”Mitä vikaa on rakkaudessa, jossa on koko ajan hyvä olla?”

”Nyt en ihan ymmärrä, että mitä vikaa on sellaisessa rakkaudessa, jossa on ihan koko ajan hyvä olla? Olen kolmatta kertaa naimisissa ja ensimmäistä avioliittoa edelsi yksi 6v kestänyt avoliitto. Ensimmäinen avioliitto kesti kaiken kaikkiaan 9 vuotta ja toinen 20 vuotta.

Kaikki nämä parisuhteet olivat kipeää tekeviä, repivää yksinäisyyttä kun ei saanut yhteyttä syntymään/ylläpidettyä sen ihastumisvaiheen ja rakastumisvaiheen jälkeen, eli ei ollut oikeaa rakkautta. Seksi oli ”tarpeiden” tyydyttämistä, himon lievittämistä, johon käytettiin toinen toistemme kehoja. Jatkuvasti jompikumpi osapuoli oli tyytymätön johonkin ja siihen toiseen. Erojahan siitä tuli, kun uskoin ja uskon edelleen, ettei Rakkauden pidä satuttaa, ei kumpaakaan.

Nyt siihen oikeaan Rakkauteen: Rakkauteni ilmaisee tahtoaan tehdä kaiken minun parhaakseni joka päivä, monta kertaa joka päivä. Siinä hänellä on tekemistä, sillä olen kroonisesti sairas, diagnooseja riittää, listassa on noin 10 ja vähän päälle.

Tottakai ne vaikuttavat meidän elämäämme, mutta eivät meidät suhteeseemme. Me molemmat osoitamme toisillemme hellyyttä, tahtoa olla niin fyysisesti kuin henkisestikin lähellä toisiamme. Olemme 3v 8kk olleet yhdessä. Teemme kaikkea yhdessä, tai niin kuin me sanomme yhtenä ja tahdomme tehdä. Molemmilla on tilaa olla ihan oma itsensä ja tulee täysin hyväksytyksi, ihailluksi juuri sellaisena kuin on.

Emme riitele mistään, emme taistele vallasta, emme kisaa oikeassa olemisessa… me tahdomme olla vain yhdessä, lähellä ja onnellisia.”