Maailman paskin parisuhdeblogi!

Tänään on aika vastata viime vuoden aikana kertyneisiin kysymyksiin, joihin en ole vielä ehtinyt vastata. Vastaan näin julkisesti, sillä kysymykset ovat sen verran tärkeitä, että ne on hyvä käsitellä kaikkien kanssa yhteisesti.

 

Eikö sinua hävetä aikuisena ihmisenä kirjoittaa jostain vitun parisuhteesta?

Kiitos kysymyksestä. Kyllä minua hävettää ihan huolella. Jopa niin paljon, että olen aikeissa kiinnittää itseni häpeäpaaluun. Paalua minulla ei kotona ole, mutta sain Niksi-Pirkasta neuvon, että voisin sulloa itseni sukkahousujen sisään ja sukkahousut kiinnitettäisiin paksuilla ruuveilla seinään. Olisin sen eilen illalla jo tehnyt, mutta huomasin, että minulla ei ole iskuporakonetta. Joten voisiko joku tulla luokseni iskuporakoneen kanssa ja kiinnittää minut seinään kiinni häpeämään, mutta toiveena on, että näkisin siinä hävetessäni televisioin.

 

Sinulla on maailman paskin parisuhdeblogi!

Tämä ei varsinaisesti ole kysymys, mutta luettuani kommentin, aloin pohtia sitä. Minusta olisi ollut hieno tietää, että kuinka monen parisuhdeblogin kanssa taistelin saadakseni tämän kyseisen tittelin. Sillä voihan se olla niin, että minulla onkin paskin parisuhdeblogi, jos kisailijoita ei ole kanssani ollut. Toki jos niin on, niin minulla on myös maailman paras parisuhdeblogi. Hitto, jee! Olen sillä tavalla reunaihminen, että jos ei ole paras, niin toiseksi paras on olla paskin.

Tästä kaikesta juolahti mieleen 2000-luvun alku. Olin työharjoittelussa eräässä tamperelaisessa silloisessa fine-dining ravintolassa. Erääseen jälkiruokaan kuului osana jäätelöpallo. Harjoittelukauden jälkeen sain ravintolalta kunniakirjan. Olin ollut ravintolan historian paskin jäätelöpallon pyörittäjä. Toisin sanoen urakehitykseni on lyhykäisyydessään mennyt maailman paskimmasta jäätelöpallon pyörittäjästä maailman paskimmaksi parisuhdebloggariksi. Tunnen melkein ylpeyttä tästä kaikesta. Tai siis tuntisin, jos ei hävettäisi niin perkeleesti, että häpeä peittää allensa kaikki muut inhimilliset tunteet.

 

Kirjoitatko siksi, että olet jäänyt koukkuun saamaasi huomioon?

Kiitos kysymyksestä jälleen. Se on ainoa syy kirjoittamiselle. Olen aiemminkin tunnustanut, että olen aivan mahdoton pylpyräperse. Kutsun pylpyröiksi niitä punaisia ihania pallukoita Facebookin ilmoituksissa, joka kertoo, että on tullut tykkäys tai kommentti. Tai no, eihän sitä punaista ihanaa pallukkaa enää ole siitä ilmoittamassa, mutta edelleen kutsun tykkäyksiä pylpyröiksi. On itkupylpyrää, naurupylpyrää, sydänpylpyrää ja ihan tavallista pylpyrää. Olen pylpyröiden suhteen kaikkiruokainen.

Ongelmaksi tämä riippuvuus on osoittautunut niissä hetkissä, kun en ole koneeni äärellä vastaanottamassa saamiani pylpyröitä. En kestä ilman niitä enää elämääni. Siksipä jonain heikkoina hetkinä ollessani leikkimaailmassa sosiaalisen median ulkopuolella, minä saatan pyytää vastaantulijalta tai vaikkapa kaupan kassalta, että voisiko hän antaa minulle vähän pylpyrää. Tarkoitan tällä siis ihan vain jonkinlaista huomiota. Ymmärtävät kai väärin. Usein en saa, vaan pylpyrän sijaan tulee pitkä oudoksuva katse tai poliisi.

 

Luuletko olevasi jotenkin muita parempi ihminen?

Kiitoksia taas. En koe, sillä tiedän, että olen muita parempi ihminen. Se alkaa jo aamulla. Vessassa katselen itseäni pelistä ja sanon kolme kertaa pelikuvalleni, että ”Sami, sinä olet muita parempi ihminen”. Soitan muutamalle ystävälle ja sanon, että olen heitä parempi ihminen. Minulla on myöskin yhdistys, jonka nimi on ”Parempien ihmisten yhdistys”. Siinä ei ole lisäkseni ketään muita ihmisiä, koska miten voisi olla, sillä olen kaikkia muita parempi ihminen.

Eikä se riitä, että olen muita ihmisiä parempi ihminen, sillä minulla on myös muita ihmisiä paremmat mielipiteet ja muita ihmisiä parempi muisti, moraali, itsekuri ja palkka. Kovin yksinäistähän täällä muita ihmisiä parempien joukossa on, koska ei ole muita kuin minä, ihana, huikean lahjakas ja parempi ihminen.

 

Paljonko sinulle pitäisi maksaa, että lopettaisit tuon kuran julkaisemisen?

Tämä on kysymys, jota olen pohtinut pitkinä unettomina öinä. Mikä on tämän kaiken hinta? Viime yönä päädyin itseni kanssa käymissä neuvotteluissa lopputulokseen, että noin viisitoista euroa. Onko se liian kova hinta? Voin minä sitä ihan vähän tarvittaessa tiputtaa. Sillä saa ihan ookoo-tason punaviiniä pullollisen ja kylkeen mozzarella-pakastepizzan.

Nauttisin sen sitten, kunhan joku tulee ensin päästämään minut irti seinästä, jossa olen kiinnitettyinä häpeäpaaluun sukkahousujen sisässä.