasi tai parisuhteessasi on ongelmia. Väestöliiton psykologi sekä pari- ja perheterapeutti Keijo Markova kommentoi suhteelle tuhoisia ennemerkkejä ja antaa vinkkejä tilanteen parantamiseksi.

parisuhteet, parisuhdeongelmat

On harvinaista, että avioliitossa tai parisuhteessa tulee täysin yllättäen eteen kirkuva ongelmatilanne. Yleensä merkit suhteen epäkohdista tai kumppanin kiinnostuksen loppumisesta ovat havaittavissa pidemmällä aikavälillä.

– Keskeisimpiä parisuhteen tuhoa ennustavia merkkejä ovat kriittisyys, vastuun kieltäminen, halveksunta ja vetäytyminen, sanoo Väestöliiton pariterapeutti Keijo Markova.

– Huono kriittisyys tarkoittaa sitä, että puoliso vastaisi vaikkapa juot aina viinaa -palautteeseen, että ei tuon ämmän kanssa kukaan viitsi olla selvinpäin. Vastuun kieltäminen taas tarkoittaa sitä, että syyttää esimerkiksi syrjähypystä puolisoaan sanomalla, että no kun sä olet aina tuommoinen. Halveksunnan ja vetäytymisen vaiheessa toiselle ei viitsi enää vastata mihinkään: käytännössä ollaan yhdessä, mutta mitään asioita ei enää jaeta, Markova kuvailee.

Merkkejä vakavasti otettavista parisuhdeongelmista

Keijo Markova kommentoi Examiner.com-sivuston listausta parisuhdekriisiä enteilevistä merkeistä ja antaa neuvonsa tilanteen kohentamiseksi.

1. Kumppanisi on menettänyt kiinnostuksensa arkisia kuulumisiasi kohtaan. Hän ei enää kysy, miten päiväsi meni, eikä jaa kanssasi omia kuulumisiaan.

– Yksi ihmisen perustarpeista on olla näkyvä. Parisuhde lähtee toisen tuntemisesta ja halusta pysyä kiinni tärkeän ihmisen elämässä. Kuulluksi tuleminen on tärkeä mittari siitä, onko merkittävä toisen elämässä. Parisuhteen säilymisen kannalta on tärkeää voida jakaa sekä ilot että surut. Myös toiselta saadun tuen tulisi olla yksi suhteen merkittävistä voimavaroista. Mutta jos toinen ei jaksa edes kuunnella, miten hän voisi tukeakaan?

Pidemmässä suhteessa ei voi olla enää samanlaista keskittymistä toiseen kuin rakastumisvaiheessa, jolloin ei pysty hetkeäkään olla ajattelematta toista. Jos toisen kiinnostus on kuitenkin koko ajan muulla, se osoittaa, ettei kumppani tai suhde ole enää keskipisteessä. Jos ei halua enää kuulla kumppaninsa kuulumisia, vastapuolella yleensä herää tarve kertoa ne jollekin toiselle.

Tee näin

Ole itse aktiivinen ja kysy kumppaniltasi ensin hänen kuulumisiaan. Vältä sitä toimintamallia, että en minäkään kysy, koska hänkään ei kysy. Kerro kumppanillesi, että hän on sinulle tärkeä ja toivoisit, että voisitte jakaa kuulumisianne. Älä hyökkää kumppaniasi vastaan sä et koskaan -ajatuksella. Herätä keskustelua siitä, mitkä kummankin toiveet suhteestanne ovat. Huolenaiheet kannattaa käsitellä ennen kuin käy niin, ettei teillä ole enää mitään puhuttavaa.

2. Olette alkaneet riidellä usein yksinkertaisista ja vähäpätöisistä asioista.

– Kun riidellään vähäpätöisistä asioista, kyse on suhteen turvallisuudesta. Jos sanotaan, että ”Piru vieköön, et muista edes maitoa ostaa, sinä ja sukulaisesi ette osaa yhtään ajatella toisia”, kyse on loppujen lopuksi jostain aivan muusta kuin maidosta. Yksinkertainen asia nousee tunnetasolle ajatuksella ”Et välitä minusta, koska et tuonut sitä mitä pyysin.” Merkittävää arkisista asioista riitelemisessä on, määrittääkö riiteleminen koko suhdetta vai voidaanko asiat käsitellä asioina. Jos kumpikin kokee suhteen turvalliseksi, voidaan asioista myös olla turvallisesti eri mieltä.

Tee näin

Pohdi, mikä on asian todellinen merkitys. Mistä asiaan liittyvä pettymys ja suuttumus oikeasti syntyvät? Vahvista suhdettanne kertomalla kumppanillesi, että hän on sinulle maailman tärkein ihminen ja toivot siksi, että hänkin ottaisi sinut huomioon.

3. Kumppanisi keskittyy aikaisempaa enemmän aktiviteetteihin, joissa sinä et ole mukana. Hän ei ole enää kovin kiinnostunut asioista, joita aiemmin teitte yhdessä.

– Pohdi, mikä merkitys asialla on. Joskus ihminen saattaa haluta palata vanhan harrastuksensa pariin, vaikkei kumppani olisi asiasta vähääkään kiinnostunut. Hyvässä tilanteessa toinen saakin toteuttaa omaa intressiään ja haavettaan siten, että saa tähän kumppanin tuen.

Tee näin

Mieti, uhkaako asia suhdettanne ja jos uhkaa, miksi. Miksi ette enää viihdy yhdessä yhtä hyvin kuin aikaisemmin? Miten voisitte huolehtia siitä, että teillä on myös yhteistä tekemistä ja hyviä hetkiä?

4. Hän ei ole enää romanttinen. Kädestä pitäminen, halailu, paijaaminen ja seksi ovat vähentyneet huomattavasti. Lämmittely-yrityksesi torjutaan.

– Jos toinen tulee jatkuvasti torjutuksi seksissä, se on selvä uhka parisuhteelle: torjutuksi tuleminen voi olla merkki siitä, ettei halua toista elämäänsä. Se kertoo, ettei toisen läheisyys enää tunnukaan hyvältä.

Tee näin

Jos suhteesta puuttuvat kokemukset hyvästä fyysisestä kohtaamisesta ja läheisyydestä, on syytä keskustella, miksi näin on tapahtunut ja onko suhde jo ajautunut kriisiin. Kerro kumppanillesi, että kaipaat hänen läheisyyttään ja seksiä hänen kanssaan, koska haluaisit tuntea olevasi hänelle merkittävä myös sillä alueella.

5. Hän alkaa yhtäkkiä kritisoida voimakkaasti sitä, miltä näytät, miten pukeudut ja mitä sanot tai teet.

– Parisuhteessa on toki syytä puuttua kriittisesti asioihin, jotka ovat uhkia suhteelle tai kumppanille itselleen, kuten kumppanin liiallinen alkoholinkäyttö tai fyysisen hyvinvoinnin laiminlyöminen. Negatiivinen motkottaminen taas ei edistä kenenkään hyvinvointia – se on kuin iskisi toista pesäpallomailalla päähän.

Hyvänlaista kriittisyyttä on sanoa esimerkiksi toisen terveydentilaan liittyen, että onko rakas painosi noussut – alan huolestua terveydestäsi, koska haluan, että olet mahdollisimman pitkään elämässäni. Huonoa kriittisyyttä puolestaan on tivata, miksi olet noin lihava. Jos huono kriitisyys jatkuu tarpeeksi pitkään, vastapuolella alkaa hälytyskellot soida. Hän tuntee, ettei ole hyväksytty ja arvostettu kumppaninsa silmissä ja hän alkaa panikoida jätetyksi tulemisen ajatuksesta. Mikäli kritiikin esittää lempeästi, tilanne on hyvä ja turvallinen. Kumppani  on parhaimmillaan kuin lennonjohtaja, joka pitää meidät kurssissa.

Tee näin

Kriittisyyden vastalääkkeitä ovat rakkaus ja ihailu. Mieti joka päivä yksi hyvä asia kumppanistasi ja kerro se hänelle. Ihmisellä on parhaat mahdollisuudet kehittää toimintaansa silloin, kun hän tuntee, ettei kritiikki ole uhka itselle tai suhteelle, vaan se kohdistuu tiettyyn asiaan. Jos toinen menee paniikkiin, hän ei pysty ottamaan vastaan minkäänlaista palautetta. Hyvässä parisuhteessa yhtä negatiivista asiaa kohden olisi hyvä mainita kolme positiivista asiaa.

6.  Hän väheksyy ystäviäsi ja perhettäsi, ja jakaa kritisoivat mielipiteensä heistä omien ystäviensä, perheensä ja kaikkien muidenkin kanssa, jotka vain jaksavat kuunnella.

– Jos moittii kumppaniaan ja tämän läheisiä, suhteessa ollaan yleensä jo eri leireissä. Hyökkäävä käyttäytyminen vie paria erilleen ja on loukkaavaa. Suhteen kannalta on katastrofaalista, että kumppanit ovat vihollisia keskenään.

Tee näin

Pohtikaa, mikä saa aikaan tarpeen suhtautua kielteisesti toisen lähi-ihmisiin ja miksi jompikumpi haluaa loukata toista. Kertooko se pettymyksestä tai katkeruudesta? Hankkikaa tarvittaessa ulkopuolista apua sen selvittämiseksi, miksi olette päätyneet parisuhteessanne eri leireihin ja negativiiselle kehälle.

7. Hän alkaa pitää sinua itsestäänselvyytenä. Et kuule häneltä enää kohteliaisuuksia, eikä hän tunnu enää huomaavan mitään hyviä puoliasi.

– Ihmisellä on perustarve tuntea olevansa tärkeä ja rakastettu. Näin ollen kumppanin välinpitämättömyys on usein tuhoavaa ja ahdistavaa. Positiivisen huomioinnin puuttuminen vie pohjan pois parisuhteelta. Jos toinen ei enää noteeraa, hän on kääntänyt selkänsä. Tilanteeseen ei pidä sopeutua, sillä se ajaa teidät koko ajan vain kauemmaksi toisistanne.

Tee näin

Pohdi, huomioitko itse kumppaniasi positiivisesti? Kerro hänelle hyökkäämättä, että kaipaat häneltä positiivista huomiota ja että sinusta tuntuu pahalta, ettet saa sitä. Miettikää yhdessä, miten saisitte palautettua hyvän läheisyyden välillenne.

8. Normaalin keskustelun ylläpitämisestä on yhtäkkiä tullut lähes mahdotonta. Kumpikin teistä haluaa liueta tilanteesta silloin, kun pitäisi jutella.

– Keskusteluyhteyden puuttuminen on suhteissa yleisin merkki siitä, että jokin on pielessä. Tilanne kertoo joko välinpitämättömyydestä tai siitä, että jostain syystä tuntuu pahalta ja ahdistavalta olla yhdessä. Toimiva keskusteluyhteys kuuluu normaaliin parisuhteeseen, ja jos sitä ei ole, tilanteessa ollaan pahasti jumissa. Keskinäinen vuorovaikutus on jäädytetty, ja se herättää kysymyksen: miksi? Puheyhteyden korjaaminen on välttämätöntä, jos suhdetta halutaan jatkaa.

Tee näin

Pohtikaa yhdessä toisianne syyttelemättä, miten saisitte hyvän keskustelun taas käyntiin. Voitte myös keskustella siitä, miksi olette jumissa tilanteessa ja miltä se kummastakin tuntuu. Tilanteeseen ei pidä jäädä, sillä se harvoin paranee itsestään.

9. Hänellä kestää normaalia kauemmin vastata soittoihisi tai hän ei vastaa niihin enää ollenkaan.

– Jos hän on kiinni esimerkiksi töissään, tämä on ymmärrettävää, mutta jos näin käy jatkuvasti, se on yksi selänkääntämisen muoto ja keino olla toiselle tyly. Koska tärkeän ihmisen puheluun yleensä vastataan kiireesti, hän ei ehkä ole enää kiinnostunut sinusta ja kokee sinut häiriötekijäksi elämässään.

Tee näin

Pohdi, miksi hän on tyly. Onko hän mahdollisesti suuttunut jostain? Vai veteleekö suhde jo viimeisiään, mutta siinä pysytään, kun kumpikaan ei osaa, uskalla tai jaksa tehdä muuta? Oli syynä mikä tahansa, asiaa on syytä ryhtyä korjaamaan heti – ei pidä jäädä vain odottamaan, että ehkä hän taas jonain päivänä vastaa soittoihin.

10. Hän on alkanut flirttailla läsnäollessasi avoimesti vastakkaiselle sukupuolelle. Hän saattaa myös ottaa tauon tai eron puheeksi.

– Jos sanoo haluavansa ottaa eron tai pitää taukoa, se yleensä kertoo kiinnostuksesta hakea ihailua ja hyvää läheisyyttä muualta kuin omalta kumppanilta. Ja kun kumppani reagoi tähän, hänestä pahimmassa tapauksessa tulee ”mustasukkainen hullu”. Tilanne on parisuhteen kannalta erittäin huolestuttava, eikä siihen pidä pidemmän päälle sopeutua.

Tee näin

Mieti vakavasti, onko sinulla syytä olla suhteessa, jos se vie pohjaa omalta itsetunnoltasi. Onko suhteen jatkaminen tällaisenaan mahdollista? Muutos on välttämätön tavalla tai toisella. Tilanteeseen voi hakea apua esimerkiksi pariterapiasta.

11. Kumppanisi ärsyyntyy sellaisista tekemisistäsi tai sanomisistasi, joita hän aiemmin piti huvittavina ja herttaisina.

– Esimerkiksi tilanne, jossa toinen on pelastettava ja toinen pelastaja – eli jossa vain toinen osaa ja pärjää – ei toimi pidemmän päälle. Tällöin suhde toimii vain tietyllä, rajoitetulla tavalla, ja jossain kohtaa kyllästyminen tulee vastaan. Tämä ei ole ehkä ollut väärä pohja mennä yhteen, mutta sen myötä kumpikin jämähtää suhteessa omaan kapeaan rooliinsa. Toisaalta se, että kyllästyy toisen tiettyihin puoliin, on myös hieno mahdollisuus kehittyä niin suhteessa kuin ihmisenä.

Tee näin

Kaivakaa toisistanne rohkeasti uusia puolia esiin! Pyrkikää luomaan hyvä ja turvallinen yhteys, jotta kumpikin uskaltaa paljastaa myös kipukohtiaan ja todella päästää toisen lähelleen. Samalla ennalta-asetetut roolitkin alkavat murtua.

12. Kumppanisi on alkanut rakentaa omaa, erillistä elämäänsä, jota hän ei halua jakaa kanssasi. Hän hankkii myös uusia ystäviä, joita hän ei esittele sinulle.

– Suhteen peruslähtökohta on, että on kumppanistaan innostunut ja voi turvallisesti toteuttaa itseään, kun tietää hänen olevan rinnalla. Se, että toinen alkaa rakentaa elämäänsä suhteen ulkopuolelle, voidaan nähdä yhtenä vaaran merkkinä: mikä merkitys parisuhteelle jää silloin, jos toinen käy kotona vain vaihtamassa paidan? Jos kumppanilla on oma maailmansa, yhteinen maailmanne käy sen rinnalla koko ajan pienemmäksi.

Tee näin

Suhteenne ei todennäköisesti toimi yhdellä tai useammalla tasolla – mieti, miksi. Jos kaipaat välillenne enemmän yhteisiä asioita, ole aktiivinen niiden edistämiseksi. Pohdi myös, miten voisit itse lähestyä kumppaniasi siten, että hän tuntisi olonsa ihailluksi ja rakastetuksi.

13. Hän salailee asioita. Hän heittäytyy helposti puolustuskannalle ja ylireagoi viattomiin kysymyksiisi tai kommentteihisi.

– Tässä vaiheessa on tultu jo melko pitkälle oman elämän eriyttämisessä. Kun normaalitilanteessa sanottaisiin, menen käymään kaupassa, tällaisessa tapauksessa kysytään, mitä sinä kyttäät. 95 prosenttia tilanteista ovat sellaisia, joissa tekemiset salataan, koska toinen ei hyväksyisi niitä. Salaisuuksien säilyttäminen puolestaan pääsääntöisesti tuhoaa suhteen.

Tee näin

Toista ei voi pakottaa rehelliseksi, mutta itselleen voi olla rehellinen: kohtaa tilanne, ja mieti, missä mennään. Pohdi, olisiko ulkopuolisesta avusta teille hyötyä.

Salailu saattaa laukaista voimakkaan ja ahdistavan jätetyksi tulemisen pelon, eikä tähän ajatuksenkiertoon pidä jäädä yksin. Peilaa tarvittaessa ulkopuolisen ammattilaisen kanssa ajatuksiasi, jos ne alkavat kiertää kehää.

Muista myös oma hyvinvointisi

Keijo Markovan yleisneuvo vakavien parisuhdeongelmien kohdalla on, ettei pidä jäädä tilanteeseen, joka tuntuu täysin mahdottomalta ja joka on uhka omalle hyvinvoinnille. Jos kahdenkeskinen keskustelu on mahdotonta, pariterapia on hyvä keino purkaa suhteen painolastia siinäkin tapauksessa, että ero olisi väistämätön.

Oman parisuhteensa tilaa voi kartuttaa internetin kautta esimerkiksi Väestöliiton ja Suomen Pariterapiayhdistyksen yhteistyössä toteutetulla ilmaisella parisuhdekurssilla.

Teksti: Elina Järvi
Kuva: Colourbox.com
Lähteet: Examiner.com ja Väestöliitto

Lue myös:

Onko kaikki vika vain puolisossa?

Myrkyllinen parisuhde syö itsetunnon

Parisuhde paremmaksi – 8 piristysruisketta rakkaudelle

Pitkä parisuhde – Miksi yhteen kasvaminen kannattaa?

Kommentit (3)

Voi voi millaisten kusipäitten kanssa te naiset menette yhteen. Miksi ei mukava kohtelias mies kelpaa vaan aina sorrutte siihen pahaan poikaan ja sitten käy niin ettei teitä kunnioiteta paskan vertaa parisuhteessa. Kyllä niitä mukaviakin miehiä olisi tarjolla. Mukava mies antaa myös teille vapauksia, mutta suosittelen, että kun vapautta saatte niin myös muistatte panostaa parisuhteeseen ja arvostatte miestä ja näytätte sen, että tässä on suhde josta haluatte pitää kiinni. Jos niin ei käy, voi olla että suhde mukavan miehen kanssa ei sitten kuitenkaan kestä. Se, että voi luottaa suhteen jatkumiseen on tärkeää, jolloin voi suunnitella tulevaisuutta. Jos takeita jatkosta ei ole, kestävää suhdetta hakeva mukava mies alkaa epäilemään ja saattaa lopettaa suhteen.




1



0

Vai että vielä aktiivisena pitäisi olla ku saa paskat niskaansa, kaikki noi esimerkit päti meikäläisen ex miesystävään, minä uskoin kaiken hyväuskosesti, annoin kämpänki pois ku toinen houkutteli asumaan, piakkoin huomasin hänen kiinnostuvan enemmän deittipalstojen akoista eikä tehty sitäkään vähää yhessä, ennenkuin kunnolla tajusin, oli hän lakaissut minut ns. maton alle, pois elämästään, kaikkein kirvelevintä oli kun hänen lapsetkaan ei enää moikannut jos meillä kävivät ja minun syytähän se oli jos he eivät käyneet kun olin kuulemma se vainoharhanen, mustasukkanen hullu. Mutta muistan kyllä mitä tietokoneen historiassa oli ja olihan hän eräänki kerran ihan jättäny näkyville deittisivunsa, seksi loppui kun olin kuulemma tylsä sängyssä, mikä on tosi outoa, koska hän oli se joka makasi kuin kuollu lahna, edes koskematta minuun. Että tämmönen stoori ja sitä ”suhdetta” en pitäny sen arvosena että olisin vaivautunu parisuhdeterapeutille, olimme jo kyllä eronneet, vaikka asuimme saman katon alla, mutta kyllä silti koski minun sydämeen huomata että uusi muijahan hänellä jo oli.




0



0

Voi voi millaisten kusipäitten kanssa te naiset menette yhteen. Miksi ei mukava kohtelias mies kelpaa vaan aina sorrutte siihen pahaan poikaan ja sitten käy niin ettei teitä kunnioiteta paskan vertaa parisuhteessa. Kyllä niitä mukaviakin miehiä olisi tarjolla. Mukava mies antaa myös teille vapauksia, mutta suosittelen, että kun vapautta saatte niin myös muistatte panostaa parisuhteeseen ja arvostatte miestä ja näytätte sen, että tässä on suhde josta haluatte pitää kiinni. Jos niin ei käy, voi olla että suhde mukavan miehen kanssa ei sitten kuitenkaan kestä. Se, että voi luottaa suhteen jatkumiseen on tärkeää, jolloin voi suunnitella tulevaisuutta. Jos takeita jatkosta ei ole, kestävää suhdetta hakeva mukava mies alkaa epäilemään ja saattaa lopettaa suhteen.




1



0

Nykyään avioliitto pitäisi lailla kieltää kun melkeen kaikki eroaa josain vaiheessa ja syntyy kovia riitoja pesänjaoista ja lasten huoltajuuksista.




0



0

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Lue seuraavaksi