Olen kuin Uuno Turhapuro
Mene lääkäriin, mieheni sanoi. Olin nukkunut kahden tunnin päiväunet ja yhä väsynyt.
Mökillä nukuin taas ja äitini sanoi samaa: mene lääkäriin.
Sitten lapsen kaveri oli kylässä ja minä vähän lepäilin sängyssä. Ikävä kyllä nukahdin, ja sillä välin neljävuotiaat löysivät meikkipussini, sotkivat naamansa järkyttävän näköisiksi ja menivät avaamaan oven, kun kaverin vanhemmat tulivat hakemaan. Minä kömmin ovelle perässä. Tilanne näytti oudolta. Varasin lääkäriajan.
Lääkäri määräsi verikokeet.
”Mikä minulla on?” kysyin, kun tulokset olivat valmiit. ”Sinulla on ’lapset’”, lääkäri sanoi. ”Yleensä väsymyksen syy on ihan vain raskas elämäntilanne.”
Muistan, kuinka ennen ihmettelin, miksi kavereilleni oli aina niin tärkeää päästä istumaan, kun olimme baarissa. Minä en tuoleja tarvinnut, jaksoin notkua tuntikausia seisaaltaan. Nyt cocktailkutsuilla alan ensimmäiseksi pälyillä sohvapaikkaa. Sikäli kun koskaan käyn cocktailkutsuilla. En jaksa. En koskaan mene mihinkään. En vain jaksa.
En oikein jaksaisi istuakaan. Teen suurimman osan töistä makaamalla sängyssä tietokoneen kanssa. Perheemme on epätasa-arvoinen: mies tekee enemmän kotitöitä mutta tuo myös enemmän rahaa kotiin. Epäreilua ja hävettävää. Mutta kun en jaksa. Lipsuu miehelläkin. Ennen siivosimme kerran viikossa, sitten kahden viikon välein. Nyt vain silloin, kun emme enää kestä alennustilaa ja sotkua. Ennen hedelmäkulhossa oli vain hedelmiä ilman pakkauksia ja punnituslappuja. Sitten niihin jäivät punnituslaput ja pakkaukset, ja nyt kulhossa on tyhjiä pattereita, sinitarrapaketti, pari barbia ja yksi omena punnituslapulla.
En kehtaa sanoa kuinka paljon annan lasteni katsoa iPadiä. Aina välillä julkaistaan mediajuttu siitä, että liika ruutuaika ei ole hyväksi lapsille. Naurattaa. Ikään kuin vanhemmat antaisivat lastensa pelata paljon, koska he kuvittelisivat sen olevan hyväksi lapsille. Ei kyse ole tiedon puutteesta. Kyse on siitä, etteivät paukut riitä tiukempaan rajoittamiseen. Sama juttu sokerin syömisen kanssa. Ei kai sitä kukaan terveellisenä pidä? Vanhemmat vain haluavat tikkarin pituisen rauhallisen hetken.
Lääkärikäynnin jälkeen koin valaistumisen: alan lenkkeillä. Juoksin joka toinen päivä, ja kahdessa kuukaudessa kasvatin kuntoni 2 kilometrin lenkistä 12 kilometriin. Mutta peli oli aloittelijan tasoa: oli kesäloma ja kaunista. Seuraavalla tasolla ei ollut enää loma, sitä seuraavalla tuli räntää päin naamaa. Tsemppasin, mutta pari nuhakuumetta ja työmatka sinetöivät retkahduksen takaisin Uuno Turhapuroksi. Jaksamiseni raja tuli vastaan.
Mutta oi tätä huonokuntoisuutta. Makaan sängyssä, väsyttää ja hävettää, haluaisin olla reipas äiti mutta en ole, ja suunnittelen hankkivani personal trainerin. Apua! Raahaa minut pois täältä makaamasta. Sitten tajuan, että en voi panna yhtäkään personal traineria kuuntelemaan selityksiäni. ”En voi mennä jumppaan, koska pukuhuoneet ahdistavat.” ”Mitä jos jumpassa tulee huono biisi ja menee fiilikset?”
Olen myös yksi niistä naisista, jotka käyttävät teknisiä liikuntavaatteita mutta eivät tee mitään liikunnallista. Pukeudun vuorikiipeilijän vaatteisiin ja kävelen sata metriä sängystä työhuoneen sohvalle. Niistä vaatteista tulee niin urheilullinen olo. Kun olen ollut koko päivän sisällä ja tuntuu nuhjuiselta, raikastan itseni avaamalla ikkunat.
Koko ajan yritän kuitenkin petrata. Joka päivä. Se ei vain ole niin helppoa. Ehkä ymmärrät? Ehkä sinullakin on ”lapset”. Jos olet se ylipainoinen ihminen, joka eilen tuli vastaani kaupungilla: ymmärrän täysin. Jos syöt epäterveellisesti, jos et käy jumpassa, jos ”teit” viime viikolla pinaattilettuja lapsille kolmena päivänä: ymmärrän niin hyvin. Olen myös varma siitä, että sinäkin yrität. Tulee myös päivä, jolloin juoksemme toisiamme vastaan pururadalla. Tämä väsymystila menee vielä ohi, kun ruuhkavuodet väistyvät.
Mistä te muuten unelmoitte? Minä unelmoin ennen vauhdikkaasta elämästä, kulttuuririennoista, maailmanympärysmatkoista. Nykyisin? Että saisin köpötellä rantakadulla ja välillä istua penkillä. Valmista lihaa Aurinkorannikon eläkeläisrientoihin.
Ai niin: nyt eivät riitä paukut enää edes tämän kolumnin kirjoittamiseen, joten on jäähyväisten aika. Kiitos, kun luitte! Jos haluatte kiittää, otan vastaan suklaata ja viiniä.
Lue myös Pauliinan parisuhteettomuuskolumni!
Pauliina Seppälä on yrittäjä ja kevyen sarjan maailmanparantaja, jonka saa parhaiten kiinni sosiaalisesta mediasta.
Kommentit
PS. Kannustuksesta, huolenpidosta ja samastumisesta innostuneena menin eilen LENKILLE. Vaikka oli pimeää ja tuulista. Jaksoin juosta vielä 4km. Jee! Ja olen jo päättänyt minne jumppasalille ilmoittaudun. Vinkkienne perusteella aion myös vielä tsekata uniapnean. Huomasin että tukkoinen nenä on sen yksi riskitekijä – ja mulla ei nenän kautta paljon pihise eli riski olemassa.
Kiitos paljon! Kyllä tää tästä.
Kommentit
Tämä oli lohdullisinta, mitä pitkään aikaan olen lukenut. En olekaan ainut väsynyt kaaoksen keskellä. Kiitos! Minne voin lähettää suklaat?
Kiitos kysymästä Mertsu! Suklaat voi lähettää vaikka työhuoneelle Iso Roobertinkatu 41, 00120 Helsinki!
Kary: voi tässä jotain masennustakin seassa olla. Mutta se puoli pitäisi olla kuitenkin hyvin hoidettu, enkä koe kuitenkaan olevani mieleltäni masentunut, vain väsynyt.
Varmaankin tämä yrittäjyys ja taipumus yökukkumiseen (ja töiden tekemiseen) on tässä yksi iso tekijä. Mutta: elämä on.
Ehkä tämän tyylilaji oli kärjistys. Oletko kuitenkin varma, ettet ole masentunut? Ja kyllä, minullakin on pieniä lapsia. http://www.tohtori.fi/?page=591031
Jännittävää tämä nykypäivän tulkinta väsymykseen,masennus,eihän se muuta voikkaan olla..??
Niin. Ja ehkä jotain pientä tyylillistä kärjistämistä.
Tervehdys, kuulostaa huolestuttavalta. Ovatko kilpirauhasarvosi ok? Toivottavasti toivut väsymyksestä vähitellen! Ehkäpä kannattaa käydä lääkärissä uudemman kerran.
Tässä tutkimuksessa tsekattiin myös tuo kilpirauhasasia. Luulen että mun vaan pitäis nukkua enemmän kuin nykyisin nukun (oon niitä tyyppejä joille varmaan 8 tuntia ois hyvä keskiarvo, mut nukun jotain 7, ja aina väsynyt), ja sitten oon iltakukkuja, addiktoitunut valvomaan kun muu perhe nukkuu; ja lisäksi yrittäjä ja teen ihan liikaa töitä, myös iltaisin ja öisin. Ja liikun liian vähän ja syön huonosti. Pitäis saada nää elintavat kuriin. Mut SE on se vaikea asia.
Varmistatko että sinulta on otettu myös TPO -arvo? Lääkärit eivät ota sitä, vaikka se indikoi ainoana verikokeena kilpirauhasen autoimmuunitulehduksen. Jos sitä ei ole otettu, käy vaikka Cityterveydessä, maksaa noin kympin. Samalla tsekkauta varastoraura (s-Ferrit), tästäkään lääkärit eivät välitä, vaikka se on erittäin elämää haittaava. Itse nämä läpikäyneenä en toivo kenenkään kärsivän turhaan.
Kiitos vinkeistä!
Hyvä kirjoitus! Kiitos! 🙂
Minusta taas on ihanaa (lääkärinä) että uskot, että ”oireesi” voi johtua ihan vaan elämästä tai elämäntavasta eikä kaikkeen löydy lääkettä purkista! Tsemppia! Been there done that, mutta kyllä se helpottaa! Oma juniori 7 v, vanhin 12 v ja nyt on jo aika iisiä ja jaksaa jo liikkuakin eikä vaan torkkua sohvalla. Ja tiedän, että unta tarvitsen vähintään 8 h vaikka kismittääkin, että päivästä loppuu tunnit kesken.
Meidän perheessä asiaan liittyy myös se että puolet perheestä on ”aina” futiksessa, ja minä ja ihana pieni neiti ollaan kahdestaan. Ja tämä neiti tykkää olla kotona ja puuhailla, eikä lähteä mihinkään, ja kun on väsynyt tulee helposti jäätyä koko päiväksi kotiin – mikä taas väsyttää vain lisää. Tyttö ei halua mitään harrastuksia mutta aion hankkia sellaisen ihan vaan jotta saadaan jotain uloslähdön rutiinia tähän hommaan.
Kuullostaa tutulta, joskin samaan pisteeseen pääsee kyllä ilman lapsiakin. Liikaa duunia tiukoilla aikatauluilla riittää oikein hyvin. Kolme tärppiä: Juo tarpeeksi vettä -myös kahvin kaveriksi aina lasillinen. Tasaisesti liikuntaa, jossa syke käy korkealla. Ja viimeisenä se vaikein ja omalla kohdalla väsymykseen parhaiten auttanut: älä syö mitään, missä on tolkuttomasti sokeria.
Sääli, kun sen tolkuttoman sokerin avulla just voi valvoa tosi myöhään. Mut toisaalta eikö sen voi korvata alkoholilla?
Totuus on että olet oikeassa ja mun täytyy vain saada elintavat kuntoon. Toi vesipointtikin on hyvä, sillä kahvia kuluu.
Oletko varma, ettei sinulla ole uniapnea? Vuosia meni juurikin kuvaamassasi olotilassa. Joka päivä huokasin: ei tää voi olla normaalia, ei ihminen voi olla aina näin väsynyt. Lääkärini mielestä minulla ei voinut olla sitä, kun olen normaalipainoinen nuorehko nainen. Hän jopa sanoi, että vaikka minulla olisi uniapnea, sitä ei hoideta kuin elintavoilla.Vaadin kuitenkin päästä testeihin, joita sain ei-kiireellisenä odotella kuukausia. Tulos: vaikea uniapnea ja lopun elämää CPAP-laite unikaverina. 🙁
Oon melko varma että tää ei ole mikään lääketieteellinen tilanne. Mutta ootte oikeassa että erilaiset lääketieteelliset syyt kyllä kannattaisi tsekata ja sulkea pois varmuuden vuoksi. Kiitos niIIIIN paljon vinkeistä!
Hei!
Ymmärrän todella hyvin fiiliksesi kahden lapsen äitinä ja erityisesti tuon sisällä kökkimisen väsyttävyyden ja ahdistuksen osaan jakaa…
Tekstisi on varmaan tarkoitus toimia eräänlaisena vapauttavana ”katharsiksena” lukijoillesi, antaa heille tilaisuus tuntea, että eivät ole ainoita jotka ovat aina väsyneitä eivätkä jaksa lapsiperhe-elämää? Sellaisena se toimii hyvin ja kiitos siitä. Se, että joku puhuu asioista suoraan, auttaa niin monia!
Kuitenkin olisi hyvä, että jollain tavalla antaisit lukijoiden ymmärtää, ettei tilanteesi ole mitenkään ihanteellinen ja toivottava. Tapasi valvoa yömyöhään läppärin kanssa ja mättää sokeria suuria määriä ei tosiaankaan ole terveellinen tapa. Ei ole myöskään ihan hirveän tavallista olla koko ajan noin väsynyt… Olisi lukijoillekin inspiroivaa, jos blogitekstin sisältö ei ole vain: ”en jaksa mitään, väsyttää koko ajan, valvon ja syön sokeria”. Lukija kaipaa ehkä jotain ideoita, miten elämäntyyliä voisi muuttaa, koska niin moni on tosiaan samanlaisessa suossa…
Pitäiskö perustaa joku väsyneiden tsemppikerho? Rehellinen tsemppikerho jossa yhdessä yritettäis saada hommaa hanskaan? Sauvakävelykerho 🙂
Uniapneaa minäkin tarjoaisin. Lääkäri kysyi minulta diagnoosin jälkeen ennen cpap hoitoa olenko tuntenut oloani väsyneeksi, johon vastasin että minulla on lapsia, eikö minun kuulukin olla väsynyt? Ensimmäiseisenä nukkumaan, viimeisenä ylös, päiväunet, mutta väsymys ei vaan katoa. Liikunta on kyllä hyväksi, mutta ennen hoitoa ei pysty pitämään siitä kiinni. Pyydä rekisteröintiä lääkäriltä, se on yksi yö jonka kotona nukut laitteen kanssa. Jos kyse ei ole uniapneasta, niin hyvä homma. Mutta kirjoituksesi kuulostaa ihan uniapnealta, sulje se vaihoehto ainakin pois?
Kiitos, ihana. Repesin aika monessa kohtaa. Siis osui ja upposi. Kuin omasta arjestani -kärjistäen (eikä aina niin kärjistäenkään). Työ, työ ja työ ja nukkumaan meno puoli yhden-puoli kahden aikaan. Mutta milloin ope tekee valmistelevat ja korjaavat työt kuin silloin, kun tenava nukkuu. Se superenerginen 4-vuotias, joka ei pysähdy eikä hiljene nukkuessaankaan.
Kyllä masennus ja väsymys on eri asia. Molemmat koettu. Tosin pitkittyneenä väsymys voi johtaa masennukseenkin (etenkin kun se ravinto-, nukkumis- ja liikuntapuoli heikoilla). On eri juttu olla haluamatta rientoihin, kun väsyttää oikeasti, kuin jos ei kiinnosta/haluta mikään. Testaa: yritä saada pari yötä nukuttua kunnolla (tenavat mummolaan tai kummeille tai…). Jos hyvien yöunienkaan jälkeen ei mikään kiinnosta, sitten voi miettiä sitä masennusasiaakin.
En sano, etteikö sinulla voisi olla jokin sairauskin, mitä edellä useassa ehdotettu, hyvähän ne on tutkia, mutta täällä fiilikset kyllä ihan samat. Kunto-ohjelma hankittu, mutta salikortti hankkimatta. Lenkille ei huvita lähteä pimeään. Juujuu, menen huomenna ihan varmasti ajoissa nukkumaan. Juujuu, teen marjoista, pinaatista ja kaikesta voimasmoothien joka aamuksi, kunhan saan blenderin. Tein. Kerran. Heti valmis vertaistukiryhmään. Suklaan!!! voimalla. 😉
Jaksamista!
Ps. Minä muuten silti olen tosi onnellinen. Ihana työ, ihana lapsi ja mies ja koti. Vuorokausi on vain niin turkasen lyhyt.
Sama! Mäkin koen olevani tosi onnellinen. Ja todellakin kiinnostais mennä joka paikkaan, mut kun en jaksa!
PS. Kannustuksesta, huolenpidosta ja samastumisesta innostuneena menin eilen LENKILLE. Vaikka oli pimeää ja tuulista. Jaksoin juosta vielä 4km. Jee! Ja olen jo päättänyt minne jumppasalille ilmoittaudun. Vinkkienne perusteella aion myös vielä tsekata uniapnean. Huomasin että tukkoinen nenä on sen yksi riskitekijä – ja mulla ei nenän kautta paljon pihise eli riski olemassa.
Kiitos paljon! Kyllä tää tästä.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous