Sami Sykön kolumni: Poikien oikeuksia pukeutua on puolustettava
Merenneitoasussa kevätjuhliin asteleva kummipoika saa epäilemättä vielä monta kertaa kuulla, millainen miehen kuuluu olla. Kunpa hän ei kuuntelisi, kirjoittaa Sami Sykkö.
Merenneitoasussa kevätjuhliin asteleva kummipoika saa epäilemättä vielä monta kertaa kuulla, millainen miehen kuuluu olla. Kunpa hän ei kuuntelisi, kirjoittaa Sami Sykkö.
Eikö juuri tällaisena alkukesän päivänä pitäisi tuijotella siniselle taivaalle ja miettiä kumpupilven kevyitä ajatuksia, kuten vaikkapa sitä, miten kukoistavalta luonto näyttää, kun se rönsyilee minne sattuu, eikä kukaan laita sille rajoja?
Pilvien ja rönsyjen sijasta olen kuitenkin joutunut pohdiskelemaan sitä, kuinka helppoa on rajoittaa ihmisen luontoa ja kuinka ohuista langoista itsetunto rakentuu.
Olin äskettäin kesäjuhlissa, joissa oli vieraana kauniisti puettu pikkupoika. Kun kehuin pojan asua miespuoliselle ystävälleni, hän innostui ylpeänä kertomaan äidistään, joka ostaa suvun pikkutytöille prinsessamekkoja. Tytöt kuulemma rakastavat mekkojaan ja pukeutuvat niihin mielellään.
Kun kysyin, mitä vaatteita isoäiti ostaa suvun pienille pojille ja mihin nämä mielellään pukeutuvat, hän vastasi:
”Eivät pojat ole kiinnostuneita sellaisesta, pukeutumisesta.”
Ai eivätkö?
Ystäväni on opiskellut yhdessä maailman hienoimmista yliopistoista ja asunut monessa maassa. Silti hän elää kotona juurrutetun mallin mukaan ja kaventaa vielä aikuisena itse elämäänsä, ettei vain vaikuttaisi epämiehekkäältä.
Koska moni tarpoo samassa kapeikossa, en nyt ehdi ihailla kumpupilviä. On puolustettava poikien oikeuksia ja raivattava heille leveämpää kulkuväylää!
Ja etteivätkö pojat tosiaankaan ole kiinnostuneita pukeutumisesta?
Tosiaankin ovat! Otetaan esimerkiksi kummipoikani. Hän on 4 vuotta ja 8 kuukautta vanha – siis poika parhaassa iässä.
Häntä tuntuu kiinnostavan pukeutuminen päivin ja öin, jalkapallokentällä ja päiväkodissa.
Äskettäin kaveri oli menossa yöpuulle ja halusi asukseen housut. Isä ojensi käteen osuneet pöksyt.
Kummipoika: ”Keltaiset! Pitää olla siniset.”
Kun sellaisia ei löytynyt puhtaina, isä nappasi pyykistä yhdet, joissa oli sinisiä lentokoneita sinisellä pohjalla.
Kummipoika: ”Liian siniset.”
Entäpä jalkapalloharjoitukset? Kun kummipoika oli menossa kauden ensimmäisiin treeneihin, häntä kiinnosti ennen kaikkea peliasun valinta.
Kummipoika: ”Jalkapalloon sopisivat hyvin Turtles-paita ja vihreät verkkarihousut.”
Päivävaatteiden kanssa vasta onkin tarkkaa. Kummipoika ei koskaan saavu aamuisin kodin alakertaan yöpuvussa vaan aina tarkasti harkitussa päiväasussa. Ja leikkikoulun kevätjuhlassa hän haluaa tänä vuonna pukeutua merenneidoksi.
Mitä luovuutta! Mitä suunnitelmallisuutta! Mitä ihailtavaa asukokonaisuuksien hallintaa!
Pukeutuvista pikkupojista kasvaa pukeutuvia miehiä. Sanotaan, että miesten nykyinen pukeutuminen kehittyi Britanniassa 1800-luvun alussa, ja sen isäksi on nimetty George “Beau” Brummell. Juuri Brummell luopui polvihousuista ja alkoi suosia moderneja räätälinpukuja.
Suuren omaisuuden perineen tyyliniekan kerrotaan käyttäneen pukeutumiseen viisi tuntia päivässä. Brummell oli Britannian kruununprinssin ystävä, joka saattoi viettää koko aamun viimeistellen kaulahuivinsa laskoksia juuri oikeaan asentoon. Tarinan mukaan Brummell kiillotti kenkänsä samppanjalla.
Kummipoikani voi George “Beau” Brummellin lailla käyttää paljon aikaa pukeutumiseen, sillä hän on ihanteellisessa asemassa: apuna on palveluskunta, kun vanhemmat pitävät huolta asusteista ja niiden kunnosta. Kuka tietää, millaisia tyylikeksintöjä kummipoikakin vielä ehtii tehdä.
Tosin miesten vapaudessa pukeutua on otettu pahasti takapakkia. Aikoinaan Euroopan hoveissa herrat olivat silkkikenkineen ja suurine peruukkeineen vähintään yhtä koristeellisia kuin naiset. Nyt pyöritellään silmiä jo sille, että kummipoikani aikoo astella kevätjuhliin merenneitoasussa. Vaikka jäbä näyttää varmasti upealta kimmeltävässä pyrstössään.
Epäilemättä kummipoika saakin vielä monta kertaa kuulla, millainen miehen kuuluu olla. Kunpa hän ei kuuntelisi. Ja ainakin nyt näyttää siltä, että viisaiden vanhempiensa ansiosta hänellä on kaikki mahdollisuudet jonain päivänä kukoistaa miehenä – ja pukeutujana.
Tosin siihen kaulahuivin laskosteluun ei ehkä tarvitse käyttää ihan koko aamupäivää.
Sami Sykkö on vapaa kirjoittaja ja muotikommentaattori, jonka mielestä taitava räätäli on ihmiselle yhtä tärkeä kuin pätevä lääkäri.
Anna Samille palautetta: sami@samisykko.com
Samin aiemmat kolumnit löydät täältä
Kommentit
Ei tarvitse mennä mihinkään vuosisataisten takaisiin hoveihin, vaan olihan 80-luku miesten ja poikien osalta värikästä ja koristeellista aikaa.
Varsinkin punkahtavat ja heavy-pojat olivat todella koristeellisia, farkkutakit ja farkkuliivit ja nahkatakit olivat täynnä kaikenmaailman kirjoituksia, leimoja, niittejä, rintamerkkejä, jopa pitsejä ja kaikkea mahdollista. Ja ihan itse vielä tekivät nämä luomuksensa.
Ja sitten niillä ei-punkkareilla oli pastellisävyt hallussa. Kukapa ei muistaisi Don Johnsonia vaaleanpunaisessa t-paidassa ja valkoisessa pikkutakissa.
Hiukset tupeerattu, lakattu, korvakoruja, huiveja, kaksinappirivisiä kummalliseen muotoon leikattuja pikkutakkeja ja vaikka mitä.
Äkkiä nämäkin ajat unohtuvat vaikka ei niin kauaa, mutta ei se miesten ja poikien pukeutuminen nyt niin ankeaa ja rajoitettua ole ollut tässä ihan meidänkään elinaikana.
Kommentit
Hyvä kirjoitus Samilta! Meidän ajatteussamme siitä, mikä ”sopii” milloinkin, kenellekin jne. on tavattoman paljon kapeikkoja! Olen yli 60-v isoäiti. Ostaisin poikapuolisille lapsenlapsilleni värikkäämpiä vaatteta, mutta tarjonta on – ainakin Suomessa – kapeaa.Ja tärkeintä on antaa lapsen valita silloin kun on mahdollista. Lapsi voi haluta perinteistä, tavanomaista… mutta myös muuta.
Ei tarvitse mennä mihinkään vuosisataisten takaisiin hoveihin, vaan olihan 80-luku miesten ja poikien osalta värikästä ja koristeellista aikaa.
Varsinkin punkahtavat ja heavy-pojat olivat todella koristeellisia, farkkutakit ja farkkuliivit ja nahkatakit olivat täynnä kaikenmaailman kirjoituksia, leimoja, niittejä, rintamerkkejä, jopa pitsejä ja kaikkea mahdollista. Ja ihan itse vielä tekivät nämä luomuksensa.
Ja sitten niillä ei-punkkareilla oli pastellisävyt hallussa. Kukapa ei muistaisi Don Johnsonia vaaleanpunaisessa t-paidassa ja valkoisessa pikkutakissa.
Hiukset tupeerattu, lakattu, korvakoruja, huiveja, kaksinappirivisiä kummalliseen muotoon leikattuja pikkutakkeja ja vaikka mitä.
Äkkiä nämäkin ajat unohtuvat vaikka ei niin kauaa, mutta ei se miesten ja poikien pukeutuminen nyt niin ankeaa ja rajoitettua ole ollut tässä ihan meidänkään elinaikana.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous