Kasvotuotteet

Yksi parhaista meikkivoiteista

15.2.2016 Teksti: Minna / Glitz & Glam

On jo pidempään pitänyt esitellä minun yksi suuri suosikkini meikkivoiteista. Olen tätä ko. meikkivoidetta monelle kehunut ja suositellut, mutta en ole esitellyt sitä kaikille. Täytyikin korjata tuo asia ja esitellä meikkivoide, joka kyllä peittoaa monetkin kalliit merkit.

lumenelongwearblur

Suuri meikkivoidesuosikkini on Lumenen Longwear Blur -meikkivoide. Yllätyittekö?

Longwear Blur on nimensä mukaisesti pitkäkestoinen meikkivoide. Sen luvataan pysyvän kauniina jopa 16 tuntia. Tällä kertaa on lupauksissa ja minun kokemuksissa sellainen ero, että oman kokemuksen mukaan kestää jopa 24 tuntia! Olen tuon testannut muutaman kerran, eikä monikaan meikkivoide ole tuohon samaan tuntimäärään pystynyt. Toki meikkipohja vaatii hyvän työstämisen ja ylläpitoa, mutta Lumenen Longwear Blur on kestänyt hyvänä aamusta aamuun. Kun olen halunnut, että meikkipohja kestää koko päivän varmasti, niin olen turvautunut Longwear Blur -meikkivoiteeseen.

lumenelongwearblur1

Sain alkusyksystä Lumenen meikkivoiteita. Tuolloin saamani sävy 2 oli vielä sopiva, koska kesän päivetystä oli vielä jäljellä. Syksyn edetessä alkoi Hunajapilvi käymään liian tummaksi. Olin niin ihastunut tähän meikkivoiteeseen, että siitäkin huolimatta, että varastoni pursuavat hyviä meikkivoiteita, minun oli mentävä ostamaan vaaleampi sävy.

Sävyvalikoimasta löytyy kuusi sävyvaihtoehtoa, eli nollasta viitoseen. Minulle sävy 2 on hyvä kesällä ja alkusyksystä, nyt talvella sävy 1 on sopivin. On siinä ja siinä, että tarvitsenko sittenkin sävyn 0 vielä alkukevääksi?

Longwear Blur -meikkivoiteessa on kevyt aurinkosuojakerroin, eli SPF 15.

lumenelongwearblur4

Koostumukseltaan Longwear Blur -meikkivoide on ohuehkoa, mutta silti hieman kuohkea koostumukseltaan. Sitä on helppo tuubista annostella haluttu määrä.

lumenelongwearblur5

Longwear Blur levittyy niin sormin, kuin meikkisiveltimellä, mutta oma suosikkini on Beautyblenderin meikkisieni. Meikkivoiteessa on hieman silikoninen koostumus, joka muistuttaa jossain määrin monia ohuita pohjustusvoiteita.

lumenelongwearblur6

Meikkivoide jättää tasaisen, puolihimmeän lopputuloksen. Satiinin pehmeää lopputulosta ei välttämättä tarvitse puuteroida, mutta suosittelen sitä, jos iho on rasvoittuvampi. Longwear Blur on kuitenkin hyvin ihoon kiinnittyvä, jopa kostealla sienellä levitettynä. Vaikka meikkivoide hieman kuivahtaa, se ei jätä kasvoja kuivan näköisiksi ja kiristä ihoa.

Peittävyyttä pystyy lisäämään kerrostamalla. Paikallisesti peitettäville alueille, kuten arville ja epäpuhtauksille voi käyttää sormin taputtelua, jolloin meikkivoide peittää vielä paremmin.

lumenelongwearblur10

Lumenen Longwear Blur -meikkivoiteella on ihovirheitä ja ihohuokosia häivyttävä ominaisuus. Ihosta tulee tasaisempi ja ”blurrattu”. Tämä ominaisuus pääsee kaikista parhaiten esiin juuri Beautyblenderiä käyttämällä. Olen huomannut, että Longwear Blur -meikkivoiteen kanssa ei tarvita ihoa tasoittavia ja ihohuokosia häivyttäviä pohjustajia. Longwear Blur yksinään tasoittaa ja häivyttää uskomattoman tehokkaasti. Tässä yksi kohta, joka säästää rahan lisäksi kyllä aikaakin, jota ei aina meinaa löytyä meikkaamiseen.

lumenelongwearblur9

Meikkivoiteella on peittävyyttä, mutta kuitenkin ihosta jää luonnollinen ja raikas. Sen vuoksi Lumenen Longwear Blur -meikkivoide soveltuu luonnolliseen arkimeikkiin.

lumenelongwearblur8

Mutta sillä voi myös tehdä peittävän ja kestävän bilemeikin. Jos menojalkaa vipattaa, eikä malttaisi valomerkinkään jälkeen painua nukkumaan, niin meikkipohja on ehkä se freesimpi osa sinusta siinä vaiheessa ”iltaa”.

Meikkivoiteella on kaunis valoa heijastava efekti, joka tietysti myös lisää ihon tasaisuutta ja ennen kaikkea sen hehkua. Rakastan Lumenen Longwear Blur -meikkivoidetta. Ainoastaan silloin, kun ihoni on kosteusköyhä, joka on johtunut lähinnä liian vähäisestä veden juonnista, ei Longwear Blur ole Beautyblenderinkään avulla näyttänyt yhtä hyvältä, kuin normaalisti. Pieni pintakuivuus ei haittaa, sillä Longwear Blur ei korosta sellaista, eikä lievää hilseilyä, mutta kosteusköyhä iho korostuu hieman. Silloin tarvitaan selkeästi öljyisempää meikkivoidetta. Koska Longwear Blur ei ole öljyinen, se soveltuu myös lievästi rasvoittuvalle iholle.

lumenelongwearblur2

Tällä kolmikolla saa todella kauniin ja peittävän, mutta heleän meikkipohjan. Valokynällä voi peittää hieman tummia silmänalusia ja tuoda valoa ja korostaa haluttuja alueita kasvoilla. Longwear Blur -sarjan meikkipuuteri tuo sameetisen puuterisuuden ja tuo tarvittaessa lisäpeittoa. Longwear Blur -sarjan meikkivoiteiden ja meikkipuuterien sävyt sointuvat toisiinsa. Siksi meikkipuuteri on kätevä tuote lisäksi meikin korjailuun päivän mittaan, jos tarvitaan peittävämpää tuotetta meikin korjailuun. Siveltimellä saa puuteroitua kevyesti meikkipohjan ja mukana tulevalla vipalla korjailtua meikkiä tarvittaessa.

lumenelongwearblur12

Lumene Longwear Blur -meikkivoidetta myydään hyvin laajasti, kuten Lumenen tuotteita yleensäkin. Hinta saattaa hieman vaihdella jälleenmyyjän mukaan. Tyypillisesti Longwear Blur -meikkivoide on maksanut 15,90-16,90 € / 30 ml.

Löytyykö muita Lumenen Longwear Blur -meikkivoiteeseen ihastuneita? Kyllä täytyy sanoa, että sokkotestissä ei voisi muusta kuin hajusteettomuudesta tunnistaa, että kyseessä ei ole minkään luksusmerkin meikkivoide. Niin uskomattoman laadukas koostumus, ja pakko kyllä myöntää, että matkoilla paljon käytännöllisempi pakkaus, kuin lasinen pumppupullo. Älä siis anna edullisen hinnan ja arkisen pakkauksen hämätä, sillä sisältöhän se tärkeintä aina lopulta kaikessa on. Vai mitä?

Mahtavaa alkanutta viikkoa!

Meikkivoiteen sävy 2 on saatu ja sävy 1 on itse ostettu.

Seuraa minua Facebookissa, Instagramissa, Bloglovin´ssa, sekä Youtubessa

Lue myös

Suosittelemme