Havaintoja parisuhteesta

Ei ole helppoa erota

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Syyllistyn siihen toisinaan itsekin. Ihmettelemään ääneen, että miksi ihmiset pysyvät suhteissaan, jotka eivät ole antaneet heille yhtään mitään vuosikausiin. Miksi ei voi vaan lähteä?

Palataan alkuasetelmaan. Meille on myyty ajatus parisuhteesta, joka kestää yhtä pitkään kuin ihmisen elämä. Ikään kuin parisuhteen mitta olisi millään muotoa arvottamaan sen merkityksen. Monet uskovat tuohon ajatukseen kuin uskontoon. Vai parisuhteen pituudella on merkitystä.

Niin kuin monesta muustakin kultista, niin yhden totuuden parisuhteen kultista on vaikea päästä eroon. Vanhoja uskomuksia on vaikea muuttaa toisiksi. Jopa niiden kyseenalaistaminen saattaa saada aikaan hyökkäyksen kyseenalaistajaa kohtaan. Sen huomasi viimeksi viime viikolla, kun julkaisin naisen tarinan, jossa hän ilmoitti elävänsä avoimessa parisuhteessa ja kirjoitti, että ei halua koskaan naimisiin eikä saada lapsia. Nousi jopa viha hänen sanomaansa kohtaan. Joku kehtasi pöyhiä vanhoja parisuhdetapoja ja suorastaan pilkata parisuhdejumalaa.

Tämä on yksi syy sille, että miksi ei erota. Eipähän saa ainakaan syytettä siitä, että on eronnut liian helposti. Hyväksyttävämpää on riutua paskassa parisuhteessa. Niin monet muutkin tekevät ja paremman perään haikaileminen on vain pelkkää haihattelua.

Tullaan vähän lähemmäksi ihmistä seuraavana. Ihminen haluaa ympärilleen turvaa ja rutiineja. Lähes jokainen meistä haluaa, sillä rutiinit luovat turvaa ja pysyvyyttä. Ero rikkoo nuo rutiinit täydellisesti. Ei ihminen erossa pelkää sitä, että menettää tärkeän ihmisen, vaan sitä, että normaali elämä menee rikki. Rutiinit särkyvät. Iso osa arjesta menee uusiksi ja moni asia pitää aloittaa alusta. Tämä kaikki on yllättävän rankkaa.

Tämän kaiken päälle vielä muut elämän inhimilliset asiat, kuten talous, niin ero saattaa näyttäytyä uhkaavammalta kuin jääminen tyhjään avioliittoon. Jäämällä eivät ainakaan rutiinit mene rikki ja elämää voi jatkaa samalla tavalla kuin ennenkin. Lauantaisin on saunavuoro ja lähikauppa pysyy samana.

Minä en kyllästy kritisoimaan ihmisiä, jotka puskista huutelevat, että ihmiset eroavat liian helposti. Kun eivät eroa. Kun ero harvoin on helppo. Siinä tulee pahimmillaan menettäneeksi oikeuden nähdä lapsiaan joka päivä, menettää yhteisiä ystäviä ja sukulaisia ja joutuu muuttamaan toiselle asuinalueelle. Kaikki rutiinit menevät rikki ja siihen kohtaan joku tietämätön huutamaan vittumaista mantraansa helposti eroamisesta saa jopa veren kiehahtamaan.

Nämä kaikki edellä mainitut asiat ovat syitä sille, että ihmiset eroavat aivan liian vähän ja liian myöhään. Lieveilmiönä tämä aiheuttaa sitten muun muassa pettämisiä, jonka yhteyteen kuuluukin toinen perseestä oleva mantra, että eikö pitäisi ennen erota ennen kuin lähtee onkimaan vieraalle lammelle. Tuo on aivan järjettömän mustavalkoinen ajatus, mutta ehkä sanojille itselleen elämä on niin helppoa ja mustavalkoista. En tiedä.

Kuten sanoin, syyllistyn yksinkertaistamiseen välillä itsekin, mutta siitä pitäisi ehdottomasti päästä eroon, koska kukaan meistä ei tiedä kahden ihmisen välisestä suhteesta yhtään mitään, eikä varsinkaan niistä ajatuksista, joita ihminen itse käy läpi sisällään.

Yhden asian tiedän ihan omasta kokemuksesta, eroaminen ei ole koskaan helppoa.

Lue myös

X