c
Luonnonkosmetiikka

Urtekram – pienillä valinnoilla on merkityksensä + arvonta

15.5.2017 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Kaupallinen yhteistyö Urtekramin kanssa

Onko Urtekram tuttu? Minulle merkki on ennestään tuttu. Olen käyttänyt Urtekramin hius- ja ihonhoitotuotteita sekä elintarvikkeita. Esimerkiksi Urtekramin kookosöljy on hyvinkin tuttu tuote meidän perheessä sekä käsivoiteet. Tuossa joitakin vuosia sitten oli vähän hämmentävää huomata ruokaa valmistaessa, että ”täähän on samanmerkkistä kuin ne edulliset luonnonkosmetiikkatuotteet”! Luonnonkosmetiikka usein mielletään kalliiksi ja hankalasti saatavaksi. Nykyään on toisin. Urtekram on hyvin edustettuna ihan tavallisissa marketeissa ja tavarataloissa sekä luonnontuotteisiin keskittyvissä erikoismyymälöissä. Nyt myös apteekit saavat valikoimaansa uuden tuotelinjan Urtekramilta.

Urtekramin juuret juontavat niinkin kauas kuin 70-luvun Tanskaan. Siihen maailman aikaan eivät ekologisuus, turvallisuus ja kestäväkehitys olleet pinnalla. Siihen maailman aikaan ei tiedetty, ei välitetty eikä tunnettu asiaa… paitsi pienissä piireissä. Aika moni luonnonkosmetiikkamerkki on saanut alkunsa 70-luvulla. Silloin he taisivat olla viherpiipertäviä toisinajattelijoita. Nykyään meistä jokainen jollain tavalla ajattelee näitä asioita ja yrittää edes joillakin valinnoilla tehdä paremmin. Urtekram on yksi niistä merkeistä, jotka on perustettu ajatuksella pelastaa maailma. Näin pitkällä taipaleella on ehtinyt tapahtua yhtä sun toista ja valtaisaa laajentumista on tapahtunut. Pienestä putiikista on kehittynyt lukuisia sertifikaatteja ja tunnustuksia saanut brändi. Tuotevalikoima on laaja ja kaikissa niissä yhdistyy eettisemmät tavoitteet. Myös yrityksen sisällä toimitaan heidän asiakkaille antaman arvolupauksen mukaan. Jopa luomuruokalan kaikki minimoitu ruokajäte hyödynnetään komposteihin.

En ole ihminen, joka voisi sanoa olevansa vakaumuksellinen vihreiden arvojen vaalija. En kuitenkaan haluaisi ajatella asioita niin, että pitää olla ehdoton ja suhtautua asiaan joko tai -menetelmällä. Eikö ne pienetkin paremmat valinnat ole parempi kuin ei mitään? Tämähän pätee kaikkeen. Elän parhaillaan elämäntaparemonttini kanssa juuri näiden asioiden äärellä. Teen pieniä muutoksia jatkuvasti, eikä kerralla tarvitse pyrkiä täydellisyyteen. Mikä nyt sitten onkaan täydellistä? Se riippuu aina näkökulmasta. Ensimmäiseksi tulee löytää itselleen arvot ja miettiä miten niissä elää ”täydellisesti” – olla itselleen riittävän täydellinen omien valintojensa kanssa.

Kuten jo ehdin mainitsemaan, niin Urtekram on lanseerannut uuden tuotelinjan, jonka myynti on keskitetty apteekkeihin. Esittelen teille Urtekram Morning Haze -tuotesarjan käsien ja vartalonhoitotuotteita.

Morning Haze -tuotteissa hyödynnetään pohjolan antioksidanttipitoisia marjoja – niitä joiden syöminenkin on hyväksi meille. Lakka-, karpalo- ja mustaseljauutteet valmistetaan villeinä kasvaneista marjoista. Kaikki Urtekramin Morning Haze -tuotteet on valmistettu 100% luonnollisista raaka-aineista. Pääsette tuotteiden yksilöllisissä esittelyissä katsomaan käytettyjä ainesosia ihan selkokielellä, sillä Urtekramin sivuilla tuotteiden raaka-aineluettelot on käännetty suomen kielelle. Sivuilta löytyy myös ainesosaluettelot, eli INCIt kansainvälisillä nimikkeillä. Urtekramin kosmetiikka on pääosin vegaanista, mutta huulivoiteissa saattaa olla mehiläisvahaa.

URTEKRAM MORNING HAZE SHOWER GEL

Ainesosat: Vesi, kookos ja maissisokerisaippua, aloe vera*, kasvipohjaiset öljytuotteet, glyseriini**, suola, diglyseriini, hillauute*, seljanmarjakukkaisuute*, karpalouute*, auringonkukkaproteiini *, hyaluronihappo, makea appelsiiniöljy*, sitruunaöljy*, tuoksu (sekoitus luonnon uutteita ja eteerisiä öljyjä), maitohappo, E-vitamiini.

*luomu **valmistettu käyttämällä luonnonmukaisia ainesosia.

Suihkugeeli on juoksevaa koostumukseltaan, mutta siinä on kuitenkin öljymäistä täyteläisyyttä. Yleensä en niin pidä luonnonkosmetiikan suihkugeeleistä, koska ne eivät tunnu riittävän ja tuntuvat liian herkästi iholta viemäriin valuvilta. Kun hieroo iholle, on geeli jo ehtinyt katoamaan jonnekin. Positiivinen yllätys, että Urtekramin suihkugeelissä on riittoisa koostumus. Ei tarvitse pumppailla välillä lisää, jotta saisi varpaatkin pestyä.

URTEKRAM MORNING HAZE BODY LOTION

Ainesosat: Vesi, kasvipohjaiset emulgointi- ja stabilointiaineet, oliiviöljy*, sheavoi*, aloe vera*, maissitärkkelys*, glyseriini**, aprikoosimarjaöljy*, jojobaöljy*, hillauute*, seljanmarja-kukkaisuute*, karpalouute*, auringonkukkaproteiini *, hyaluronihappo, heksapeptidi-11, makea appelsiiniöljy*, sitruunaöljy*, tuoksu (sekoitus luonnonuutteita ja eteerisiä öljyjä), bisabolol, magnolian kuoriuute, E-vitamiini.

*luomu **valmistettu käyttämällä luonnonmukaisia ainesosia.

Helposti levittyvä koostumus, joka tuntuu iholla täyteläiseltä ja hyvin ihoa suojaavalta. Pidän siitä, että vartalotuotteessakin on käytetty hyaluronihappoa. Yleensä glyseriini on vartalotuotteissa suositumpi humektantti. En tiedä varmuudella, mutta kuvittelen hyaluronihappoa kalliimmaksi raaka-aineeksi kuin glyseriini. Onhan se ainakin tehokkaampi sitomaan vettä itseensä.

URTEKRAM MORNING HAZE HAND SOAP

Ainesosat: Vesi, aloe vera *, kasvipohjaiset öljytuotteet, kookos ja maissisokerisaippua, glyseriini**, diglyceriini, hillauute*, seljanmarjakukkaisuute*, karpalouute*, auringonkukkaproteiini*, sinkkirisiinioleaatti, hyaluronihappo, makea appelsiiniöljy*, sitruunaöljy*, tuoksu (sekoitus luonnon uutteita ja eteerisiä öljyjä), suola, maitohappo, E-vitamiini.

*luomu **valmistettu käyttämällä luonnonmukaisia ainesosia.

Käsisaippuassa kerrotaan olevan Zinc ricinoleatea, eli sinkkidirisinoleaattia, joka torjuu epämiellyttävien hajujen imeytymistä ihoon. Sinkkidirisinoleaatti on deodoroiva ainesosa. Itse teen paljon ruokaa. Varsinkin nyt kun syön 4-5 kertaa päivässä ja valmistan pääasiassa ja melkein kaiken itse, enkä suosi valmiita aterioita. Tällaiset hajuja torjuvat käsisaippuat ovat aina mieleeni. Pelkästään sipuli voi haista käsissä usean päivän ajan. Jos edes vähän saippua estää tuoksun pinttymistä, niin hyvä. Ihan täydellisesti sipulia ei mikään ole torjunnut, mutta vähän tämäkin saippua tuntuu lieventävän hajua, jos pesee käsiään tehokkaasti ja välittömästi sipulin pilkkomisen jälkeen. Saippuassa on ihana öljymäinen koostumus, joka tuntuu kosteuttavan käsiä. Ei tunnu kuivattavalta.

URTEKRAM MORNING HAZE HAND CREAM

Ainesosat: Vesi, kasvipohjaiset emulgaattorit ja stabilointiaineet, aloe vera*, manteliöljy*, sheavoi*, maissitärkkelys *, glyseriini**, diglyseriini, hillauute*, seljanmarja- kukkaisuute*, karpalouute*, auringonkukkaproteiini*, sinkkirisiinioleaatti, hyaluronihappo, heksapeptidi-11, makea appelsiiniöljy*, sitruunaöljy *, tuoksu (sekoitus luonnon uutteita ja eteerisiä öljyjä), polysakkaridi, bisabolol, magnolian kuoriuute, E-vitamiini.

*luomu **valmistettu käyttämällä luonnonmukaisia ainesosia.

Käsivoiteella on keskipaksu koostumus. Voide tuntuu käsillä täyteläiseltä. Morning Haze -käsivoiteessa tuntee keveiden öljyjen tuoman helpotuksen kuiville käsille. Positiivista oli huomata, että tässäkin käsivoiteessa hyödynnetään hyaluronihapon kosteustehoa.

Käsivoiteen annostelusta riippuu sen imeytymisen nopeus. Pieni tippakin riittää tuomaan helpotusta, mutta isompaa määrää saa hieroa jonkun aikaa, jos kädet eivät ole niin kuivat. Minun käsilleni voide imeytyy nopeahkosti ja voin hyvin pian käsivoiteen levityksen jälkeen koskea tavaroihin ilman rasvatahroja. Myös käsivoiteessa on Zinc ricinoleatea, eli sinkkidirisinoleaattia, joka estää elintarvikkeiden epämiellyttävien hajujen imeytymistä ihoon.

Varsin hyviä ihonhoitotuotteita. Pidän paljon tämän uuden apteekeissa myytävän tuotesarjan pakkauksien värimaailmasta, joka on hillitty ja tyylitelty. Tuoksukin on mukavan mieto ja miellyttävä. Morning Haze -tuotteissa tuoksuu mustaselja. Sen olen luntannut tiedotteesta, sillä en tiedä miltä mustaselja tuoksuu. Mutta hyvältä se tuotteissa tuoksuu. Kokonaisuudessaan Morning Haze -sarjaan kuuluu hiusten hoidon puolelta shampoo, hoitoaine ja hiuksiin jätettävä hoitosuihke. Ihonhoidon puolelta löytyy alumiiniton ja alkoholiton deodorantti, suihkugeeli, vartalovoide, nestemäinen käsisaippua ja käsivoide. Hintatasoltaan Morning Haze on aika samoissa kuin marketeissakin myytävät Urtekramin kosmetiikkatuotteet. Toki hinnat vähän vaihtelevat jälleenmyyjien mukaan ja isommalla volyymillä myyvissä paikoissa hinnat ovat usein edullisemmat.

Urtekramin jälleenmyyjät ja kaikki tuotevalikoimat löydät heidän suomenkielisiltä verkkosivuilta. Siellä on muuten todella paljon ruokareseptejäkin, joista itse innostuin.

Minulla olisi arvottavana kaikki Morning Haze -tuotelinjan tuotteet.

Setti sisältää:

  • Morning Haze Shampoo 245 ml
  • Morning Haze Conditioner 245 ml
  • Morning Haze Spray Conditioner 250 ml
  • Morning Haze Cream Deo 50 ml
  • Morning Haze Shower Gel 245 ml
  • Morning Haze Body Lotion 245 ml
  • Morning Haze Hand Soap 380 ml
  • Morning Haze Hand Cream 75 ml

Arvon yhdelle tällaisen kokonaisvaltaisen setin Urtekramin uutuustuotteita. Arvonnan ohjeistus on seuraava:

  • Kommentoi tähän postaukseen ja kerro oletko tehnyt jonkun ”paremman” tai eettisemmän valinnan? Jos et ole tehnyt mitään, niin oletko suunnitellut tekeväsi jonkun?
  • Muista laittaa yhteystietosi sille tarkoitettuun kenttään. Vain minä näen ne.
  • Osallistumisaika päättyy 15.6.2017 klo 22.00.

Vastaan itse omaan kysymykseeni. Olen aina suosinut elintarvikkeissa ensisijaisesti kotimaisuutta, mutta nyt olen vähentänyt prosessoitua ruokaa, suosinut enemmän lähiruokaa ja meillä on lihattomia päiviä keskimäärin 1-2 kertaa viikossa. Luomutuotettu ei vielä ole ehdoton valintani, mutta niitäkin tulee ostettua.

Postauksen tuotteet ja arvonnan palkinto yhteistyön kautta.

Lue myös

Suosittelemme