Meikit

Näin paljon olen tätä aurinkopuuteria rakastanut

17.7.2018 Teksti: Minna / Glitz & Glam

Aika harvoin nostan esiin tuotteita, joissa pohjat paistaa. Ovathan ne kuvissa vähän epäedustavia. Nyt on kuitenkin pakko tehdä tämä, sillä en ole koskaan ennen elämässäni kuluttanut aurinkopuuteria tähän pisteeseen näin lyhyessä ajassa.

Maaliskuun lopulla olin Tukholman Sephorassa. Joskus talvella aloin kokea pakkomiellettä aurinkopuutereihin. Ne innostavat minua enemmän kuin kylmät ja kovempaa jälkeä tekevät varjostuspuuterit. Halusin jotain ihanan pehmeää ja luonnollista, joka lämmittäisi kasvojani ja tekisi niille pehmeät muotoilut.

Ostin sitten Beccan Sunlit Bronzerin, jonka esittelinkin teille huhtikuussa. Tätä aurinkopuuteria olen sutinut kasvoilleni lähes päivittäin siitä lähtien kun sen ostin.

Sävy Bali Sands on ollut niin täydellinen minulle! Sopii minun ihoni sävyyn täydellisesti. Jopa silloin kun olin täysin päivettymätön. Nyt päivettyneenä huomaan joutuvani runsaampaan sutimiseen, sillä tummentuneempi ihoni vaatii jo vähän enemmän.

Minulla on onneksi toinen hyvä vaihtoehto, jota myös olen käyttänyt. Artdecon aurinkopuuterinen poskipuna on ollut ahkerassa käytössä, mutta aurinkopuuteripaletti vähän vähemmällä. Nyt olen jo siirtynyt senkin käyttöön, kun en raaskisi käyttää Beccaani aivan loppuun. Täältä löydät esittelyni näistä Artdecon kesätuotteista.

Ihan asiasta toiseen, olen miettinyt, että minkähän värinen olen sen Turkin matkan jälkeen? Minkähän värinen meikkivoide istuu minulle siinä vaiheessa? Riittääköhän Artdecon aurinkopuuterissa tummuus? Todennäköisesti tummemmassa riittää, mutta saattaa olla, että vaaleammilla sävyillä ei enää varjostella matkan jälkeen. Jätän Beccani kotiin ja otan tämän Artdecon mukaani viikon reissulleni. Tai sitten nappaan juuri testiin saadun the Balmin Bahama Mama -aurinkopuuterin.

Ihana Becca Sunlit Bronzer saa nyt jäädä odottelemaan vaaleampia aikojani. Ellen sitten Turkissa törmää Beccan tuotteisiin. Saatan siinä tapauksessa ostaa uuden. Miettikää, olen neljässä kuukaudessa saanut aurinkopuuterin tähän jamaan! 😀 Ehdottomasti minun ennätys. Tämä hipoo jo 90-luvun Anytimen 00-sävyn kivipuuterin kulutustahtia. En keksi tälle nopealle kulutukselle muita syitä kuin rakkaus tuotteeseen ja sen helppous. Kun sävy ei ole liian tumma, sitä voi sutia huolettomasti. Kun puuterin koostumus ei kuitenkaan ole mikään pöllyävä ja sitä kautta nopeasti kuluva.

Hei muuten, mitä Turkista löytyy? Minulla ei ole aikaisempaa kokemusta Turkista, joten en tiedä mitä kosmetiikkajuttuja sieltä kannattaa katsoa. Meidän lomakohde on Sidessa, mutta käymme yhtenä päivänä shoppailumatkalla Antalyassa. Mitä nopeasti googletin, niin parissa kauppakeskuksessa on Sephora. Yhdestä bongasin Misshan liikkeen ja Bath&Body Worksin liikkeen. Meinaan poiketa, jos eteeni osuvat.

Aurinkoisia päiviä sinulle!

Kommentit (3)

Hei,
Turkin Sephora-liikkeistä löytyy yleensä ainakin Benefitin, Too Facedin, Narsin ja Beccan tuotteita. Riippuu tietysti varmaan myymälästä. Istanbulissa esim. Narsilla on jopa omia liikkeitä.
Antalyasta löytyy myös edullisempaa kosmetiikkaa myyvät Gratis, Watsons ja Rossmann. The Balm, Wet n Wild ja monet muut merkit ovat usein alennuksessa Gratis-myymälöissä, mikä on hyvä varsinkin nyt kun Turkin liiran kurssi on meille edullinen.
Lisäksi meikkimerkit Flormar ja Golden Rose ovat hyviä ja edullisia (myydään omissa myymälöissä mutta myös muissa kaupoissa).
Toivottavasti näistä on apua, hyvää matkaa teille!

Montako grammaa Beccan aurinkopuuteri rasiassa on? Vertaa toisiin käyttämiisi. Syy nopsaan kulumiseen voi olla rasian vähäinen sisältö. Laivalla irtopuutereita vertaillessa samalla hinnalla saa 10g. enemmän tuotetta! Ja se on paljon. Eräs lehti teki vertailua rajauskynistä, yhdessä oli 3g, toisessa taas 12g. Hinnaltaan liki sama.
Apteekissa vertailin silmänympärysvoiteita, edullisemmassa oli puolet enemmän. (Pienempi oli tunnetumman merkin tuote.)

Beccan kaikki tuotteet ovat Hourglassin ohella ehdottomia suosikkejani, etenkin puuteriset! Ostin juuri itse Nizzan reissulta tuosta aurinkopuuterista sen gradient-version, jossa on eri sävyjen lisäksi Opal-korostuspuuteria hieman seassa. Upea hehkuva aurinkopuuteri kesään, mutta tuossapa mainio vaihtoehto syksyksi kun kimallus saa hieman väistyä.

Hei,
Turkin Sephora-liikkeistä löytyy yleensä ainakin Benefitin, Too Facedin, Narsin ja Beccan tuotteita. Riippuu tietysti varmaan myymälästä. Istanbulissa esim. Narsilla on jopa omia liikkeitä.
Antalyasta löytyy myös edullisempaa kosmetiikkaa myyvät Gratis, Watsons ja Rossmann. The Balm, Wet n Wild ja monet muut merkit ovat usein alennuksessa Gratis-myymälöissä, mikä on hyvä varsinkin nyt kun Turkin liiran kurssi on meille edullinen.
Lisäksi meikkimerkit Flormar ja Golden Rose ovat hyviä ja edullisia (myydään omissa myymälöissä mutta myös muissa kaupoissa).
Toivottavasti näistä on apua, hyvää matkaa teille!

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *