Havaintoja parisuhteesta

Miksi säntäilemme suhteisiimme?

Teksti: Havaintoja parisuhteesta

Hän sanoi sen tosissaan:

”Pelkään, että jään loppuelämäksi yksin.”

Hän oli ollut tuolloin viikon ilman parisuhdetta. Ilmoitus oli jo laitettu seuranhakupalveluun. Viikon jälkeen iski epätoivo. Mitäpä jos ei löydykään ketään.

Me tunnumme murehtivamme sitä, että parisuhteemme eivät ota onnistuakseen. Syyttelemme toisiamme siitä, että emme osaa olla toistemme kanssa. Ongelmapuhe on aina eroissa, mutta ei koskaan parisuhteen alkumetreissä. Siellä, missä fokuksen puheesta olisi syytä olla.

Pitää kuitenkin muistaa, että olemme menossa oikeaan suuntaan. Yksineläviä kolmekymppisiä on enemmän kuin koskaan. Eri osoitteessa parisuhteessa asuminen on yleistynyt. Ylipäätään parisuhde ei ole enää itseisarvo ja pakkoajatus.

Paitsi että sitä se on vieläkin liikaa. Parisuhteen pakkoajatus ajaa ihmisen ajattelemaan viikon sinkkuuden jälkeen, että kukaan ei minua enää huoli. Jään yksinäiseksi sudeksi. Ostan kymmenen kissaa ja vittuilen rakastuneille kateuspäissäni.

Mitä siinä viikossa olisi ehtinyt tehdä päästäkseen edellisestä erosta kuiville? Nähdäkseen omat virheensä, jotta ei toistaisi niitä uudessa suhteessa? Saanut hetken aikaa hengähtää ihan yksin? Ei mitään niistä. Suhde jatkuu, puolison nimi muuttuu. Älkää kuvitelko, että minä en tiedä, että mistä minä kirjoitan.

”Minäkin haluan parisuhteen. Minäkin haluan oppia olemaan ihanassa parisuhteessa. Sitä ennen minä haluan kuitenkin oppia olemaan yksin.”

Niin kirjoitti nainen kommentissaan. Ah, kuinka raikasta ja viisasta. Niinhän sen pitäisi olla ihan kaikilla. Pitäisi oppia olemaan ensin yksin ennen kuin edes yrittää olla toisen kanssa. Sillä sitten kun olen oppinut olemaan yksin, niin osaa olla paremmin myös toisen kanssa parisuhteessa.

Vaan emme me malta olla yksin. Kuten esimerkkitapauksessa sen kerron. Viikon sinkkuuden jälkeen alkaa tulla jo ahdistus. Pitäisi päästä ripustautumaan toiseen, jotta ei tarvitsisi kohdata itseään. Kuin olisi parisuhteen oravanpyörässä.

Mihin meillä on niin hirvittävä kiire? Tunnemmeko olevamme toisarvoisia jos elämäämme ei ympäröi parisuhde? Mitä tapahtuukaan kun säntäilemme? Tulemme jälleen valitsemaan itsellemme epäsopivan puolison ja pian taas ihmettelemme, että miksi tämäkään suhde ei toimi.

Kun se alku siinä oli niin kiihkeä. Seksiä ja syvää hekumaa. Tunnetta olla haluttu ja rakastettu. Kunnes aika kuorii kiiman ympäriltä ja jäljelle jää kiiman alta ihmisen, jonka kanssa pitäisi aloittaa parisuhde. Ihminen johon ei siinä alkukiihkossa ehtinyt edes tutustua.

Tietäähän sen, miten siinä käy. Ajan päästä on profiili taas seuranhakupalvelussa ja kaikki alkaa alusta. Parisuhdepyörä pyörii ja ihminen polkee.

Pääsemättä koskaan perille.

Joten jalka pois polkimelta. Peilin eteen kysymään kysymys, että miksi sinulla on kiire. Oletko kenties riippuvainen? Sen jälkeen lepoa, oppimista olemaan itsensä kanssa ja sitten joskus, kun aika on suotuisa, niin sinä saatatkin olla siinä ihanassa parisuhteessa, johon sinä olet pitkään haikaillut.

Sinne ei löydä höntyilemällä, vaan päinvastoin pysähtymällä.

Lue myös

X